maanantai 5. syyskuuta 2011

Kiintymyssuhdeteoria

Olivia lehdessä oli hyvä juttu Niklas Thesslundilta, johon oli ottanut osaa mm. sosiologi, psykiatri ja filosofi. Kiintymyssuhdeteorian isä on psykoanalyytikko John Bowlby. Ennen Suomessa vallitsi arvoylppöläismäiseen henkeen ajattelu lapsen fyysisestä hyvinvoinnista. Olikos tuo nyt ihmekkään kun lapsikuolleisuus oli niin suuri. Äidit hoitivat kodin yksin ja lapset siinä sivussa. 1950-luvulta ilmaantui kiintymyssuhdeteoria lapsen psyykkisestä hyvinvoinnista, joka on jyllännyt nykypäivään saakka. Kiintymyssuhdeteoriaan kuuluu ajatella, että lapsella on ensimmäisinä elinvuosinaan voimakas tarve leimautua, kuten eläimillä ja turvallisuuden tarve. Aikoinaan tehtiin mm. eläinkokeita apinavauvoilla, että valitsivatko he pehmeän pehmolelun vai ruokakupin säikähtäessään. Jos kiintymysvanhemmuus voitaisiin esittää yhdellä kuvalla, siinä olisi lapsi kantoliinassa.

Nykyisin kiintymyssuhdevanhemmuus on vain kärjistynyt aika kovasti, josta artikkelissa puhutaan. Osasta vanhemmista tulee liian tarrautuvia ja he pelkäävät että lapsi menee rikki pienestäkin virheestä. Artikkelissa mainistaan supersuorittajat ja kantoliinahipit vanhemmuuden ääripäiksi, mutta heillä on silti sama tavoite - täydellisyys. Lastenlehtien keskustelupalstoilla tätä näkee usein. Luonnonmukaisuus, vaistovanhemmuus ja lapsentahtisuus kuuluvat saman otsikon alle. Artikkelissa suositellaankin että tyydyttäisiin olemaan keskinkertainen äiti. Silloin on helpompi myös olla kumppani ja nainen. Ja virheitähän me kaikki tehdään. Ja lapsi on todella kovaa tekoa. Äideillä kuitenkin on sisäinen tarve hoivata ja tuskin kukaan selväjärkinen lapsen pyyntöihin jättää vastaamatta.

Artikkelissa pohditaan syitä äärimmilleen vietyyn lapsentahtisuudelle. Yksi voi olla se, että lapsenhoito on ajoittain tylsää ja rutiininomaista, että äitien on keksittävä itselleen oma mieli jaksaakseen. Tällöin asiaa voi verrata esim. anorektikoihin. Aivan kuin anorektikko nauttii jokaisesta kieltäytymisestä, kiintymyssuhdevanhempi nauttii jokaisesta venymisestä. Nettifoorumielle ei törmää valitukseen lastenhoidon sitovuudesta. Negatiiviset tunteetkin ovat kuitenkin täysin hyväksyttyjä eikä se tarkoita sitä, että lapsesta välittäisi jotenkin vähemmän.

Aiemmin painotettiin kuria ja kasvatusta. Nyt nämä ovat jääneet osalta perheistä pois ja se näkyy siinä, että lapset voivat huonosti eivätkä pärjää elämässä. Tämä ongelma alkaa näkyä erityisesti Amerikassa, mutta Kiinassa asiat ovat taas päinvastoin. Tämä toinen ääripää liiasta kiintymyssuhteesta on liika kuri ja vaatimukset. Huippu-urheilijoiden vanhemmat ovat usein syyllistyneet tähän. Jos ei voita, ei ole mitään. Voi päteä myös koulunkäyntiin tai ihan arkielämän askarteluun. Kiinalainen Amy Chuan kirjoitti kirjan kiinalaisista kasvatustavoista, joka sai Amerikassa aikaan hurjasti kritiikkiä. Siitä huolimatta amerikkalaiset alkoivat pohtia, voisivatko he kuitenkin hieman kiristää kurinpidossa.

Isille olisi kuulemma annettava enemmän roolia ja hyväksyttävä hänen tavat ja keinot. Isä voi syöttäää vauvaa vauvankorvikkeella tuttipullosta, kun vauva istuu juoksurattaissa. Äidin ei tulisi puuttua tähän, jos halutaan pitää isät mukana. Turha valittaa etteivät isät tee mitään. Eiväthän he osaa imettää ja saada samanlaista symbioosia vastasyntyneeseen kuin äiti. Siltikin isistä on suuri apu.

Ääripäät ovat aina ääripäitä. Paras on kulkea kultaista keskitietä. Ja itse en kritisoi ketään. Mielestäni on tärkeä olla sen verran avarakatseinen, että hyväksyy muiden tavat, niin kauan kun koko perhe on tyytyväinen ja toimiva. Jokainen tyylillään. Harvemmin muiden tekemiset itseen vaikuttaa. =) Jos apua pyydetään, niin se on sitten tietty ihan toinen asia.

Artikkeli loppuu hauskasti. Kirjoittaja pohtii, mitä kiintymyssuhdeteorian isä John Bowlby ajattelisi, jos kuulisi tätä keskustelua. "Luultavasti hän kääntyisi sukuhaudassaan - kohti äitiään."

Lähde: Olivia 9/11 p.44-47 Relaa, mutsi