perjantai 26. marraskuuta 2010

Pottatreeniä

Suurin osa lapsista oppii potalle 2-3v. välillä. Alle 1-vuotiaanakin se on kyllä mahdollista (ei ehkä täysin kuivaksi). Pottatreenin kanssa ei kannata hätäillä. Lue milloin lapsi on valmis. Joskus lapset vain yhtäkkiä  innostuvat potasta ja oppivat nopeasti kuviksi. Hoputtaa ei kannata. Esimerkin katsominen vanhemmilta lapsilta on usein tehokas. 

Kun mietit, onko lapsesi valmis potalle, mieti näitä (nämä nyt on aika selkeitä):
- Lapsi pysyy kuivana vähintään 2h päivästä tai on kuiva herättyään
- Suolentoiminta on säännöllistä ja ennustettavaa
- Lue kasvojen ilmeitä, asentoja, sanoja
- Lapsi osaa seurata yksinkertaisia suullisia ohjeita
- Lapsi osaa kävellä vessaan ja riisua itsensä
- Lapsella on epämiellyttävä olla märässä vaipassa ja haluaa että se vaihdetaan heti
- Lapsi pyytää päästä potalle (ylläri ylläri)
- Lapsi haluaa pitää "aikuisten alusvaatteita"

Jos tulosta ei synny, palaa vaippoihin ja kokeile kuukauden päästä  uudestaan. Joillain lapsilla vain voi kestää. Joskus pitää vain löytää se suurin lapsen mielenkiinnonkohde/palkinto, jolla hänet saa houkuteltua potalle. 

Vinkkejä:
- Vessalaulu
- Lukekaa yhdessä
- Kokeile eri pottia
- Laita ajastin 20min välein soimaan, jolloin on aika käydä potalla. Nosta aikaa vähitellen. Jos lapsi oppii sanomaan, ettei hänellä vielä ole hätä, aseta aikaa vielä 10min, jos kellolle on tarvetta.
- Kehu paljon ja palkitse. Jos tulee vahinko, älä toru.

Psykolgoit Nathan H. Azrin and Richard M. Foxx kirjoittivat kirjan Toilet Training in Less Than a Day vuonna 1974. Tätä kutsutaan "quick-training". Useat psykolgoit väittävät, että lapsi tosiaan oppii potalle parissa päivässä ja ovat kehitelleet uusia metodeja tämän kirjan pohjalta. Mm. Dr.Phil kannattaa tätä metodia... Julie Fellom on kehitellyt Diaper Free Toddlers -ohjelman ja hän antaa vinkkejä tähän metodiin sivuilla: diaperfreetoddlers.com

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Mitä amerikkalaiset "expertit" sanovat vauvan unesta

Tässäpä vähän tietoa vauvan unesta, jos kiinnostaa. Jokainen saa muodostaa oman mielipiteensä amerikkalaisista tutkijoista. =D Osa on ihan mielenkiintoista tietoa. Olisi hauska nähdä samantyyppisiä aikuisista. =P Lopussa on sitten lähteitä ja vähän kommenttia.

Vauvan unisyklit ovat lyhyempiä kuin aikuisten. Vauvat käyvät useammin ns. REM-unessa (rapid eye movement), mikä on tärkeää aivojen kehityksen kannalta. REM uni on kevyempää kuin non-REM ja siksi häiriintyy helpommin. Non-REM unen aikana esim. unissakävely on mahdollista, mutta REM unen aikana lihakset ovat niin rennot, ettei tahdonalainen liikkuminen onnistu. Tämän tyyppinen vauvan unisyklikausi on lyhytkestoinen, mutta voi tuntua ikuisuudelta, jos itse on väsynyt vauvan ensimmäisinä kuukausina.

6-8 viikon iässä vauvat alkavat nukkua lyhyempiä pätkiä päivisin ja pidempiä öisin, mutta selkeästi suurin osa syö öisin. Heillä on myös lyhyempiä REM jaksoja ja pidempiä syvän unen (non-REM) vaiheita.

Amerikkalaisten lääkäritutkijoiden mielestä 3-6 kuukauden välillä lapsi kykenee nukkumaan yöt putkeen. MUTTA tämä meinaa suunnilleen 5-6 tunnin pätkää, ei välttämättä 8h (amerikkalaisten logiikkaa).

Osa lapsista heräilee öisin kunnes ovat taaperoikäisiä. Mutta jotkut kykenevät nukkumaan pidempiä pätkiä jo alle 6vkon iässä (Joo, meillä oli näin, kunnes homma muuttuikin päälalelleen 4-5kk iässä xD )

5-6vkon iässä vauva pystyy olemaan hereillä noin 2h. Kun vauva vaikuttaa väsyneltä, laita hänet välittömästi nukkumaan, sillä yliväsynyttä vauvaa on vaikea saada nukkumaan.

2 vkon iässä lapselle voi alkaa opettaa päivän ja yön ero. Öisin pidetään huoneet pimeänä, ei jutella/leikitä ym. Päivisin lapselle annetaan paljon virikkeitä, mutta ei kuitenkaan liikaa, ettei lapsi yliväsy.

Iltarutiineita ei voi koskaan aloittaa liian aikaisin. Aloittaa voi esim. unilaulusta.

6-8 vkon iässä vauvan voi jo antaa koittaa saada unta itse. Eli laitetaan hänet sänkyyn ja odotetaan pari minuuttia ennen kuin mennään rauhoittelemaan. Näin väittää Jodi Mindell, associate director of the Sleep Disorders Center at Children's Hospital of Philadelphia. Hän on kirjoittanut kirjan Sleeping Through the Night. Mindell vastustaa tissille tai syliin nukuttamista, koska hänen mielestään tästä voi kehittyä nukahtamisvaikeuksia myöhemmin, sillä vauva ei osaa enää muualle nukahtaa. Tissille nukutus voi kuitenkin olla vähän aikaa se helpoin tapa nukuttaa vauva. Mutta useimmat vanhemmat ovat sitä mieltä, että syliin nukutus on "normaalia ja luonnollista".

7 vinkkiä pienen vauvan nukutukseen:
-Sulje pois lääketieteelliset syyt, jotka itkettävät lasta
-Kanna lasta kantorepussa/-liinassa
-Tee tarkat rutiinit
-Laita vauva sänkyyn hereillä. Jos alkaa itkeä, hoe "shh shh shh" ja silittele
-Anna lapselle aikaa rauhoittua itsekseen
-Pyydä apua ajoissa
-Sitoudu vanhemmuuteen

Tekstit on käännetty sivulta: www.babycenter.com. Siellä on TODELLA paljon asiaa vauvoista, taaperoista ja vanhemmista lapsista. Tähän aiheeseen vain taisi olla linkki jossain iltasanomien sivuilla ym ja siksi eksyin lukemaan tästä. Kaikkea en sivustolta jaksanut lukea. x) Löytyy tietoa myös ruokailusta, sairauksista, pottatreenistä, kiukuttelusta ym. Lisäilen ehkä myöhemmin.

OK, eli kommentoinpa sen verran, että aika tiukalla linjalla ovat amerikkalaiset, etten sanoisi. Jos vanhemmista tuntuu, että jaksaa nukuttaa lapset, niin eipä siitä haittaakaan varmasti ole. Itse olen sitä mieltä että "virheet" on aina korjattavissa. Jos lapsi ei nukahda >6kk iässä muualle kuin syliin niin voihan sen opettaa silloinkin. Mutta mukavahan tuo on huomata, että amerikassakin ollaan sitä mieltä, että parin minuutin huudatus ei haittaa pientäkään lasta, sillä yllättävän moni äiti kuitenkin tietoisesti käyttää tätä metodia eikä siinä mitään pahaa ole. Silti pitää aina kuunnella itseään sekä vauvaansa ja tehdä niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Ja toisia on turha alkaa kritisoimaan. Jokainen varmasti haluaa lapselleen vain parasta.
Miten se yksi psykologi sanoikaan... jotain että lapselle on siunaus semmoiset hieman "karaistuneet" vanhemmat tai jotain sinne päin. x) No jaa, eipä siitä sen enempää.

Vielä yksi kommentti: se että lukee paljon vauvoista, ei tarkoita sitä että kasvattaisi lapset kirjojen perusteella. Omista periaatteista ei pidä luopua, mutta kirjoista/tutkimuksista on tosi paljon apua ongelmien edessä. Eihän missään sanota, että "kasvata lapsesi näin". Ihmisiä on vain erittäin vaikea opastaa ellei ole tiettyjä raameja.

Ja mielestäni toisten kasvatusmetodeja ei saisi mennä mollaamaan. Kommentoida aina voi, mutta kannattaa muistaa että asiat voi aina esittää sekä positiiviseen että negatiiviseen sävyyn. =)

perjantai 12. marraskuuta 2010

Jos Hoggin unikoulu ei toimi...

Tämä on vähän niin kuin jatkoa kappaleeseen "yleisimpiä syitä miksi unikoulu ei toimi". Se kappale keskittyy P.U/P.D. unikoulun ongelmiin, mutta on myös yleistettävissä. Tarjoan tässä muitakin konsteja Hoggin unikoulun lisäksi. Kirjoituksissani mainitsen kyllä osan näistä konsteista, mutta päätin koota näitä vähän yhteen. Yksi ja sama konsti ei päde kaikkiin vauvoihin.

Yksi suosituimpia ja tunnetuimpia on varmasti Tassuttelu-unikoulu. Tältä nettisivulta löytyy mm enemmän tietoa: http://yle.fi/akuutti/arkisto2004/231104_b.htm. Mielestäni tosi hyvä sivusto. En ala niitä tähän kopioimaan. Googlettamalla löytyy lähinnä chat palstoja, mutta niiltäkin löytyy hyviä vinkkejä. MLL:n sivuilta löytyy myös neuvolapsykologi Katja Rantalan vinkkejä tassutelluun.Vauva lehden sivuilta löytyy myös ohjeita.

"Lempeä huudatus-unikoulu" ja "Hivuttautumiskonsti" ovat myös hyviä, joista on tietoa sivuillani mm. kohdissa: "taaperoikäisten nukkuminen", "yli 1-vuotiaan nukkuminen ja siirtymäkaudet" sekä "taaperoikäinen ja uusi vauva talossa". Hivuttautumiskonsti tuntuu olevan yksi tehokkaimmista yli 1-vuotiaan nukkumisongelmiin. Ja melko miellyttävä myös vanhemmille. ;)

Anna Wahlgrenin sivuilla kerrotaan mm. kirjasta "A good night sleep" ("Nyt nukutaan"). Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta ja aion lukaista sen kun kerkeän. En valitettavasti vielä osaa kommentoida kirjaa. Kirjan perusperiaate on tämä: lapsi rauhoitetaan siellä missä hän makaa.

Katso myös sivusto: http://www.annawahlgren.com/index.php/view/finska/anna-wahlgren
Sieltä löytyy tarkempaa tieto kirjasta. Kirja kuulostaa hieman huvittavaltakin. Siinä puhutaan mm. "viuhkatyylistä" ja "rimssuttelusta". Liekkö olisi meidän poitsulle toiminut, mutta varmasti joillekin toimii. Asialliselta ja tietävältä kuitenkin kuulosti. Olen kuullut ennenkin kyseisistä tyyleistä.

Perhepedissä nukkumisessakin on omat konstinsa. Aina se ei ole niin helppoa, että otetaan vain lapsi viereen ja siihen nukahtaa. Elisabeth Panthleyn kirja "Pehmeä matka höyhensaarille" on erikoistunut näihin. Siinäkin on ideana, että vauva ei nukahtaisi tissille, vaan rinta otetaan pois suusta ennen kuin lapsi nukahtaa. Lasta voi myös joutua rauhoittelemaan tässäkin tapauksessa. Vanhemmat löytävät yleensä itse aika nopeaa konstit, jotka toimivat heidän lapsilleen.

Toivottavaa olisi, että lapsi heräisi aina sieltä mihin hänet on nukutettu, ettei hän säikähdä herättyään, mihin on joutunut. Jos silloin tällöin lapsen siirtää, niin ei haittaa.

Tässä nyt oli muutamia vinkkejä. Jos tuntuu ettei oo oma juttu ja jaksaa hyvin, niin turhaankos näitä kokeilee. Mut jos tuntuu, et jotain pitäs tehdä, niin näistä löytyy usein apu. Aikamoista asennoitumista saa olla, kun näihin ryhtyy, sillä nukkumaan opettelu ei aina ole mikään lyhyt projekti. Voi kestää parikin kuukautta, mut joskus vain 1-2vkoa. Helpottaa onnistuessaan elämää kovasti. Oma väsymys ei ole mikään huono syy alkaa unikouluileen!

Huomauttaisin vielä, että näitä unikoulusysteemejä ym. kikkoja kannattaa käyttää alle 2-vuotiaille. Toki yli 2-vuotiaiden nukkumisongelmiakin ratkaistaan, niin että palautetaan lapsi vain sänkyyn, kun hän sieltä pois nousee. Tämä voi viedä 3h/yö parin viikon ajan. Ja kouluikäisille on sitten aivan omat juttunsa. Mutta helpointa näitä konsteja on käyttää pienille lapsille. Niihin olen itse enemmän erikoistunut. Yli 2-vuotiaiden kanssa joutuu jo hieman alkaa tekemään kompromisseja. Joka iässä on omat vinkeet. ;)
Jos tuntuu että perhe väsyy vauvan/lapsen nukkumisongelmiin, niin ei ole väärin tehdä asialle jotain. =) Lapsi ei siinä kärsi.

torstai 11. marraskuuta 2010

Taaperoikäinen ja uusi vauva talossa

Olen törmännyt tähän aiheeseen viime aikoina tosi usein. Äidit kysyvät paljon aiheesta ja yllättyvät monesta seikasta. Itse en ala mitään maailman ammattitaitoisinta tekstiä tähän kirjoittelemaan, mutta joitain faktoja kuitenkin, joita olen lukenut kirjoista ja lehtien kirjoituksista (yleensä psykologien/psykiatrien). Osa on sitten kokemuspohjalta. Eli ei ole harvinaista, että talossa on 1-2v lapsi ja vastasyntynyt. Kannattaa muistaa, miten suuri muutos tämä on taaperoikäiselle. Toki hän on älyttömän mustasukkainen aluksi ja usein käy niin, että äiti on vauvassa kiinni ja isä yrittää paimentaa vanhempaa. Kannattaa varautua siihen, että unet muuttuvat täysin. Taapero hakee yöllä huomiota, kun päivällä se on vähentynyt. Uhmaiän merkkejä voi alkaa ilmaantua yllättävän aikaisinkin. Vanhemmat ovat usein todella väsyneitä, mutta rutiineista ja yleisistä säännöistä olisi hyvä pitää kiinni, vaikka viimeisillä voimilla. Nämä loppujen lopuksi helpottavat elämää tosi paljon.

Sanoisin, että yleisin ongelma tulee olemaan nukkumisessa. Lapsi kannattaa hyvissä ajoin siirtää omaan huoneeseen, jos näin meinaa tehdä. Ja lapsi kannattaa opettaa nukahtamaan itsekseen, jos hän ei vielä osaa. Vauvan synnyttyä kun tulee kuitenkin jotain ongelmaa sillä saralla. Kuten edellä jo mainitsin, lapsi hakee huomiota yöllä, jos se päivisin on vähentynyt. Lähemmäs 2-vuotta oleva osaa jo tulla rikkalapion kanssa perässä ja auttaa äitiä hieman siivouksessa (jos sellaista nyt jaksaa tehdä) ym kotihommissa. Tutkimusten mukaan lapset ovat tyytyväisimpiä, kun he saavat tehdä kotihommia äidin/isän kanssa. Picnik reissuilla ym ei niinkään ole väliä. Pitkiä ulkomaanmatkoja lapset tuntuvat suunnilleen vihaavan. Taapero kannattaa ottaa vauvan hoitoon mukaan. Esim niin että hän katsoo vierestä kun vauvaa hoidetaan ja saa välillä silittää vauvaa tai pyyhkiä vaikka pyyhkeillä ym. Vaikka nopeampaahan se äidiltä sujuisi. Riippuu lapsen iästä. Jos lapsi leikkii vain itsekseen jossain nurkassa, niin voisin vaikka vannoa ettei hän ole oikein tyytyväinen. Mut en toki väitä ettei näin voisi olla.
Mitään tutista vieroituksia ym ei kannata tässä vaiheessa tehdä. Jos lapsi protestoi voimakkaasti nukkumaanmenoa omaan sänkyyn ja voimat loppuu, niin toki hänet voi silloin tällöin ottaa viereen nukkumaan suosiolla. Mut periaatteessa kannattaa vähän aikaa jaksaa taistella nukkumaanmenon kanssa, jotta taapero taas rauhoittuisi itsekseen nukkumaan. Hyvä konsti on "hivuttautumiskonsti", jos ei jaksa valvoa lapsen vierellä, kunnes hän nukahtaa. Siinä on se huono puoli, että jos lapsi on tottunut nukahtamaan, että vanhempi on vierellä, niin hän vaatii tätä yölläkin herätessä. Siksi kannattaa totuttaa lapsi nukahtamaan itsekseen.

Hivuttautumiskonsti
Hivuttautumisesta olen aiemminkin kirjoittanut, mutta periaate on siis se, että laitetaan lapsi sänkyyn omien iltarutiineiden jälkeen, toivotetaan hyvää yötä, iltasuukko jne. Silittää voi pari kertaa ja sitten mennään huoneen keskelle seisomaan ja odottamaan et lapsi rauhoittuu nukkumaan (samoin päiväunille, tässävaiheessa on ehkä hyvä viimeistään siirtää vanhempi lapsi ulkoa rattaista sisälle). Tavoitteena on siirtyä kohti ovea. Seuraavana iltana voi esim mennä jo vähän lähemmäs ovea. Sitten kun tuntuu siltä, niin lähtee suoraan huoneesta. Ei kannata liikaakaan pitkittää tätä. Eli seuraavana päivänä aina edetään. Jos menee hyvin, niin miksei samanakin. Lapsi voi alussa huudella, mutta tämä ei ole vaarallista. Jos tuntuu, ettei lapsi rauhoitu, kun huoneessa oleskelee, niin kannattaa suoraan kokeilla huoneesta poistumista ja odottaa vähän aikaa rauhoittuuko mussukka. Oman tuntemuksen mukaan mennään. Kannattaa olla tosi päättäväinen ja rauhallinen. Lapsi aistii tämän kyllä vanhemmasta. Jos vanhempi ei usko johonkin konstiin, niin ei se tule oikein toimimaankaan. Jos tämä konsti toimii, niin usein huomaa sen, että lapsi on ihan rauhallinen, vaikka vanhempi seisoo huoneessa pois sängynviereltä. Osa lapsista sitten vain villiintyy tästä. He ovat usein temperamentiltaan vähän
"riehakkaampia ja kovakalloisempia". Sen huomaa kuitenkin äkkiä. Jos lapsi yöllä herää eikä rauhoitu, niin käydään hänet vain laskemassa alas. En oikein suosittele sanomaan lapselle mitään. Korkeintaan, et "nyt nukutaan, nyt on yö". Ei halita, kaveerata ym. Pyritään poistumaan huoneesta mahdollisimman nopeaa. Tutti, uniriepu, nalle ym on aika korvaamaton apu. Vauvakin kannattaa totuttaa johonkin rakkaaseen leluun (joka tuoksuu äidiltä) jo ihan pienestä pitäen, joka on aina sängyssä mukana (ei normaalileikeissä). Ja kunnon unikoulua suosittelen noin 6kk ikäiselle, koska se on helpointa toteuttaa tässä vaiheessa, jos tuntuu, että vauva ei nuku kunnolla/ei osaa nukahtaa. Usein unikoulut ovat lähinnä päivärutiineiden muodostamista. Ja monet vauvat oppivat ihan itsekseen nukahtamisen taidon.

Syömisongelmatkaan eivät ole harvinaisia taaperolla uuden vauvan tultua. Jos lapsi on pääsääntöisesti syönyt hyvin, niin tuskin hänellä mitään suurempaa ongelmaa on. Kannattaa suosia lapsen lempiruokia, mutta ei sortua herkkuihin ym ruokapöytäpelleilyihin. Lapsi kyllä syö kun hänellä on nälkä.

"Yhtäpaljon läheisyyttä kaikille lapsille" on hyvä motto. =)

lauantai 23. lokakuuta 2010

Käsidesi

Tästä mainitsen ihan lyhyesti, mutta tämä on tärkeä aihe. Infektiolääkärit ovat nykyisin sitä mieltä, että kotona, tarhoissa, kouluissa ym ei saisi olla käytössä käsidesinfioitiainetta. Päiväkodeissa on kuitenkin vielä suosituksena, että ainetta käytetään. Itse tosin kielsin käyttämästä sitä meidän pojalle, saippuapesu riittää. Desinfiointiaine tuhoaa bakteereita ja lisää multiresistenttien bakteereiden kasvua (vastustuskykyisiä antibiooteille), koska bakteerit ovat hyvin muutautumiskykyisiä. Tämä on nykyisin iso ongelma. Tästä syystä antibioottejakaan ei saisi määrätä turhaan, vaan silloin jos on ihan pakko. Jos jollain perheessä on äkäinen mahatauti (esim Noro), niin käsidesiä voisi olla hyvä käyttää sillä tällaiset virukset leviävät todella helposti. Ja jos perheessä on pieni vauva (<6kk) ja aikuinen sairastuu, niin käsidesiä ehkä kannattaisi potilaan käyttää ettei pieni sairastu. Ainakin hengityssuojaimia kannattaa apteekista hommata sairaalle. Mutta tosiaan ei läträtä sen käsidesin kanssa. ;)

Hampaiden hoito

Lasten hampaiden puhdistaminen aloitetaan, kun ensimmäinen maitohammas puhkeaa. Hampaat harjataan aamuin illoin pienellä ja pehmeällä hammasharjalla pienin nykyttävin liikkein ienrajaa myöten. Lastenfluorihammastahnan käyttö aloitetaan ensimmäisen maitohampaan puhjettua.
Lasten suuta ei tarvitse huuhdella vedellä jälkeenpäin. Riittää kun hammasharjan kastaa vedessä ja vielä harjaa pari kertaa jos haluaa. Hammaslääkärit väittävät, ettei aikuisenkaan suuta tarvitse huuhdella vedellä, jotta hammastahna pääsee vaikuttamaan.

Reikiä aiheuttavat bakteerit tarttuvat syljen välityksellä aikuisesta lapseen ja lasta hoitavan aikuisen olisikin syytä varoa suoraa sylkikontaktia kuten tutin nuolaisua ja samalla lusikalla syömistä.
Reikiintymistä aiheuttava bakteeri tarttuu herkemmin maitohampaiden puhkeamisen aikoihin ja tartuntariski kasvaa, jos lapsi saa sokeripitoista ravintoa monta kertaa päivässä.

Rintaruokinnalla on myönteinen vaikutus purennan ja leukojen kehitykselle, kuitenkin yli vuoden jatkuva imetys, etenkin yöllä, saattaa lisätä hampaiden reikiintymistä.

Jos vauva tarvitsee tuttia, valitaan pieni ja litteä malli. Tutista tulisi kuitenkin luopua noin 1-vuotiaana, sillä pitkään jatkuva tutin käyttö voi aiheuttaa purentavirheitä.

Tuttipullo karies aiheutuu tuttipullosta annettavasta sokeroiduista juomista, joten tuttipullosta annetaan vain maitoa, velliä tai vettä - ei makeita juomia. Maidossa on kuitenkin maitosokeria, joten sitä ei tulisi antaa liian usein lapselle, jolla on jo hampaita. Varsinkin yöllä tulisi antaa vain vettä.

Kun hyvät tavat ja tottumukset luodaan varhaisessa vaiheessa, säilyvät ne läpi elämän.
Vanhempien panos on tärkeä ja lasta tulisi avustaa hampaiden harjauksessa aina 10-vuotiaaksi asti. Myös säännölliset ruokailutottumukset luodaan pienestä pitäen.

Raskausaikana:
-Vanhempien hampaat tulisi olla kunnossa jo ennen lapsen syntymää.
-Äidin raskaudenaikainen hormonitoiminta muuttaa syljen koostumusta ja reikiintymisriski kasvaa. Myös ienverenvuoto harjatessa voi lisääntyä ja olemassa oleva ientulehdus pahentua. Vakavat infektiot voivat olla lähtöisin ientulehduksesta.
-Säännöllinen ruokailurytmi auttaa pitämään hampaat terveinä. Jokaisen ruokailukerran jälkeen suun bakteerit alkavat muodostaa happoa, joka liottaa hampaan kiillettä. Hampaat kestävät 5 - 6 happohyökkäystä päivässä.

Lähde: www.lastenhampaat.fi, Suomen Hammaslääkäriliitto

Joskus hampaiden harjaus voi pieneltä olla haastavaa. Hampaat on kuitenkin tärkeä saada harjattua vaikka pienen taistelunkin avulla. Usein laulaminen ym leikittely auttaa. Lapsen voi palkita esim xylitol pastillilla. Pääasia että edetään rauhassa eikä hätäillä. Harjan voi antaa lapsen käteen, jolloin hän saa tutustua siihen. Vanhempien kannattaa myös näyttää mallia miten he itse harjaavat hampaitaan. Meillä poika tykkää katsella vesihanaa ja istua sylissä jolloin hampaat tulee kätevästi pestyä. Harjaa hän ei tykkää itse laittaa suuhun vielä. Ja vanhempi päättää milloin harjaus on valmis, ei lapsi.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Imemislakko/rintaraivarit

Tämä menee kyllä imetyksen piikkiin, josta on jo aiemmin juttua, mutta tuntuu olevan aika kuuma aihe välillä.

Syitä miksi vauva kieltäytyy rinnasta:
-maitoa tulee liikaa/liian vähän
-rinta saattaa olla suhteessa liian iso vauvan suuhun
-jos vauva on tottunut juomaan maitoa pullosta, voi rintakumista olla hyötyä imetyksessä
-rintakumi on myös näppärä jos nänni on sisäänpäin kääntynyt
-jos imetys on äidille kivuliasta, voi lapsi kieltäyä juomasta
-vauva voi lakkoilla jos on kipeä. suolatipat (NaCl) nenään voivat auttaa (apteekista)
-hampaat
-imemisasento (muistan että esikoisella suosikki oli tyynypäällä sylissä ja äidin piti kävellä ympäri kämppää koko ajan pahimpien rintaraivarien aikana)
-liian kylmä/kuuma
-sipuli, valkosipuli ja mausteet voivat maistua vahvasti äidinmaidossa (eräs tuttavani söi runsaasti valkosipulia ja vauva kieltäytyi imemästä kahteen päivään)
-äidin kuukautisten alku voi joskus vaikuttaa

-äidin on tärkeä koittaa pysyä rauhallisena, jolloin lapsikin rauhoittuu
-joskus pimeä huone voi auttaa
-jotkut lapset syövät helpommin unisena/unenrajamailla
-kantoliinaa kannattaa hyödyntää
-laulaminen/hyräileminen voi auttaa tässäkin tilanteessa
-yleensä ohimeneviä kausia, mutta voi ilmaantua muutaman viikon päästä uudestaankin (samanlain kuin esim. huonon nukkumisen kaudet)

Jos raivarit jatkuvat useita viikkoja, ongelma voi olla lapsen ja äidin välisessä kommunikaatiossa. Jos äiti säikähtää raivareita, voi hän soimata lasta ja samalla itseään. Katsekontakti vauvaan on tärkeä imetettäessä. Myös ympäristön on oltava rauhallinen. Lastenpsykiatrit ovat erikoistuneet vauvan ja äidin kommunikaatio-ongelmien ratkomiseen ja vaikeissa tilanteissa kannattaakin pyytää omalta lääkäriltään apua. Jos esim tulee jatkuvasti tunne, että "vauva ei pidä minusta" tai "vauva ei halua olla lähelläni tai katsoa minuun", kannattaa pyytää apua. Joskus puolueettoman ihmisen mukana olo avaa äidin silmät ja hän huomaa, että lapsihan ottaa kontaktia koko ajan. Olen varma, että jokainen lapsi rakastaa vanhempiaan ja haluaa olla tämän lähellä.

Rintaraivarit ovat kuitenkin todella yleisiä ja ohimeneviä (1-3vkoa). Niitä ei kannata säikähtää. Ne voivat myös tauon jälkeen ilmaantua uudestaan, mutta menevät taas ajan kanssa ohi. Vanhemman vauvan kanssa kannattaa ottaa huomioon se, että ehkä hän vain on saanut tissittelystä tarpeekseen.  Kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta tilalle tulee joukko uusia ja ihania asioita.

Meillä esikoinen ei suostunut juomaan rintamaitoa enää 8kk iästä eteenpäin. Mahtoi olla jo aika laihaa, koska maito oli mintunväristä. Tämä siis on merkki siitä, että maito on laihaa. Ja miksipä pakottaa. Nuorimmainen lopetti 7kk iässä. Siinä mentiin lasten tahdissa. Minulla ei vain enää tullut maitoa tarpeeksi, minkäs teet. Vanhimmalla rintaraivareita tuli varmaan 2kk aikana vähän väliä. Mutta hyvin selvittiin.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Imetyksestä

Suosittelen kaikkia äitejä kokeilemaan imetystä jos se vain on mahdollista. Jos yrittää kaikkensa, mutta homma ei suju, ei kannata kuitenkaan masentua. Pääasia että yrittää. Ja helpolla ei kannata luovuttaa, apua löytyy.

Muutama hyvä vinkki:

Imetyksen tuki ry

www.imetys.fi sivuilta löytyy niin paljon tietoa, etten ala sitä tänne kopioimaan. Apua löytyy kyllä joka lähtöön.

Jos rinnanpäät rikkoutuvat, suosittelen apteekista saatavaa Lansinoh voidetta ja rintakumeja, joita saa päivittäistavarakaupoistakin. Vanha kansa kehottaa laittamaan viileitä kaalinlehtiä liiveihin rintojen päälle. Itsellä tämä ainakin toimi. Rintojen kuumotus ja pakotus loppui melkein kokonaan.

Imetystä opetetaan myös jo sairaalassa paljon. Kannattaa siellä ottaa kaikki apu vastaan. Ihmisillä kun ei ole enää oikein mitään "alkukantaisia vaistoja" olemassa vaan kaikki on opeteltava. Itse koin sairaalassa viimeisenä päivänä oikean ahaa-elämyksen, että näinhän se menee. Vauvan päästä saa ottaa ihan kunnolla kiinni ja tunkea tissiin suuhun. Imetyksessä lapsi myös tankkaa läheisyyttä.

Äidinmaitoa voi myös pumpata ja juottaa tuttipullosta. Tämä on sikäli kätevää, että isäkin voi osallistua ruokailuun. Ja äiti saa käydä kaupassa rauhassa. Tuttipulloahan voi pitää vaikka kerran päivässä kaverina, jottei imetyksen jälkeen tule ongelmaa, että mites nyt juodaan. Moni vauva kuitenkin valitsee mielummin tissin. Kivempihan se niin on kaikille, jos imetys vain onnistuu. Äidinmaito on aina paras, mutta ei korvikekaan myrkkyä ole. Sitä voi antaa, mikäli äidinmaito ei ole vaihtoehto. Tarviihan lapsi kuitenkin ruokaa. Ja läheisyyttää saa sylissäkin.

Jos voi imettää lasta 1v asti, niin hyvä juttu. Mutta sen jälkeen se on vähän turhaa, sillä hyviä vasta-aineita ei maidossa enää juuri ole. Tämä opetettiin moneen kertaan lastentaudeilla. Mutta jos haluaa imettää, niin siitä vain. Äidinmaito on kuitenkin vähän turhan rasvaista tänne Suomen kamaralle, jossa ei kärsitä nälästä. Yli 1v tissilapset kärsivät usein anemiasta, koska eivät saa tarpeeksi rautaa. Lisäksi maito aiheuttaa herkästi ummetusta.
 
"Jo muinaiset kreikkalaiset..."

Entisvanhaan oli tapana imettää lasta 4h välein, ei useammin. Olen huomannut, että osassa sairaaloista on vieläkin tämä käytäntö. Juotetaan vain vettä, jos vauva itkee. Mielestäni tämä on aika antiikin aikaista, sillä on todella vaikea sanoa paljonko lapsi saa tissistä maitoa irti. Enkä ole löytänut oikein mitään tutkimustietoa, miksi lapsi ei saisi saada maitoa usein. Imetystä voi kokeilla kun vauva haluaa. Usein vastasyntynyt aukoo vain suutaan tissiä hamuten, ei välttämättä itke. Pulloruokinnalla tietää millilleen paljonko lapsi on juonut, mutta suoraan tissistä tulleena se ei olekaan enää helppoa. Joten parempi vain antaa maitoa, kun lapsi haluaa. Voihan se olla että lapsi ei ole jollain kerralla saanut paljon tissistä irti. Mutta tissin ei tietenkään kannata olla ainut lohduttaja. Kyllähän sylikin riittää.

Joissain maissa on tapana, että lapselle ei anneta maitoa pullosta syntymän jälkeen (esim. Norja). Odotetaan äidin oman maidontuotannon alkamista. Terve lapsi pärjää pari päivää ilman maitoa juomansa lapsiveden ja rasvavarojen turvin. Tämä juontuu siitä, että satoja vuosia sitten oli vain pakko odottaa äidin maidonnousua. Että ei ainakaan kannata panikoida maidon kanssa. Mutta mielestäni on mukava, että vastasyntynut saa huikan pullosta, jos äidin maidontuotanto ei ole vielä käynnistynyt (varsinkin sektion jälkeen).

Alle 1-vuotiaan ravitsemuksestakin voi lukea lisää imetyksestä. Onhan se vähän niin kuin se pääasiallinen juttu. Imetyksestä voisi kirjoittaa vaikka kirjan enkä tietty blogiin jaksa perusteellisesti joka kiveä kääntää. Lähinnä vain vinkkeinä nuo tukisivut, jotta kaikki voisivat ainakin kokeilla imetystä. Jos ei onnistu, niin ei saa soimata itseä.

Muutama ihminen on kauhistellut että eihän yli 6kk ikäinen voi selvitä yöltä syömättä. Terve lapsi selviää. Moni myös päivittelee, että täytyyhän lapsen saada ruokaa yöllä, kun aikuinenkin tarvii. Ei aikuisen kuulu nousta keskellä yötä syömään kanankopia... Eräs vanhempi sanoi että hänen on pakko nousta joka yö hakemaan vesilasi keittiöstä.. Entä jos nostaisi sen siihen yöpöydälle. Ja onko tämäkin vain tapa? Vai pitäisikö päivällä juoda enemmän ettei yöllä janota. Ja kannattaa tsekata sokeriarvot. Eihän lapsi herkästi imetyksestä luovu, mutta mikä on oikea tarve. Läheisyyttä voi muutenkin antaa. Minä olen suuri unihygienian kannattaja, koska unettomuus aiheuttaa suuria ongelmia elämässä. Sekä lapsille että aikuisille. Mutta jos ihminen on tyytyväinen ja pirteä noustuaan yöllä pari kertaa, niin tottakai näin voi jatkaa.

Yksi tuskallisimmista uutisista oli, kun eräs äiti kertoi, että lopetti imetyksen koska se vei seksihalut ja mies ei kestänyt olla ilman. Jos on hyvä parisuhde niin kestää tämmöisen pienen pätkän! En moisen syyn takia uhraisi toimivaa imetystä! Sama joidenkin julkkisten kanssa, jotka eivät edes yritä. En ymmärrä miksi. Imetyshän on yksi ihanimmista kokemuksista. Mutta en edelleenkään soimaa niitä, jotka yrittävät tai haluaisivat mutta eivät pysty. Sekin riittää että yrittää.

Kirjallisuutta

Tässäpä muutama kirjaehdotus. Itse en ole näitä vielä lukenut, vaan nämä ovat seuraavana suunnitelmissa lukea (tai ainakin selata läpi), kunhan vain opiskelukiireiltä kerkeän. =) Jos joku on lukenut, niin kuulisin mielelläni mielipiteitä kirjoista.

Baby sleep bible - Choosing what's right for you and your baby

Kirja tarjoaa viisi päälähestymiskeinoa vastasyntyneen nukkumiseen. Jokainen voi itse päättää, mikä tyyli itselle sitten sopii. Kirja korostaa sitä, että jokainen lapsi on yksilö ja vanhempi tietää parhaiten, mikä omalle lapselle on parasta.


Babycentre Baby - The All-important First Year

Ohjeita lapsen ensimmäiseen vuoteen. Käsittelee pääasioita, kuten nukkumista ja kiinteiden aloittamista. Kirja kertoo, mitä asioita on lapselta odotettavissa minäkin ikäkuukautena. Sisältää myös lääketieteellistä tietoa.



Isän kasvatusoppi - Juha T. Hakala

Isän kasvatusoppi on osoitettu odotusten ja velvollisuuksien ristipaineessa kamppaileville pienten lasten isille. Työelämän vaatimukset aiheuttavat helposti ristiriidan kodin ja työn välille - miten saada aikaa lapsille ja välttää huonossa omassatunnossa kieriskely, miten ylipäätään toimia uusien ihmisalkujen kanssa!Juha T. Hakala on seitsemän lapsen isä ja kasvatustieteen professori. Taustastaan huolimatta hän lähestyy muita isiä itsekin virheitä tehneenä, tavallisena isänä. Teoreettisen tiedon hän on paketoinut selväsanaiseen, jutustelevaan kirjoitustyyliinsä ja runsaisiin käytännön esimerkkeihin. Lukija voi löytää kirjasta myös osuvaa mutta hyväntuulista kritiikkiä tehokkuusyhteiskunnan vaatimuksia kohtaan. Yksi kirjan helmistä onkin Hakalan peräänkuuluttama hidas lapsuus.Kirja tarjoaa raikkaita näkökulmia monia askarruttaviin arjen kasvatuskysymyksiin: ajan hallintaan, kotitöihin, harrastuksiin, leppoisaan yhdessä oloon ja rajojen asettamiseen. Hakala kannustaa jokaista vanhempaa löytämään oman, perustellus kasvatusnäkemyksensä.


www.bookplus.com (osa teksteistä kopioitu sieltä)

tiistai 12. lokakuuta 2010

Liikkumaanopettelemisesta ym.

Lapsia ei kannata verrata toisiinsa. Joku oppii kävelemään 8kk iässä, toinen 1v4kk. Ja yhtä terveitä ovat kaikki. Ja tästä 8kk ikäisenä kävelemään oppineesta ei välttämttä tule maratoonari. ;) Monella on käynyt niin, että ensin opitaan nousemaan ja kävelemään tukea vasten, sitten vasta konttaamaan. Jokainen tyylillään. Jotkut skippaavat konttaamisen kokonaan. Kun vauva oppii jotain uutta, hän usein unohtaa sen sitten pariksi viikoksi. Näin käy usein mahalleen/selälleen kääntymisen kanssa. Se on ihan normaali ilmiö. Ne tulee kyllä uudestaan sieltä. Jos vuoteen mennessä lapsi ei osoita mitään intoa alkaa liikkumaan, niin silloin pitää jo alkaa selvittelemään mikä on hätänä. Jotkut lapset ovat tarkkailijoita ja saattavat sitten vuorostaan oppia aiemmin puhumaan tai ovat esim tosi käteviä käsistään. He huomaavan ympäristöstään tarkkojakin asioita. Eihän sitä kaikkea maailmassa kerralla voi oppia. =)

Puheen oppiminenkin voi joillain kestää. Jotkut oppivat vasta 3-vuotiaina puhumaan ja tämä voi olla ihan normaalia. He aloittavat usein suoraan useilla sanoilla tai lauseilla. He ikään kuin "tankkaavat" kaiken sanavaraston itsellensä ja sitten kerralla tuottavat sen kaiken ulos. =D
Tietty ensimmäiseksi kannattaa tutkia kuulo, jos nyt jotain haluaa lapsesta testata. Usein huonokuuloiset lapset aistivat, jos heitä lähestytään tai kutsutaan. He huomaavat kaikki pienetkin varjot ym, joita he lukevat näppärästi. Siksi osa jää varhaisessa vaiheessa huomaamatta.

Jos äidistä (tai isästä) tuntuu, että jotain on pielessä, niin tätä kannattaa aina uskoa. Ja vanhempien kannattaa ottaa asia neuvolassa/lääkärissä puheeksi, jos tuntuu, että lapsen kehityksessä on hidastumaa. Se ei ole mikään häpeä, jos lapsi on hidas oppimaan.

Kun lapsi oppii uutta, yöunet yleensä häiriintyvät hetkeksi.

Lapset ymmärtävät puhetta ym  asioita maailmasta aina enemmän mitä vanhemmat uskoisivat! Lapset ovat sairaan fiksuja! ;D

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Raskauskilot

Laitanpas muutaman kommentin tästäkin ihanasta aiheesta. Itselle tuli 20kiloa raskauden aikana. Kymmenen lähti aika helposti imettämällä, mutta loput kymmenen oli tiukassa. Äitiyslomalla ei usein kerkeä huomioimaan omaa syömistään ja sitten syödään tosi epäsäännöllisesti ja ihan mitä tahansa. Toki ensimmäisen puolen vuoden aikana kannattaakin suosia esim valmisruokia ym mikä vain helpottaa elämää. Mutta jos yhtään puhtia löytyy, niin kannattaa koittaa tehdä itsellekin päivärutiini, jossa ruoka-ajat olisivat aina samat. Mielellään 4h välein pitäisi syödä jotain. Mielestäni tämä on terveellisin ja järkevin laihdutuskonsti. Kannattaa syödä pieniä määriä ja usein, niin metabolia pysyy aktiivisena. Ei kuitenkaan liian usein (< 2h). Siinä hampaatkin jo kärsii. En oikein välitä karppauksesta ym, mutta en toki sano etteikö niitä voisi kokeilla. Tämä on vain minun suositus. Kun imetin niin en vielä halunnut kiinnittää huomiota kauheasti kalorimääriin, sillä maidontuotanto oli pääasia. Imetyksen päätyttyä päätin kuitenkin pudottaa viimeisetkin kilot. Urheilu on todella suureksi avuksi. Esim 1h liikuntaa kolmesti viikossa on jo aika tehokasta. Jos kaloreita haluaa laskea, niin esim 1000-1500 kcal/vrk pitäisi jo alkaa laihtumaan. Alle 1000 kcal/vko edellyttää, että liikuntaa ei tule ollenkaan. Mitään anorektikoiden konsteja on turha kokeilla, sillä eihän silleen voi loppu elämää jatkaa ja terveys vain menee.

Lounalla ja päivällisellä kannattaa muistaa "lautasmalli". Eli oikeasti puolet lautasesta tulisi täyttyä salaatista. 1/4 peruna/täysjyväriisi/täysjyvämakaroni ym. 1/4 liha (mielellään kala, kana). Keitot ovat hyviä, kevyitä ja riittoisia. Padat ja laatikot ovat myös aika riittoisia, niin ei tarvitse koko ajan kokata.

Jos lounas on esim klo11-12, niin välipala kannattaisi syödä esim klo15 aikaan (hedelmä, leipä, riippuu liikkunnasta). Päivällinen voisi olla sitten klo17 aikaan. Itse teen usein niin että päivällisellä kerkeän syödä vain pari leipää ja syön sitten illemmalla kunnolla (eurooppalaisittain). Iltapala (puuro,leipä ym) ei oikein tahdo riitää jos olen syönyt klo 17. Yösyömisiä ei kannata suosia. Ihminen pärjää ilmankin. Mutta se on fiktiota että iltasyöminen lihottaa. Kokonaiskalorimäärä ratkaisee. Useat tekevät vain niin, että syövät päivällä normaalisti ja illalla napostelevat ylimääräistä.

Kaurapuuro on tosi hyvä aamupala. Maitoon tehtynä paljon täyttävämpi. Kannatta lisäksi syödä leipä, sillä pelkkä puuro ei tahdo pitää nälkää kauan poissa. Myslit ovat yllättävän kaloripitoisia ja sopivat paljon urheileville. Laihdutus on usein kiinni pikkuasioista, kuten ostaako 15% ruokakermaa vai 4%. Kannattaa aina suosia mahdollisimman vähärasvaisia vaihtoehtoja ja jättää sokeriherkut ruokavaliosta pois. Kerran viikossa karkkipäivä. Aluksi voi tuntua liiankin terveysintoilulta ja yllättävän haastavalta. Kun ruokailutottumuksia muuttaa, niin aluksi voi tuntua hieman nälkäiseltä, mutta itse nälkää ei tarvitse nähdä. Menee muutamassa päivässä ohi. Salaattia ym kevyttä voi aina syödä. Annoskoot pieniksi.  Diabetikoiden ruokavalio-ohjeistukset ovat hyviä, niistä kannattaa ottaa mallia. Jotkut ajattelevat, että laihtuvat suunnilleen tekemättä mitään. Hieman pitää vaivaa nähdä jos meinaa tuloksia saada.
Itse tosiaan mahdun nyt vanhoihin vaatteisiin. =) Kannatta huomioida, että lantioliitosten palautuminen normaaliksi kestää vuoden päivät. Ne usein levenevät useita senttejä raskauden aikana. Että ei kannata rynnätä heti kauppaan ostamaan uutta vaatekertaa ensimmäisen vuoden aikana synnytyksestä. ;)

Vaatetuksesta

Raskaanaolijoille antaisin semmoisen vinkin, että jos meinaatte ostaa lapselle ennakkoon vaatteita, niin bodeilla ja potkuhousuilla pärjää sisätiloissa pitkälle. Mitään ihmeempiä farkkuja ym ei kannata ostaa, kuin vasta lähempänä puolta vuotta. Ulos toki pitää talvisaikaan varata mm. toppapuku, alle fleece tai villapuku, villasukat, -hanskat, kypärälakki, pipo, tossut, hanskat joissa ei peukalonreikää. Äitiyspakkauksessa on yleensä ollut hyvä ulkoilupuku (menee vielä 1-vuoden ikäisellekin). Toki useampi kappale esim bodyja kannattaa varata, ellei halua koko ajan pyykkiä pestä. Usein tulee hamstrattua kaukenlaisia vaatteita, joita ei edes kerkeä pitämään, kun lapset kasvavat niin nopeaa.
Ja pinnasänkyyn suojalakana vai miksi sitä nyt kutsuisi. Ohivuotoja tule varsinkin poikalapsilla usein. ;)

Taaperoikäisen (1-2v) nukkumisongelmat ja "siirtymäkaudet"

Tässä tulee vähän toistoa, sillä blogista löytyy kohta "taaperoikäisten nukkuminen", mutta laitanpa pari asiaa, mitä on unohtunut. Yli 1-vuotiaalle en suosittele enää P.U/P.D. unikoulua jo ihan lapsen koonkin vuoksi. Lapsi todennäköisesti vain hermostuu nostelusta (voi käydä nuoremmillekin). Tassuttelua voi aina kokeilla. Kannattaa malttaa kokeilla yhtä konstia ainakin 30min ajan, sillä lapsi harvoin reagoin kovin nopeaa mihinkään uuteen. Jos lapsi pomppaa sängyssä pystyyn, niin lasketaan hänet vain alas. Jos lapsi hermostuu tassuttelusta tai se ei muuten vain ole oma juttu, niin kannattaa siirtyä pinnasängyn luota kauemmas, esim huoneen keskelle. Vähitellen sitten ottaa tavoitteeksi siirytä ulos huoneesta. Aina kun lapsi pomppaa pystyyn, hänet käydään laskemassa alas, mutta ei halata tai jutella. Kutsun tätä "hivuttautumiskonstiksi". Jos lapsi nukkuu jo "isojen lasten sängyssä" ja tulee sieltä pois, niin viedään hänet vain joka kerta takaisin eikä jutella ihmeempiä. Tätä saa usein toistaa toooosi monta kertaa. Lapsen ei kannata antaa huutaa kovin monta minuuttia, mutta muutama ei haittaa. Max 15min. 5min toki tuntuu jo ihan ikuisuudelta... Mutta ei vahingoita lasta. Paniikissa ei silti lapsen saa antaa huutaa ja on oltava varma, ettei ole kipuja ym. Kiukuttelua/protestointia voi rauhassa kuunnella vähän aikaa. Mainitsinkin tästä jo aiemmassa tekstissä. Ihan hyvä sääntö on, että ei jätä itkevää lasta yksin huoneseen. Mutta joskus on niin temperamenttisia lapsia, että ne mökästävät isoon ääneen joka tapauksessa ja tällöin on itsellekin helpointa, että kuuntelee rauhoittuisiko lapsi itsestään muutamassa minuutissa.

Joskus heräilyssä on kyse niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin että vaippa on märkä (etenkin kestovaipoissa, kertakäyttöiset pysyvät tosi kuivantuntoisina). Kakka ainakin yleensä herättää. Mutta en usko, että tämä on syynä, jos heräilyä on monena yönä peräkkäin. Jos lapsi on tottunut tuttipulloon öisin, niin olisi siitä hyvä päästä eroon. Jos nyt kuitenkin haluaa sen pitää mukana, niin voi kokeilla semmoista, että täyttää pullon valmiiksi illalla ja laittaa lapsen viereen. Jos lapsi osaa itse juoda pullosta, niin hän tuskin herättää öisin, vaan juo maidon ja jatkaa unia. (Tämän kikan löysin muistaakseni  jostain TV:n vauvaohjelmasta). Ja lapselle ei jutella öisin, vaan pidetään huoneet pimeänä ja korkeintaan kuiskataan, että "nyt nukutaan, nyt on yö". Päivät on sitten seurustelua varten. Mitä vähemmän lapsen kanssa on päivisin, sitä enemmän hän hakee öisin huomiota.


"Siirtymäkausi"
Usein lapsille tulee huonommin nukuttuja kausia, vaikka lapsi normaalisti nukkuisikin hyvin. Jos syy ei ole hampaat, infektiot ym, niin syy voi olla se että lapsen rytmi vaihtuu. Kutsun itse tätä siirtymäkaudeksi. Tätä tapahtuu jo ennen 1-vuotta, esim silloin kun päiväunet vaihtuvat kolmesta kahteen tai kahdesta yhteen. Jos lapsi on tottunut menemään esim klo 10 aamulla päiväunille, hän ei nyt tahdokkaan rauhoittua nukkumaan vaan huutaa suoraa kurkkua. Tämä voi johtua yksinkertaisesti siitä, että vauva ei ole väsynyt, mutta ilmaisee sen huutamalla. Tällöin voi kokeilla päiväunien siirtämistä esim klo12 ja koittaa pärjäisikö lapsi yhdillä unilla. Jos lapsi on mennyt iltaisin klo19 nukkumaan, niin 1-vuoden iässä se yleensä siirtyy vähän myöhemmäksi (esim klo20). Mutta tässäkin on suuresti vaihtelua. Klo22 nukkumaanmeno aikaa en vielä 1-vuoden ikäiselle suosittele, koska harva lapsi osaa aamulla nukkua myöhään. Yleensä herätään siinä 7-8 aikaan. Kaikenlaisia mysteerikausia tulee lapsille silloin tällöin, jolloin nukkuminen on hankalampaa. Ne kestävät yleensä noin 2vkoa, ellei ole joku suurempi asia kyseessä. Mutta vaihtelua toki on.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Yölliset kauhukohtaukset


Yöllinen kauhukohtaus on ilmiö, jossa lapsi herää unesta kauhun valtaamana ja huutaa silmät auki, vaikka on vielä unessa. Sydän hakkaa ja hengitys on tiheää. Yöllisistä kauhukohtauksista kärsivät näkevät usein epämiellyttäviä eläimiä tai ihmisiä huoneessa, heillä on vaikeuksia herätä eivätkä he seuraavana päivänä muista yön tapahtumia. Näitä kauhukohtauksia ilmenee kaiken ikäisillä ja kulkee usein suvussa, mutta ei ole vaarallinen. Yöllinen kauhukohtaus kestää yleensä noin parikymmentä minuuttia, ilmeten REM unta edeltävässä neljännessä univaiheessa (nREM). Tämä erottaa ne painajaisista, jotka voivat ilmetä missä tahansa unen vaiheessa. Ilmiön syytä ei toistaiseksi ole selvitetty. 

2-6 vuoden ikäiset lapset ovat unikauhuhäiriölle altteimpia. Kauhukohtauksia ilmenee noin 15% kaikista lapsista. Ilmiö on yleinen yliväsyneillä lapsilla ja riittävä uni voi auttaa ehkäisemään niitä. Kauhukohtausten ei tarvitse olla merkki psyykkisestä oireilusta. Hyvät päivärutiinit auttavat tässäkin. Myös nukkumaanmenoajan vaihtoa voi kokeilla. Yleisimmin kauhukohtaukset tulevat pari tuntia nukahtaminsen jälkeen. Unilääkkeitä ei pidä mennä kokeilemaan ilman lääkärin lupaa.

Jos lapsen herättää tai ottaa syliin, hän kokee tutkimusten mukaan kauhukokemuksen pahempana. Yleensä sen takia, että vanhempi on myös säikähtänyt ja paniikissa. Parasta onkin olla lapsen vierellä ja vahtia ettei hän loukkaa itseään. Lohduttaa toki pitää rauhallisella äänellä ja silitellä. Kun kohtaus on ohi, lasta kannattaa auttaa nukahtamaan uudestaan. Halaa sitten vähän myöhemmin. Jos lapsella on tapana aina samaan aikaan herätä kauhukohtaukseen, voi hänet varovasti herättää tai havahduttaa ennen tätä kellonaikaa, jolloin uni häiriintyy sen verran, että kauhukohtaus voi jäädä pois.

Kauhukohtaukset vaihtelevat. Tässä yksi tarina, jonka pääsin todistamaan:
 
Tämä kyseinen lapsi (2v), jonka näin heräsi ja itkeskeli vain. Aina kun äiti lähestyi, alkoi kova huuto ja poika juoksi pimeään huoneeseensa ja paiskasi oven kiinni. Aina kun äiti tuli huoneeseen hän, sysäsi tämän ulos paniikissa ja löi oven kiinni. Sitten hän nojasi ja piti ovea kiinni eikä päästänyt ketään sisälle. Välillä kurkkasi ovenraosta kuin harhainen mummo ja paiskasi oven kiinni. Pupillit olivat laajentuneet ja katsekaan ei kohdistunut kunnolla. Lasta ei millään saanut otettua syliin, koska tuntui menevän enemmän paniikkiin. Kohtaus kesti noin 20min. Lapsen herättyä, hän oli täysin normaali ja hymyilevä. Lapsi on herännyt kun pupillit ovat taas normaalit ja katse kohdistuu taas kunnolla. Lapsi ei todennäköisesti muista mitään. Luultavasti lenssutauti laukaisi tässä tapauksessa tämän. Kohtauksen aikana on vaikea ymmärtää mikä on kyseessä. Toki täytyy muistaa, että kyseessä ei ole mikään infektio tai lääkeainereaktio, joka on mennyt aivoihin tms. Mutta nämä ovat harvinaisia eivätkä mene noin nopeaa ohi. Painajaisuni on todellakin ihan erilainen. Yleensä lapsi antaa tällöin ottaa itsensä syliin eikä ole noin harhainen. Tärkeää on muistaa kauhukohtauksessa että katsoo ettei lapsi loukkaa itseään. Ei vaadi psykologisia tutkimuksia tai mitään nykytiedon mukaan.


Englanniksi: Sleep terror, Night terror, Pavor nocturnus
Lähteet: http://pediatrics.about.com/cs/sleep/a/night_terrors.htm, http://www.nightterrors.org/

Noin 1-vuotiaan päivärutiini

Tässä ois yhdenlainen päivärutiiniehdotus. Päiväkodeissa on samantyyppinen, joten jos lapsi on menossa hoitoon, niin tätä kannattaa pitää jo kotonakin. Muutenkin olen havainnut tämän toimivaksi. Kun lapsen rutiineita muuttaa, niin kannattaa tehdä ne 15-30min kerrallaan. Esim jos lounas siirretään klo 12sta klo 11een, niin ensimmäisenä päivänä esim 11.30 ja seuraavana 11. Mut eipä se niin minuutin päälle tämän ikäisellä enää ole. Vauvoilla rutiinit vaikuttavat uniin, niin kannattaa pitää ne todella tarkkoina. Jos mitenkään mahdollista, niin kannattaa mennä ulos lapsen kanssa aina kun pystyy. Siellä on hyvä kuluttaa energiaa, ruoka maistuu paremmin ja unikin tulee nopeampaa. Vielä pystyy aika hyvin olemaan ulkona, kun ei ole mahtipakkasia. =)

7-8 aikaan puuro (riippuu heräämisestä)
10 ulos
10.30-11 aikaan lounas
11.30 päiväunet
14 välipala
15 ulos
16.30 päivällinen
19 kylpy ja iltapuuro
20 nukkumaan

lauantai 11. syyskuuta 2010

Hyväksi havaitsemiani yleisvinkkejä

Vauvan nenä on helpoin niistää niin että laittaa vauvan lavuaarin ylle, lämmintä vettä valumaan, kastaa sormet siinä ja vetää vauvan nenänvartta pitkin niin räkä irtoaa tosi näppärästi. Lapsista imulaitteet ja paperit tuntuvat tosi keljuilta.

Jos vauva pulauttelee äidinmaitokorviketta tai maitoa erittäin paljon, lisää sekaan Maizenaa. Tämä sakeuttaa maitoa eikä maito tule ulos yhtä helposti.

Useiden laatikoiden telkeäminen (keittiössä esim lusikkalaatikot ym) on helppoa kenkälusikalla.

Lastentarvikeliikkeistä saa kaikenlaisia turvavälineitä, joilla voi teljetä esim uunin, laatikostot ym. Mutta nämä eivät mielestäni ole kovin hyviä, sillä lapset oppivat nopeasti avaamaan ne.

Laatikoista kahvojen poisto on kätevämpää kuin turvalukot. Ja pienet kaapit/lipastot voi kääntää toisinpäin, jotta laatikot jäävätä seinään päin.

Tavaroita ei kannata siirtää liikaa varastoihin ym. Välttämättömimmät ja vaarallisimmat vain. Lasta täytyy myös uskaltaa kieltää. Tämä vaatii kärsivällistyyttä ja periksiantamattomuutta...

Leluja tulee aina liikaa ja lapset tarvitsevat niitä yllättävän vähän. Yleensä pahvilaatikko, jossa lelu on ollut, on paljon kiinnostavampi kuin itse lelu. Kannattaa avata lapselle oma tili, johon toivoo juhlapäivinä rahaa, jotta voi jatkossa ostaa sitten joitan isompaa (esim pyörä).

Laulaminen on tehokas konsti lapsen rauhoitteluun/lohduttamiseen. Joskus taaperoikäinen tarvitsee pienen rauhoittuishetken. Ei ole tarpeeksi väsynyt nukkuakseen, mutta ei jaksa leikkiäkään, vaan tulee itku tai kitinä. Silloin voi kokeilla semmoista, että ottaa vauvan 10-15min syliin ja lauleskelee jotain mukavia, tuttuja lauluja. Ei varmaan kaikista vilkkaimmille lapsille sovi, mutta kannattaa kokeilla. Yli 1v ikäistä ei välttämättä kovin kauaa jaksa sylissäkään enää kannella. Usein riittää kun lapsen kanssa touhuaa esim lattialla lelujen kanssa ja välillä käyttää sylissä.

Vanhempien lasten kanssa kannattaa hyödyntää "lahjontaa". Ottaa käytöön esim tarrat. Aina kun lapsi toteuttaa jonkun asian toivotusti, hän saa tarran. Tarrat kannattaa laittaa esille esim seinälle kiinnitettyyn julisteeseen/paperiin ym johon on kirjoitettu mistä tarra on tullut. Esim jos haluaa opettaa lapsen syömään monipuolisemmin eri ruokia, voi julisteeseen piirtää/kirjoittaa eri ruokia (hedelmät, kasvikset ym) ja aina kun lapsi maistaa yhtä, hän saa tarran. Kun hän syö esim kaiken esille laitetun porkkanan, hän saa vielä hienomman tarran.

Kannattaa opettaa kehumisen kautta.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Taaperoikäisten nukkuminen

Huonoja nukkumisen kausia tulee kaikille ja suurin osa korjaantuu itsekseen. Jos kuitenkin vanhemmilla alkaa voimat loppua, niin on lupa tehdä asialle jotain. Lapsi ei mene pilalle. Hyvinvoivien vanhempien lapset voivat hyvin.

Tämä on ihan vain omista kokemuksistani, mutta olen huomannut että yli 1v nukkumisongelmiin ei tahdo oikein tehota enää tassuttelu. Kannattaa toki kokeilla sitä, mut esim 1,5v on jo aika vilkas ja kovapäinen, joten tassuttelu voi vain aktivoida lasta. Lapsi tässä vaiheessa jo luottaa kovasti vanhempiinsa. Hän tarvitsee rajat ja täsmälliset rutiinit. Modernimpi huudatus-konsti eli lempeä huudatus-unikoulu tehoaa usein aika hyvin. En itse pidä nimestä, koska tarkoitus ei ole itkettää lasta yksin sängyssä. Usein vanhemmat tulkitsevat lapsen kiukuttelun/huutelun itkuksi ja ryntäävät heti paikalle. Usein lapsella ei ole mitään hätää. Suurin osa kuitenki osaa jo tässä vaiheessa tulkita lapsen itkua hyvin. Lapsen huutoa voi kuunnella alkuun pari minuuttia ja jos ei ala rauhoittumaan niin käydään silittelemässä/laskemassa alas. Maksimissaan 15min voi lapsen antaa huudella, jos on varma ettei hänellä ole mikään hätä (painajainen, kipu ym). Lapsi ei tästä varmasti pilalle mene. Voi aloittaa esim 30sekunnista.

Katso kohta yli 1-vuotiaan nukkumisongelmat ja "siirtymäkaudet". Siellä on vähän toistoa, mut myös esitetty ns. "hivuttautumiskonsti", jossa siirrytän huoneen keskelle odottaan et lapsi nukahtaa. Tavoitteena on siirtyä vähitellen ovelle ja ovesta ulos. Voi kestää päiviä. Toimii yllättävän usein. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle. Mut tässäkin pätee se että lapsen itkua joutuu silloin tällöin pari min kuuntelemaan. Mut ei välttämättä.

Jos tutista/yömaidosta ym haluaa vieroittaa niin se kannattaa tehdä niin että kerralla vain pullo/tutti pois. Lapset ovat hyvin sopeutuvaisia ja oppivat nopeasti. Itsellekin se on helpointa näin. Yli 1-vuotiaan olisi mielestäni hyvä jo nukkua yöt putkeen, jotta hän saisi tarpeeksi unta. Ja jos hän herää yöllä niin osaisi myös nukahtaa itse uudestaan. Monet haluavat vielä imettää 1-vuotiasta kerran yössä eikä siinä mielestäni ole mitään vikaa, jos kerta itse jaksaa ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Jos perhepedissä nukkuminen toimii, niin kannattaa pitäytyä siinä. Turhaan ei kannata toimivaa järjestelyä muuttaa. Sitten kun lapsi on jo vähän vanhempi kannattaa harkita, jos lapsi kuitenkin siirtyisi omaan sänkyyn. Lapsien on tarkoitus itsenäistyä ja joskus on kiva päästä esim yökylään kaverin luo, jossa ei olekaan perhepetiä. Mutta kaikki tietenkin lapsen ehdoilla.

Joissain perheissä on jo seuraava lapsi tulollaan, kun yksi on taaperoiässä. Tällöin voi 1-vuotias alkaa oikuttelemaan nukkumaanmennessä, kun uusi vauva on talossa. Toki hän koittaa vaatia samaa määrää huomiota mitä ennen vauvaa. Tällöin ei mielellään kauaa valvoisi taaperon sängyn vieressä. Tässäkin suosittelisin tuota "hivuttautumiskonstia". Jos on oikein paha kausi, niin ei kannata tehdä elämää kovin hankalaksi itselle. Ei tutista vieroittamista tällöin ja lapsen voi ottaa sillon tällöin äidin ja isän viereen nukkumaan, jos kaikki ovat ihan poikki. Ja päivällä tietty niin paljon huomiota kuin voi. Taapero kannattaa ottaa mukaan askareisiin ja hoitaa vauvaa yhdessä. Isästä on tässäkin tapauksessa kovasti hyötyä!

Jos lapsi vaatii kovasti huomiota, kannattaa sitä hänelle antaa. Esim. tarhapäivän jälkeen, kun sylittelee 15min rauhassa, on ruokailukin usein paljon helpompaa. Huonoa käytöstä ei tietenkään pidä palkita, mutta kyllähän lohduttaa pitää. Mielummin vähän annakoi tilanteita ja sylittelee ennen kuin lapsi alkaa vaatia huomiota negatiivisin keinoin. Sama pätee myös illalla rauhoituttaessa.

Jossain suositeltiin, että lapsen sängyn vierellä ei saisi valvoa, koska lapsi alkaa pelätä nukahtamista. Lisäksi lapsen pitäisi aina nukahtaa omaan sänkyyn, ei esim. sohvalle josta häntä siiretään illan aikana. Mutta minulla on aina ollut periaate, että mahdollisimman paljon turvaa lapselle ihan pienestä pitäen, niin tulee vahva aikuinen! Jos lapsi minut viereen tarvii, minä aion siinä olla.

Nykyisin kun on tabletit, läppärit ja puhelimet, voi niiden kanssa hengailla lastenhuoneen sohvalla ja tsekata vaikka mailit ja facebook sillä aikaa kun lapset odottelevat unta. Meillä toimii hyvin.

Muokattu 2016

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Taaperoiden "kesytys"

Monesti kuulee ihmisten sanovat, että "läheisyyttä ja huomiota vain lapselle". Allekirjoitan tämän kyllä täysin, mutta ihan kaikkia ongelmia tämä ei valitettavasti ratkaise. Mutta kokeiltaa toki aina syliä, ei siitä haittaakaan ole! =D Joskus se vain saattaa käydä vanhemmille raskaaksi. Kun lapsi alkaa olla taaperoikäinen hän kokeilee rajojansa ja tällöin on tehtävä selkeät rajat joissa pysytään. Lapsi ei kärsi pienestä kurista, vaan päin vastoin se tuo turvaa. Sana "kuri" kuulostaa jotenkin tosi kovalta, mutta tarkoitan sillä vain määrätietoista sääntöjen noudattamista, en huutamista yms. Vanhemman on hankittava auktoriteetti.

Jokainen lapsi testaa rajojaan ja meinaa saada raivareita, kun ei saa tahtoaan läpi. Tässä muutama sananen aiheesta. =)
8-9kk ikäinen tutkii paikkoja innossaan eikä oikein ymmärrä vielä kieltoja. Mutta niitä olisi hyvä alkaa opettamaan lapselle jo tässä vaiheessa, ettei käy niin että 2-vuotias ei tajua sanaa "ei", koska sitä ei ole koskaan opetettu.

12-18kk: tämän ikäiset tutkiskelevat vielä innokkaasti paikkoja ja tällöin täytyykin varmistaa, että talo on varmasti turvallinen lapselle. Jos lapsi lyö toista lasta ja tämä alkaa huutaa, lapsi tulkitsee sen samanlain kuin hän painaisi jotain nappia lelussa joka saa aikaan ääntä tai valon välähdyksen. Lapselle täytyykin kertoa, että "ei saa lyödä, toiselle käy kipeää". Tämän ikäinen ymmärtää jo puhetta enemmän kuin uskoisi. Lapselle täytyy myös tehdä kotona mahdollisuus purkaa energiaa ja rakentaa paikkoja missä hän saa juosta/kiivetä/hyppiä, jotta lapsi saa olla rauhassa lapsi. Vanhemman on tärkeä pysyä määrätietoisena, vaikka välillä tekisikin mieli antaa vain periksi, jotta kiukuttelu loppuisi. Harva lapsi ei ala kiukuttelemaan, jos ei saa tahtoansa läpi. Lapsi ei tunnista tunteitaan, vaan ne on opetettava hänelle. Kerrotaan esim. "tiedän että olet vihainen/kiukkuinen kun et pääse sinne/saa tätä esinettä jne".

18kk-2v: lapselle voi jo sanoa, että "odota, äiti hakee lelun". Lapsi kykenee odottamaan hetken. Lapsi luulee, että kaikki mihin hän katsoo/koskee/ajattelee on hänen. Lapsi täytyy oppettaa jakamaan lelut. Selkeät rajat on asetettava. Jos lapsi alkaa kiukutella (esim kun ei saa tahtoaan läpi), kannattaa ensin kokeilla hämätä tätä jollain lempilelulla. Jos tämä ei auta, niin lasta voi pitää sylissä "arestissa" (esim 30s). Huomiottajättäminen on yleensä tehokkain konsti. Tätä ei kuitenkaan kannata liikaa käyttää kovin pienelle, koska usein lapsi vain tarvitsee syliä. Jos lapsi huutaa karkkihyllyn edessä x-asennossa, niin siinä esim voi koittaa huomiottajättöä. Ei kannata mennä kuitenkaan itse huutamaan x-asentoon lattialle vaikka kehtaisikin, koska siinä vain osoittaa lapselle, että näin me tehdään (jotkut vanhemmat ovat tehneet tätäkin, uskokaa tai älkää). Lapsissa on se hauska piirre, että he usein alkavat nauramaan mitä kovemmin heitä kieltää. Äänen korotus ei siksi ole mikään loistavin keino. Lapsi oppii siinä vain, että meillä asiat hoidetaan huutamalla. Tiukka, rauhallinen ja määrätietoinen asenne on paras.
Tässä vaiheessa lapselle voi myös alkaa ilmaantua lieviä uhman merkkejä. Esim tarhasta tullessa tulee pieni itkupotkuraivari protestina sille, että minut jätettiin tarhaan. Ei ole vaarallista ja menee ohi. Pitää vain katsoa, ettei lapsi loukkaa itseään ja koittaa ottaa vähän väliä syliin. Lapsi ei saa kuitenkaan lyödä tai raapia. Jos lapsi rimpuilee niin välillä voi laskea alas ja ottaa kohta uudestaan syliin. Keinutuoli on kätevä. ;) Usein lapsi vain haluaa huomiota vanhemmalta ja purkaa myös päivän paineet samalla.

2-3v: tässä vaiheessa lapselle on toivottavasti jo opetettu rajat ja itsehillintää. Oma käyttäytyminen on tärkeintä, sillä vanhempi toimii roolimallina. Kannattaa minimoida tilanteet, joissa lapsi saattaisi kiukustua (ei liikaa aktiviteetteja yhdelle päivälle tai ennen nukkumaanmenoa). Jos on tilanteita, joissa lapsi hermostuu (esim leikkikentällä), kannattaa tilanteita harjoitella kotona ennakkoon. Tässä vaiheessa kannattaa myös ottaa huomioon, että lapset oikeasti saattavat kiusata toisiaan ja tähän on välittömästi puututtava. Tärkeintä on,että lapsi ei koe jäävänsä yksin vaan tietää että vanhempi on aina tukena. Tässä iässä myös lapset voivat alkaa auttaa vanhempia kotitöissä ja heidät kannattaakin ottaa mukaan askareisiin, sillä lapset yleensä pitävät niistä. Muista aina kehua, kun lapsi tekee jotain oikein/hyvin ja huomioida paljon lasta, kun hän on "normaalisti" eli ei kiukuttele ym. Jos lasta rangaistaan, on se tapahduttava heti väärän käyttäytymisen jälkeen (ei esim niin että ensi viikolla ei pääse retkelle mukaan koska on ollut tuhma). Rangaistuksen on myös oltava oikeanlainen rikkeeseen nähden. Kiukuttelua/pään hakkaamista seinään ym voi olla huomioimatta, kunhan on varma että lapsi ei loukkaa itseään. Monet käyttävät myös "jäähypenkkiä", jossa lapsi istuu pari min ja pääsee pois kun on rauhoittunut/pyytänyt anteeksi ym. Jotkut vievät lapsen tylsään huoneeseen pois omasta huoneesta, jossa on paljon kivoja leluja. Jotkut jättävät lapsen yksin jäähylle, jotkut taas ovat sitä mieltä että lapsen vieressä on istuttava, mutta tälle ei saa puhua ym.

Lapsi alkaa 3-vuotiaana jo ymmärtämään, että äiti on vihainen tai surullinen. Pieni taapero saattaa luulla, että kun äiti yrittää torua häntä, niin se on vain hauska leikki. Varsinaisia empatiakonsteja (väestöliiton sivuilta mm löytyy) yleensä käytetään sitten vasta kouluikäisille lapsille.

Suokaa itsellenne joskus se, että hermot menee täysin, mutta sitä ei saisi purkaa lapseen. Menee vaikka viereiseen huoneeseen rauhoittumaan vähäksi aikaa. Huutamalla ei saa mitään järkevää aikaan, mutta kaikilla varmasti joskus äänenvolyymi nousee hieman liian korkeaksi. x) Hali ja anteeksipyyntö sitten vain.

Lähde: Tracy Hogg, The baby whisperer solves all your problems. 2006
           Sekä lisäksi omia havaitsemiani vinkkejä.

Löysin netistä tällaisenkin kirjan: Raisa Cacciatore: Kiukkukirja
Kiukkukirja on aggressiokasvatusopas alle kouluikäisten lasten vanhemmille - tavallisten lasten tavallisille vanhemmille. Kirja tarjoaa eväitä omien ja lapsen tunteiden käsittelemiseen ja kohtaamiseen. Kirjassa kerrotaan, miten haastavat tunteet vaikuttavat kehossa ja mielessä sekä miten niihin voidaan yrittää vaikuttaa.Oppaassa tarjotaan valmiita sanoja ja malleja kasvatuksen apuvälineeksi sekä kerrotaan eri-ikäisten lasten aggression kehityksestä. Lapset, joita ohjataan käsittelemään ja tunnistamaan omia tunteitaan, kasvavat itsestään huolta pitäväksi aikuisiksi.

En ole vielä kirjaa lukenut, mutta aion kyllä vilkaista, sillä se kuulostaa mielenkiintoiselta. En aivan täysin innostunut kyseisestä teoksesta pelkän kuvauksen perusteella, mutta voihan olla että mieli muuttuu luettuani kirjan. Cacciatorelta on myös teos Kapinakirja, joka on tarkoitettu kouluiästä eteenpäin.

Vielä yksi vinkki:
Eräs tuttavani käytti semmoista konstia, että pitää lasta kiinni niin kauan, kunnes itkupotkuraivari loppuu (siinä tulee hiki!). Heille kuulemma toimi hyvin. Meillä riittää yleensä raivariin se, että ottaa vain syliin. Lempilelulla hämäys tehoaa joskus tai ihan vain maidon/ruoan antaminen. Jos lapsi riehuu sylissä, niin ei sen kanssa pakko ole kilpasille alkaa. Jotkut sitten suosivat sitä että antavat lapsen kiukutella rauhassa kiukkunsa pois. Mutta tässäkin kannattaa ajatella, miltä itsestä tuntuisi, jos olisi mahtikiukku eikä kukkaan välittäisi. ;) Mutta jälleen kerran: oma äiti on paras tulkitsemaan lastansa ja tietää mitkä konstit parhaiten toimii. Kannattaa kokeilla muutamaa eriä niin huomaa mikä sopii parhaiten. (Katso myös: "tunnista lapsesi temperamentti")

Uhmaiästä tulee tekstiä sitten myöhemmin. Sen verran mainitsisin uhmaiästä (ja murrosiästä), että ne ovat todella tärkeä kehitysvaihe lapsen elämässä. Tällöin lapsi ottaa aina suuren askeleen vanhemmista irroittautuakseen (murrosiässä selkeämpi). Ja vanhempien tavoitehan on kasvattaa lapsista itsenäisesti pärjääviä aikuisia. Lapsella täytyy olla rajat ja vanhempia on kunnioitettava, mutta lapsen on saatava myös kiukutella. Tästä ainakaan ei saa rankaista. Varsinkin murrosiässä tämä on tärkeää, sillä muuten lapselle voi aikuisiässä ilmetä suuria ongelmia. Mutta keskitytäänpä kuitenkin vielä toistaiseksi näihin pikku naperoihin. =)
Lapsi kiukuttelee eniten yleensä aina sille tärkeimmälle ihmiselle /tärkeimmille ihmisille. Siksi ei esim äitinä kannata ajatella, että mikä minussa on vikana, kun lapsi kiukuttelee vain minulle. No siksi, että olet se rakkain ihminen johon lapsi eniten luottaa, että ei se minua hylkää vaikka vähän koettelenkin häntä. =) Olen huomannut, että lastenkodissakin hoitajat ovat tosi mielissään, kun lapset uskaltavat hieman alkaa kiukuttelemaan tai tekemään heille jäynää. Se kertoo vain luottamuksesta. Mutta kiukuttelu ei tietenkään saa mennä yli.

Outo käyttäytyminen

Jos tuntuu, että lapsi on muuttunut tai alkanut käyttäytymään oudosti, kannattaa kysyä nämä:

-onko lapsi juuri oppinut jotain uutta, esim. kävely, konttaus, puhe?
-onko käyttäytyminen ominaista lapsen temperantille?
-onko päivärutiinit vaihtuneet?
-onko ruokavalio muuttunut?
-onko lapselle tullut uusia harrastuksia?
-onko päiväunet/yöunet muuttuneet?
-oletteko olleet reissussa?
-tekeekö hampaita, onko tapahtunut joku tapaturma, sairaus tai leikkaus?
-onko joku lapselle lähimmäinen sairas tai henkisesti kovia kokenut?
-vanhempien riidat, uusi vauva, uusia ihmisiä, elämäntragediat?

Pinnasängystä lastensänkyyn

Älä kiirehdi muutoksen kanssa, mutta jos odotat jo toista lasta älä pitkitäkään prosessia. Aloita siirtäminen viimeistään 3kk ennen laskettua aikaa.
Puhu lapsesi kanssa esim. "olisiko aika hankkia sinulle äidin ja isän tapainen sänky", "haluaisitko valita lakanat siihen".
Älä muuta rutiineita.
Jos lapsi tulee pois sängystä, palauta hänet välittömästi sänkyyn. Älä ala halailemaan tai juttelemaan.
Älä tunne syyllisyyttä. Jos lapsi herää aikaisin, voi hänelle laittaa oman kellon soimaan tai ajastetun valon, joka viestittää hänelle, milloin on aika nousta ylös.
Varmista että lapsen huone on turvallinen ja sängyssä on laidat tarvittaessa.

Vaikeuksia syömisen kanssa?

Jos lapsi pulauttelee paljon ja kieltäytyy syömästä, voi hänella olla mahanportin ahtauma (pylorusstenoosi). Näitä on eri asteisia eikä tämä ole mitenkään harvinaista. Vaiva voi olla vaaraton, mutta jos lapsi ei syö ja paino ei nouse, on mentävä lääkäriin. Joskus tarvitaan erikoissairaanhoidon apua. Vaiva korjaantuu yleensä iän kanssa vauvan kasvaessa ja paikkojen kasvaessa. Tyypillistä tälle on suihkumaiset oksennukset. Ei pelkät pulauttelut. Pelkkä runsas pulauttelu johtuu yleensä mahan suun toiminnan häiriöstä, jolloin ruokaa pääsee takaisin ruokatorveen. Tämä on huomattavasti pienempi ongelma ja paranee itsekseen.

Kaikille vauvoille tulee kausia jolloin tuntuu ettei vauva syö mitään. Jotkut vauvat sitten ovat vain ronkeleita, etteivät syö kuin 5 lusikallista ja toiset söisivät vaikka kaksi lautasellista ihan mitä vain. Erityisesti kuumalla ilmalla lapset eivät tahdo syödä. Tällöin on huolehdittava riittävästä juomisesta. Vastasyntyneet eivät tarvitse vettä rintamaidon lisäksi, jos maitoa tulee hyvin ja vauva juo normaalisti. Äitiyspakkauksen imetyskirjaa kannattaa vilkaista, jos imetyksen kanssa on hankaluuksia. Jos vauva ei ota tuttipulloa, kannattaa kokeilla nokkamukia. Siihen opettelu voi viedä parikin viikkoa. Siksi suosittelen että imettävät äidit tarjoaisivat kuitenkin välillä tuttipulloa vauvalle, jotta hän suostuisi ottamaan nestettä muualtakin kuin tissistä. Pulloon kannattaa laittaa lypsettyä äidinmaitoa. Kiinteitä syövälle lapselle kannattaa tarjota kaikkea kylmää, kuten hedelmäsoseita. Sama pätee myös hampaita tekeville lapsille. Jos vauva on ronkeli, kannattaa ruoka-ajoista kuitenkin pitää kiinni. Ei liikaa välipaloja ym.

Terve lapsi ei kuole nälkään! Ne syövät kun on nälkä. Turhia temppuiluja ei kannata käyttää. Laulamien ruokailun yhteydessä auttaa yleensä suunnattomasti. Joskus täytyy ottaa lapselle lelu kaveriksi, jotta hän malttaa pysyä syöttötuolissaan. Jos lapsi ei oikeasti tahdo syödä ja "nälässä pitäminen" ei auta, kannattaa ehdottomasti käyttää lasta lääkärissä. Telkkarin edessä syömistä ei kannata suosia, sillä tästä tulee huono tapa. Lisäksi lapsi oppii yhdistämään ruokailun ja tv:n katsomisen. Aina on tv on päällä, täytyy saada ruokaa, vaikka ei olisi nälkäkään.

Kiinteiden aloittamisesta:
Useimmat aloittavat kiinteät 4-6kk kohdalla. Viimeistään 6kk kohdalla. Kannattaa aloittaa kokeilu lounasaikaan ja mahdollisimman vähän allegisoivilla aineilla, kuten peruna, bataatti, porkkaa. Viljoista kauraa kannattaa ensin kokeilla. Eri hedelmiä varovasti ja pieniä määriä. Mansikka, kananmuna, pähkinät ja sitrushedelmät ovat hyvin allergisoivia. Kannattaa pitää mielessä myös maitoallergia.

Vitamiinit:
Jos tuntuu, ettei lapsi saa tarpeeksi esim. C-vitamiinia, niin tipauta sitruunamehua ruoan joukkoon. Tyrni marjassa taitaa olla eniten C-vitamiinia. D-vitamiineissa kannattaa suosia vesipohjaisia valmisteita niin ei tule niin paljon masuvaivoja. Jos lapsi syö huonosti useita kuukausia, niin kannattaa varmistaa, ettei hemoglobiini pääse laskemaan. Lihasta mm. saa rautaa. Yleensäkin kannattaa suosia riistaeläimiä, koska ne ovat terveellisimpiä. Kovia rasvoja ja suolaa ei lapsille kannata antaa. Myös sienet ja hunaja ovat kielletty alle 1v.

Rasvat
Omega-3 rasvoja tulisi suosia paljon myös lapsilla, sillä ne ehkäisevät tulehdustauteja. Omega-3 rasvoja saa paljon mm. lohesta. Nykyisin ihmiset syövät liikaa omega-6 rasvoja ja vähän omega-3 rasvoja. Mutta näiden suhteen pitäisi olla 3:1 (omega-6 saa olla kolme kertaa enemmän kuin kolmosta, mutta ei enempää). Amerikassa suhde on 24:1! Omega-6 rasvoja saa mm. pähkinöistä ja öljyistä. Omega-3 on myös tärkeä tekijä sydän- ja verisuonitautien estossa. Trans-rasvat ovat vaarallisimpia (esim. friteerauksessa). Omega-3 lisää ei kuitenkaan alle 1v kannata antaa. Omega-3 lisäravinnetta löytyy kuitenkin lapsille apteekista hauskoiksi kalakarkeiksi naamioituneena.

Aamiainen: Puuro on yleinen aamiaisvaihtoehto. Mutta jos lapsi jostain syystä ei huoli puuroa, niin leipä, jogurtti ym on yhtä hyvä vaihtoehto. Puuro kannattaa tehdä maitoon, jotta se olisi täyttävämpi ja monipuolisempi. Sokeria kannattaa välttää, koska se aiheuttaa vain nopean virtapiikin, joka puolen tunnin päästä tulee alas ja lapsi on kärttyinen ja väsynyt. Esim aamiaismuroissa on yleensä aina sokeria ja näitä en suosittele, vaikka USAssa, Britteissä ym tuntuu olevan tapana. Puuro on aikuisellekin erittäin hyvä painonhallinnan kannalta. Kun syö lisäksi leivän, niin pitäisi pärjätä lounaasen saakka.

Kuulin yhdessä lääkäriohjelmassa, että amerikassa yksi suosituimmista ruoiasta kiinteiden aloituksessa on mac and cheese..! En kyllä usko et tämä on yleinen suositus, sillä tuohan on vain makaronia, voita ja juustoa. Kauheaa. En syö itsekään tuommoista.

Vinkki: Juurekset ja vihannekset (peruna, porkkana, bataatti, kukkakaali, parsakaali ym) säilyvät hyvin pakkasessa, kun ne on keitetty ja soseutettu. Kannattaa tehdä isompi annos kerralla ja laittaa nöttösiä pakkaseen valmiiksi annoksiksi. Myös lihaa kannattaa keittää/paistaa ja soseuttaa pakkaseen. Kun mukaan lisää esim sipulia, yrttejä, paprikaa, porkkanaa ym, niin saa vähän maukkaampaa ruokaa. Ja rypsiöljyä kannattaa lisätä. Yli 1-vuotiaalle voi sitten alkaa soseuttamaan jo perheen normaalia ruokaa. Mutta eipä tällä ole kiire.

HOX! Lääketieteellinen pointti: oksentelu ei kuivata lasta läheskään niin paljon kuin ripulointi. Mutta silti pitää huolehtia aina juomisesta, jos lapsella ilmaantuu oksentelua. Ripuloinnissa pitää lähteä pienemmällä kynnyksellä sairaalaan nesteytykseen. Lapsen yleistila ratkaisee. Jos lapsi oksentaa ja ripuloin yhtäaikaa, on myös parempi käydä arviossa nopeasti.

Jos epäilee lapsella maito- tai vilja-allergiaa, pitää ehdottomisti käyttää lääkärissä! Mitään omia diettejä ei saa mennä näiden ruoka-aineiden kohdalla tekemään. Appelsiinin esimerkiksi voi hyvinkin jättää ruokavaliosta pois, mutta maito ja vilja vain lääkärin määräyksestä. Allergiat ovat aika hankalia eikä niitä useinkaan tarpeeksi aikaisin diagnosoida, koska itkeviä lapsia on niin paljon. Julkinen terveydenhuolto on monessa paikkaa valitettavan ruuhkautunut. Siksi olen ottanut lapsillemme hoitokuluvakuutukset, jotta voi käyttää yksityisiä palveluita. Mielestäni on surullista että tähän mennään, mutta lapsien etu on pääasia.

Kaikista paras juttu minkä olen kuullut aiheesta on, kun eräs poika ei suostunut pienenä syömään normaaliruokaa muuten kuin jäätelötötteröstä saunanlauteilla istuien! Tämä juttu on tosi!

Muokattu 2016:
Kirjoitin joskus siitä miten neuvoloihin tulee jatkossa suositukset, että 4kk iässä annettaisiin ihan muutamia makupaloja kiinteää ruokaa, sillä tämän on todettu vähentävän allergioita, etenkin kalan suhteen. Osa lukijoista aloitti semmoisen shown, että päätin poistaa koko tekstin. Tarkoitus ei ole luopua imetyksestä tai aloittaa edes säännöllistä kiinteiden syömistä. Tarkoitus on antaa lapselle näytteitä, jotta keho tottuu paremmin uuteen. Joidenkin on vain pakko saada riehumalla tuoda oma mielipiteensä esiin. Kertoo minusta sosiaalisten taitojen puutteesta. Asian voi aina ilmaista myös asiallisesti. No, nythän nämä suositukset ovat virallisia. Niitä ei ole pakko toteuttaa, jos uskoo että lapsi menee pilalle yhdestä pottu palasesta. Imetys ei kuitenkaan suojaa lapsia kaikelta maailman pahuudelta, vaikka se tärkeää onkin. Jokin maalaisjärki pitäisi tässäkin hommassa pysyä. Eräs kaverini ei syötä lapselleen valmispilttejä kuin äärimmäisessä hädässä. Oikeastiko hän luulee, että yksi mangosose pilaa lapsen terveyden ikuisesti.. Itse suosittelen lapsen täysimetystä 6kk saakka, mutta tämä ei tarkoita sitä etteikö lapselle saisi antaa yhtä teelusikallista viikossa jotain kiinteää. Monella täysimetys ei onnistu, vaikka mitä tekisi eikä tästäkään kannata itseä soimata. Pääasia että yrittää ja tekee niin kuin parhaaksi näkee. Jos kiinteiden aloittaminen vähentää mahavaivoja ja tuo paremmat yöunet, miksei sitten tekisi niin.

Yleisimpiä syitä, miksi unikoulu ei toimi

Jos nämä Hoggin kirjan metodit eivät toimi, niin se ei välttämättä tarkoita sitä että on tehnyt jotain väärin eikä se todellakaan tarkoita sitä olisi huono vanhempi. Kaikille lapsille eivät sovi kaikki metodit. Tässä kuitenkin muutamia mahdollisia syitä.

-liian aikaisin aloitettu unikoulu
-vanhemmat eivät ymmärää P.U/P.D:n ideaa
-päivärutiinit eivät ole kunnossa
-vanhemmat eivät lue vauvan itkua oikein
-P.U/P.D ei ole muokkautettu lapsen ikään sopivaksi
-vanhempien tunteet tulevat tielle (sääliä ja soimausta)
-huone ei ole valmis nukkumiselle
-vanhemmat eivät huomioi lapsen temperamenttia
-toinen vanhempi ei ole valmis/yhteistyökykyinen
-vanhemmilla on epärealistiset odotukset (P.U./P.D ei ole mikään taikakonsti eikä sovi kaikille)
-vanhemmat luovuttavat/eivät pysy lujina (unikoulussa ei saa jämähtää vaan pitää pyrkiä etenemään koko ajan tavoitteeseen)

Lasten kanssahan tekee aina "virheitä", mutta niitä ei kannata ajatella sinänsä pahalla eikä ottaa liikaa itseensä, sillä pienillä virheillä ei ole mitään väliä. Maalaisjärjellä pääsee pitkälle, mutta itse olen ajan kanssa löytänyt paljon myös yllättävääkin tietoa vauvoista ja olen todennut ne toimiviksi. Kirja puhuu alussa vauvan itsenäistämisestä yms heti syntymän jälkeen, mutta itse en ole näistä teksteistä paljon välittänyt. Läheisyyttä vauvalle vain niin paljon kuin irtoaa. Läheisyyden antaminen lapselle on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Se rakentaa lapselle hyvin perusturvan alitajuntaan, jonka avulla pärjää aikuisena pelottavissakin tilanteissa.

Hox! Unikouluissa tulee yleensä aina takapakkia 2-3pvän kohdalla! Tämän vuoksi ei kannata luovuttaa, vaan jatkaa samaan malliin ja aina voi aloittaa alusta.

Kun nostelu-unikoulua on tehnyt pari päivää, lapsen itkua uskaltaa jo kuunnella jonkin aikaa eikä heti tarvitse mennä nostelemaan/silittelemään. Lapsi on jo kuitenkin oppinut yleensä jonkin verran rauhoittumaan itse.

Unikoulu ei ole traumatisoiva kokemus lapselle! Se voi olla pettymys, kun tissiä/tuttipulloa ei tulekaan. Mutta pettymyksiä lapset kestävät paljon! Vanhempien yksi tehtävähän on totuttaa lapsen elämän pettymyksiin lempeillä konsteilla.

Uni on yksi ihmisen perustarpeista, josta lähdetään aina liikkeelle ensimmäisenä syömisen ohella. Myös traumaattisten asioiden kohdatessa. Vanhemmat tarvitsevat unta, kuten lukija kommentissaankin on todennut. Väsymyksestä ei kannata vapaaehtoisesti kärsiä eikä itseään kannata kokonaan uhrata.

Lapsi on onnellinen, kun vanhemmatkin ovat onnellisia! 
Voimia kaikille unikouluttajille!

Tracy Hogg


Tässä vielä tarkemmin näitä Hoggin metodeja:

1. Päivärutiinit kuntoon

2. Tunnista lapsesi temperamentti

3. Rauhoittelu ennen nukkumaanmenoa
Eli rauhoitellaan 5-10min ennen nukkumaanmenoa hämärässä huoneessa. Kaikki virikkeet ja värikkäät objektit pois. Tuijotetaan vaikka seinää tai nallea ym. Voi lauleskella/hyräillä, mutta lasta ei kannata hirveästi paijata. Unipussi ja -riepu ovat käteviä.

4. Tassuttelu
Silitellään selästä/jaloista/pepusta rauhallisesti. Lapsi ei sekunnissa reagoi yhteen rauhoittelukonstiin. Kannattaa maltaa odottaa pari minuuttia. Vältetään katsekontaktia lapsen kanssa. Tämä vain aktivoi. Voi kokeilla myös sitä että on hieman piilossa lapselta tai hyräilee vaikka sohvalla/sängyllä, mutta on samassa tilassa vauvan kanssa.

5. Pick up, put down (P.U/P.D.)
Tämä on vähän niin kuin viimeinen konsti, jos lapsi ei meinaa rauhoittua. Lapsi opetetaan rauhoittumaan itsekseen ja luottamaan, että vanhempi tulee aina hätiin, jos tulee hätä. Lapsi otetaan syliin esim olkapäätä vasten. Pidetään siinä ja rauhoitellaan. Heti kun huuto loppuu, lasketaan sillä sekunnilla alas, ettei lapsi nukahda syliin. Huuto alkaa jo usein alas laskettaessa, mutta lasketaan vauva alas, irroitetaan ote ja otetaan uudestaan syliin. Voi myös hokea lapselle esim "nyt rauhoitutaan". Äänensävy ei saa kuitenkaan olla säälivä, vaan sen pitää olla varma ja rauhallinen. Usein nostoja joutuu eka iltana tekemään n.100, mutta seuraavana se voi olla enää 10. Noistelu tehdään joka unille. Mielellään joka unet otetaan sisällä omassa sängyssä, kunnes lapsi on oppinut nukahtamaan itse. Sitten voi ottaa taas rattaat käyttöön. 6kk ikäistä pidetään sylissä max2min. Sitten lasketaan alas, vaikka vauva ei olisikaan rauhoittunut. Jos lapsi rimpuilee vastaan, hänet lasketaan myös alas. 4kk ikäistä voi pitää sylissä 3-4min. Lapsi lopulta sammahtaa sänkyyn. Tämä on ikäänkuin uuvutuskonsti. Lapsi ei kuitenkaan nukahda syliin vaan omaan sänkyyn. Lopulta hän huomaa, että tämähän on ihan turvallista ja mukavaa. Joskus nostelua joutuu tekemään jopa 1,5h, mutta 30min taitaa olla yleisempi. Kannattaa käyttää korvatulppia. Lapsen voi siirtää tässä vaiheessa omaan huoneeseen nukkumaan ettei tule joka ähinään reagoitua. Joskus lapsi rauhoittuu yöllä itsekseen minuutissa. Tutista vieroitus käy myös samalla, mutta ei ole välttämätöntä.

P.U/P.D.tä ja tassuttelua ei välttämättä kannata yhdistää samana iltana (ei ainakaan kahtena ensimmäisenä päivänä, jos nostelu on havaittu toimivaksi). Alkuun tekee nostelua ja vähitellen siirtyy tassutteluun tarvittaessa (parin päivän aikana esim). Pyritään koko ajan siihen, että vauvan voi jättää sänkyyn ja lähteä itse huoneesta pois. Tarkoitus on opettaa vauva nukahtamaan itsekseen ilman vanhemman apua. Näin yöheräilyt vähenevät, kun vauva ei huuda yöllä vanhempaa nukahtamisapuun. Voi myös tehdä niin, että kun laittaa vauvan sänkyyn niin kokeilee poistua huoneesta ja kuuntelee rauhoittuuko vauva. Jos ei niin sitten mennään rauhoittelemaan.

6. Opi kuuntelemaan vauvan itkua
Kiukuttelua/protestointia voi jonkin aikaa kuunnella. Hätäitkuun on reagoitava heti. Tämän oppii ajan kanssa tunnistamaan. Monet vauvat laulavat "unilaulua" ennen nukahtamista ja tätä ei saa häiritä. Joillain vauvoilla tämä on hieman äänekkäämpää "unihuutoa", mutta se rauhoittuu ajan kanssa. Kiukutteluitku on semmoista terävää "väy väy väy". Unikouluissa kannattaa hyödyntää apujoukkoja, kuten esim isää. Isältä vauva ei odota esim tissiä.

7. Wake-to-sleep
Jos lapsi herää joka yö samaan aikaan, on siitä tullut vain tapa. Tämä ei ole nälkää. Tämän voi estää sillä, että mennään 30min ennen oletettua heräämistä lapsen luo ja käytetään häntä puolihereillä esim silittelemällä poskesta tai taputtelemalla ym.

Jos lapsi herää, mutta ei itke, niin annetaan hänen olla. Itkuun tehdään tassuttelua tai P.U./P.D. Usein nostelun voi lopettaa viikon kuluttua. Jos tulee takapakkia, niin jatketaan vain samaan malliin tai aloitetaan uudestaan alusta. Takapakkia tulee usein 3-7pvän kuluttua, mutta kuuluu asiaan eikä sen takia kannata luovuttaa. Unikoulun edetessä kannattaa venyttää aikaa joka kuluu lapsen itkusta vanhemman tulemiseen paikalle. Joillain unikoulu tehoaa kahdessa päivässä, joillain kahdessa kuukaudessa. Yleensä saadaan kuitenkin nopeaa tuloksia. Pari viikkoa ei kuitenkaan ole mikään hälyttävän pitkä aika kaiken kaikkiaan.

Vinkkejä:
-aloita unikoulu perjantaina tai ennen lomaa
-ota mukaan mies, isovanhemmat tai ystävä, unikoulu voi olla stressaavaa
-älä sääli lasta, P.U/P.D ei vahingoita lasta. Sillä annetaan lapselle nukahtamisen lahja.
-mieti aina kaksi kertaa ennen kuin luovutat. Jos 45min päästä luovuttaa, niin kaikki alkaa taas alusta ja voi kestää tuplasti kauemmin
-pysy rauhallisena, niin vauvakin on rauhallisempi
-hyvä keino on, että äiti menee toiseen huoneeseen korvatulpat päässä nukkuman (tai kylään pariksi päiväksi) ja isä hoitaa yöheräämiset. Isät eivät yleensä herää niin helposti vauvan itkuun ja osaavat muutenkin ottaa rauhallisemmin eivätkä sääli lasta.
-varmista aina että lapsella ei ole mitään lääketieteellistä syytä itkeä tai esim vain kakka!

Katso myös "Yleisimpiä syitä, miksi unikoulu ei toimi"
Ja "Jos Hoggin unikoulu ei toimi..." 

Paras vinkkini melkeinpä on, että jos äiti imettää, niin kannattaa laittaa puoliso öisin asialle! Lapsi haistaa rintamaidon heti ja nostaa siitä jo metelin. Isä ei voi suurempaa lahjaa perheelleen antaa, jos jaksaa pari yötä herätä lasta rauhoitteleen. Mutta toki pitää ymmärtää niitäkin isiä, jotka eivät tähän jaksa/kykene. Eivät ole yhtään sen huonompia isiä. Jos isä ei tähän hommaan kerkeä/kykene, voi apua pyytää myös isovanhemmilta ja ystäviltä.

Kannattaa muutenkin hyödyntää isiä, jos se vain on mahdollista! He osaavat ihan yhtä hyvin kunhan heille vain antaa mahdollisuuden. Varsinkin vaipanvaihto on hyvä delgoida isälle. Siinä saattaa kestää 20min, mutta onpahan äidillä aikaa oikaista sohvalle.

Usein painota sitä, että lasta ei ihan helpolla pilalle saa. Monet äidit panikoivat tätä ihan liikaa. Ja täydellisyyteen ei kannata pyrkiä. Rento asenne on hyväksi. Lapsi ei mene pilalle yhdestä mehutetrasta. Kunhan niitä ei anna joka päivä.

Mutta pitää myös muistaa, että vauvan hätään on aina vastattava ja pieni vauva etenkin tarvitsee hyvin paljon aikuisen syliä. Mitä enemmän vauvaa/lasta pienenä sylittelee/halaa/pussailee, sitä vahvempi aikuinen hänestä tulee. Turvattoman lapsuuden elänyt ihminen on aikuisena usein hyvin pelokas ja ahdistunut. Lasta ei voi sylitellä liikaa! Nauttikaa toistenne rakkaudesta!

Tunnista lapsesi temperamentti

Jokainen lapsi on yksilö. Lapsen temperamentti syntyy jo kohdussa ja on aika sattumanvaraista minkä luonteinen vauva on. Kuitenkin lapset voidaan Tracy Hoggin mukaan karkeasti jakaa eri ryhmiin.

-"oppikirja" -lapset / textbook babies
-"enkelit" /angels

Nämä rauhoittuvat usein helposti ja vanhemmat kokevatkin nämä helpoiksi vauvoiksi.

Haasvavampia lapsia ovat sitten:
-"herkkä" / touchy , joka säikkyy helposti
-"virkeä" / spirited , touhukas ja hermostuu helposti
-"ärtyisä" / grumpy , turhautuu helposti

Vanhemman on helpompi ottaa tilanne hallintaan, kun hän tuntee vauvansa ja ymmärtää tätä. Monet vauvat ovat myös sekoituksia ja toki jokainen on välillä kuin pikku enkeli. Ei ärtyisä tarkoita välttämättä sitä, että lapsi on vain raivoava tarmon pesä, vaan että luonnetta löytyy. Tällaisen kanssa tarvitaan huomattavasti enemmän kärsivällisyyttä ja määrätietoisuutta kuin oppikirja lasten kanssa. Mutta toki jokainen lapsi on tavallaan työläs luonteesta riippumatta. Kaikille tulee kiukkupäiviä. Kukaan äiti ei varmasti liian helpolla pääse.

Moni kavahtaa lasten kategorioimista. Jokainen ihminenhän on kuitenkin yksilö eikä samanlaista persoonaa löydy edes identtisestä kaksosesta. Tuota jaottelua voi kuitenkin alussa käyttää karkeana apuna, jos tuntuu että vauvan lukeminen on hankalaa. Ei kannata kuitenkaan liian tosissaan ottaa.

Lähde: Tracy Hogg, The baby whisperer solves all your problems. 2006

Päivärutiiniehdotus n.6kk ikäiselle

Unikoulun onnistumisen edellytys on toimiva päivärutiini. Vaikka lapsi ei söisikään vielä kiinteitä kunnolla, voi tämäntyyppisen rutiinin tehdä vielä täysimetettävällekin. Päivärutiinia kannattaa alkaa suunnittelemaan 3kk iästä lähtien, sillä se tuo lapselle turvallisuuden tunnetta. Mutta painota yhä sitä, että jokainen tyylillään. Ei kannata ajatella, että tämä on ainut totuus. On monia perheitä, joissä tämä ei esim. ole mahdollista. Jos jollain on täysin toisenlainen ja toimiva päivärutiiniehdotus, niin laittakaa ihmeessä kommenttikenttään omia konstejanne!

7.00 herätys
7.30 puuro
11.30 lounas
14.00 välipala tarvittaessa (esim hedelmäpiltti)
15.30 päivällinen
18.15 kylpy
18.30 puuro
19.00 nukkumaan

Päiväunet esim:
1. klo 8-9(10)
2. klo 12-14(15)
3. klo 16-17

Kaksi tuntia 6kk ikäinen ainakin jaksaa olla hereillä kerrallaan. Kolmas tunti voi olla hieman kiukuttelua, mutta se menee ajan kanssa ohi.

6kk ikäinen ottaa usein vielä kolmet päiväunet ja ne kannattaa ottaa silloin, kun lapsi vaikuttaa väsyneeltä. Korvien harominen on yleisin ele väsymyksestä! Sitten tulee silmien harmominen. Pienestä vauvasta aina sanotaan, että hänet kannattaa laittaa heti nukkumaan, kun hän vaikuttaa väsyneeltä, ettei pääse yliväsyneeksi. Yliväsynyttä lasta ei meinaa millään saada nukkumaan. Puolen vuoden tienoilla voi tosin jo koittaa venyttää vähän päiväunien väliä, jos tuntuu että se auttaa rutiinin rakentamisessa. Yli 3h voi kuitenkin olla jo liikaa. Yhdet pitkät päiväunet olisi hyvä ottaa. Usein tämä onnistuu vain vaunuissa. Jos lapsi kuitenkin opetetaan nukahtamaan omaan sänkyyn, saattaa hän alkaa nukkumaan pidempiä pätkiä. Ensimmäiset päiväunet otetaan usein jo tunti aamuherätyksen jälkeen. Päiväunet vaihtelevat aina pienellä lapsella, vaikka olisi kuinka tarkat päivärutiinit. Joskus tuntuu, että päivärutiinin pitäminen on todella vaikeaa. Sitten on vain hieman sovellettava. Olisi hyvä pyrkiä pitämään ruokailuajat ja iltarutiinit samana. Välipalan tosin voi skipata, jos lapsi haluaa posottaa pitkät päiväunet. Sanoisin kuitenkin et max 4h kannattaa päiväunien olla, ettei yöunet häiriinny.

8kk iässä siirrytään usein kaksiin päikkäreihin. 8kk ikäinen jaksaa olla hereillä jo 4h putkeen. Pieni vauva jaksaa max.2h. 1v lähestyessä moni pärjää jo yhdillä päiväunilla. Mutta kuten kaikki muukin, nämäkin ovat ihan vauvakohtaisia. Yksi rauhoittumishetki päivässä on kuitenkin paikallaan vielä 1-2vuotiaalle. Illalla nukkumaanmenoaika voi joillain olla esim klo21. Jos lapsi osaa nukkua yöt putkeen, pystyy hän nukkumaan jopa 12h putkeen.

Jo mainitsemassani Hoggin kirjassa on erilaisia päivärutiiniehdotuksia vauvoille. Muun muassa ns E.A.S.Y (eat, activity, sleep). Tämä on tehty imetettäville, mutta käy myös kiinteitä syöville. Itse muokkasin kirjan rutiineita meille sopivimmiksi. Pääasia, että rutiinit ovat joka päivä samat. Täysimetettävällekin on hyvä jo tehdä rutiini. Kirjassa on kuitenkin jo aika vastasyntyneellekin rutiiniehdotuksia.

Hogg kehoittaa imettämään vauvaa aluksi 3h välein ja myöhemmin siirtymään 4h välein. Itse en kuitenkaan tämmöisistä suosituksista välitä. Esikoisemme kanssa merkitsin imetyskerrat lapulle hänen ollessaan alle 1kk ikäinen. Imetyskertoja oli jopa 2h välein. Jälkeenpäin ajateltuna tämä imetyskertojen kirjaaminen vaikuttaa ihan hölömöläisten hommalta. Ainakin siitä oli se hyöty, et väsyneenä oli helppo katsoa aamulla, milloin se lapsi söikään viimeksi yöllä. Mutta minulla on aina ollut pääsääntö, että lasta saa imettää aina kun tuntuu, että hän maitoa tarvitsee. Eihän tissilapsen maitomäärää voi tarkkaan tietää. Pullolasten ruoka-annoksen saa tarvittaessa millin tarkkaan, mutta rintalapsi ei välttämättä yhdellä syöttökerralla saakaan tissistä kaikkea irti.

Nukkuminen 4kk - 1v

Tässä iässä vauva alkaa olla jo sen verran kehittynyt, ettei nukahdakkaan ihan helposti ja öisin mielessä tahtoo pyöriä kaikki uudet asiat mitä on nähty ja opeteltu. Unikouluja suositellaan 6kk lähtien, koska alle 6kk ikäinen syö aika vähän kiinteitä ja päivärutiinin muodostus voi olla haastavaa. Mutta jos tuntuu että yöt ovat todella raskaita, kannattaa kokeilla mm. Tracy Hoggin konsteja, koska ne ovat niin lempeitä, että niitä uskaltaa nuoremmillekin kokeilla. Mut oma äiti/isä tuntee lapsensa parhaiten ja kannattaakin vähän kuunnella omia tuntemuksia. Jos tuntuu, että lapsi ei ollutkaan valmis vielä kirjan konsteihin, niin ei ole kuitenkaan mitään vakavaa saanut aikaan. "The baby whisperer solves all your problems" on erittäin loistava teos, jonka saa tilattua netistä. Suomenkielinen versio ei ole yhtä kattava, mutta sen saa kirjastosta.

Hogg suosii vauvan nukuttamista pinnasänkyyn. Jos on ehdoton perhepetien kannattaja, kannattaa lukaista Elizabeth Pantleyn teos "Pehmeä matka höyhensaarille". Useimmille tästä kirjasta ei vain ole löytynyt tarpeeksi vinkkejä. Vauvan nukuttaminen viereen ei ole sekään aina niin helppoa. Jos tuntuu, että lapsi nukkuu huonosti äidin vieressä, syy voi olla se että äidin maidontuoksu häiritsee lapsen unta. Tällöin voi kokeilla nukkuisiko lapsi paremmin pinnasängyssä. Perhepeti systeemi on aika moderni ilmiö Suomessa. Perhepeti on vanha tapa nukkua, mutta se on nykyisin tullut taas muoti-ilmiöksi. Ennen vanhaan vauva nukkui ainakin ensimmäiset 6kk kehdossa. Myöhemmin sitten siirtyi siskonpetiin. Vanhemmat nukkuivat aina omassa sängyssä. Hyvä metodi perhepetikin on, jos vain kaikki saavat nukuttua. Mutta jos toinen vanhempi ei saa ollenkaan nukuttua, on asialle tehtävä jotain. Osa komentaa miehen toiseen huoneeseen nukkumaan, mikä on ihan ok jos se vain passaa kaikille.

Hoggin kirjassa on erittäin tarkat ohjeet eri unikouluista. Kirjassa on otettu huomioon myös eri tempperamenttiset lapset, sillä kaikki konstit eivät tehoa kaikkiin lapsiin. Tassuttelu-unikoulu on kätevä ja mll:n sivuilta löytyy näistä hyvää tietoa. Kannattaa myös vilkaista sivua: http://yle.fi/akuutti/arkisto2004/231104_b.htm. Unikoulu-sanaa ei kannata säikähtää. Useimmat konstit ovat helposti kotona toteutettavia. Löysin kaapistani tällaisenkin kirjan kuin Gro Nylander "Äidiksi ensi kertaa". Mutta siitä ei paljon ole hyötyä ollut, sillä kirjassa esitetään tosi suppeasti ihan perusasiat vauvoista, mutta tarkempia ohjeistuksia ei ole.

Hoggin kirjassa lähdetään liikkelle tassuttelu-unikoulusta, mutta jos tämä ei tehoa otetaan käytöön pick up, put down -unikoulu. Kirjassa on tähän tarkat ohjeet ja sen on erittäin tehokas useimmille. Laitan erikseen tästä vielä tekstiä. Unikoulut lähtevät kuitenkin aina liikkeelle päivärutiineista ja oman lapsen temperamentin tunnistamisesta. Ei riitä että iltarutiinit ovat kunnossa, vaan päivärutiineiden olisi oltava myös suunnilleen samanlaiset joka päivä. Päiväunethan vaihtelevat, mutta ruoka-ajat on kohtuu helppo pitää samanlaisina.

Jos vauva on opetettu nukahtamaan syliin, hän ei luultavasti rauhoitu itsekseen sänkyyn. Kaikille on kuitenkin luonnolliseti helpomaa, jos lapsi osaa nukahtaa itse ja nukkuu yöt putkeen. Suurin hyöty tästä on loppujen lopuksi vauvalle. Yli 6kk ikäinen pärjää usein ilman yösyöttöjä, mutta tästä tavasta vauva ei välttämättä helpolla luovu. Määrätietoisuus kuitenkin palkitaan. Jos johonkin ryhtyy, se on vietävä loppuun. Muuten kaikki alkaa alusta. Pätee kaikenikäisiin lapsiin.

Osa vanhemmista päivittelee, että eihän 6kk ikäinen vauva voi olla ilman yösyöttöjä, kun aikuisetkaan eivät pysty.. Tästä rohkenen olla eri mieltä. Eihän aikuisen kuulu nousta yöllä syömään pottumuusia ja leipää... Tämä on yleensä enemmän tapa kuin aito tarve. Itse en heräisi joka yö edes vesilasillista varten. Tarvitsen hyvät yöunet jotta jaksan touhuta lasten kanssa koko päivän virkeänä. Jos joka yö pitää nousta juomaan vettä, kannattaa miettiä onko päivällä juonut tarpeeksi. Tai syökö liian suolaista ruokaa. Ja kannattaa mittauttaa varalta sokeriarvot. Moni 6kk ikäinen kykenee jo nukkumaan yöt putkeen, mutta ei kannata huolestua jos tämä ei onnistu. Ihan perusterve lapsikin voi heräillä vaikka kuinka pitkään useasti yössä. Kannattaa tietenkin aina pitää mielessä akuutit flunssat ja tulehdukset. Liputan hyvän unihygienian puolesta, sillä unettomuus on pitkällä tähtäimellä haitallista sekä lapselle että aikuiselle. Mutta jos ihminen jaksaa ongelmitta, vaikka herää 1-2 kertaa yössä vuosien ajan, niin ongelmaahan ei ole. Jokainen mahtaa itse tietää mikä itselle on parasta.

Lapsen itkua ei kannata pelätä. Siihen on aika reagoitava, mutta ei haittaa jos ei ole 2,5 sekunnin sisässä sängyn vieressä. Äidin pelko ja paniikki tarttuu lapseenkin. Kun lapsi alkaa lähestyä 1v, nostelu-unikoulu käy todella rankaksi. Jos tassuttelu ei auta, voi koittaa modernia "huudatus-unikoulua", jossa vauva saa huutaa sängyssä max15min. Aloitetaan 15sekunnista ja nostetaan se 30s. Sitten 1min, 2min jne. Täytyy kuitenkin olla varma, että vauva ei itke vaan se protestoi nukkumista vastaan ja ikään kuin kiukuttelee. Hätäitkuun on reagoitava. Useimmat äidit kuitenkin karttavat näitä konsteja, koska eivät osaa lukea vauvan itkua. Kannattaa kuitenkin muistaa se, että vauva ei parissa viikossa traumatisoidu, vaikka se huutelisikin sängyssä normaalia enemmän. Tarvitaan paljon pidempi aika, jotta lapselle jäisi jälki alitajuntaan.

Ei kannata säikähtää, jos unikoulu ei ala heti toimia tai siinä tulee takapakkia. Pitää jatkaa vain päättäväisesti ja miettiä voisiko jotain vielä muuttaa. Useimmat saavat tuloksia jo viikossa. Hoggin kirjassa on myös pitkä lista yleisimmistä virheistä, joita vanhemmat huomaamattaan tekevät. Itselle pitää olla armollinen. Kaikki tekevät virheitä, mutta se ei haittaa jos ne korjataan. Lapsen kanssa ei yleensä koskaan ole liian myöhäistä!

Toteaisin, että helpointa lapsi on unikouluttaa siinä 6-8kk kieppeillä! Suositukset ovat, että unikoulu tehtäisiin yli 6kk ikäiselle. Tähän syy on se, että koska unikoulut ovat lähinnä rutiinien muokkausta, niin alle 6kk ikäiselle se voi olla vaikea tehdä, koska sen ikäinen ei vielä välttämättä syö kiinteitä hyvin. Ensi- ja turvakodit auttavat unikoulujen kanssa ja osassa pidetään oikein unikoulukursseja. Jos lapsi on nukkunut 3kk kuin unelma ja alkaa 4-5kk iässä ongelmaheräileen, voi se olla vain merkki siitä, että lapsi kehittyy kovaa vauhtia ja on jo ehkä unikoulutettavissa. Vaikka vauva ei söisikään kiinteitä vielä säännöllisesti, voi päivärutiinin silti tehdä. Sen voi tehdä jopa täysimetettävällekin. Jos yösyötöt haluaa jättää pois on vain varmistettava, että vauva saa päivisin tarvitsemansa energian.

Kaikkihan oppivat kyllä ajan kanssa nukahtamaan itsekseen, mutta mikseipä sitä vauvaa hieman siinä auttaisi. Ja vanhempia ei kannata ajaa yliväsyneeksi.