Monesti kuulee ihmisten sanovat, että "läheisyyttä ja huomiota vain lapselle". Allekirjoitan tämän kyllä täysin, mutta ihan kaikkia ongelmia tämä ei valitettavasti ratkaise. Mutta kokeiltaa toki aina syliä, ei siitä haittaakaan ole! =D Joskus se vain saattaa käydä vanhemmille raskaaksi. Kun lapsi alkaa olla taaperoikäinen hän kokeilee rajojansa ja tällöin on tehtävä selkeät rajat joissa pysytään. Lapsi ei kärsi pienestä kurista, vaan päin vastoin se tuo turvaa. Sana "kuri" kuulostaa jotenkin tosi kovalta, mutta tarkoitan sillä vain määrätietoista sääntöjen noudattamista, en huutamista yms. Vanhemman on hankittava auktoriteetti.
Jokainen lapsi testaa rajojaan ja meinaa saada raivareita, kun ei saa tahtoaan läpi. Tässä muutama sananen aiheesta. =)
8-9kk ikäinen tutkii paikkoja innossaan eikä oikein ymmärrä vielä kieltoja. Mutta niitä olisi hyvä alkaa opettamaan lapselle jo tässä vaiheessa, ettei käy niin että 2-vuotias ei tajua sanaa "ei", koska sitä ei ole koskaan opetettu.
12-18kk: tämän ikäiset tutkiskelevat vielä innokkaasti paikkoja ja tällöin täytyykin varmistaa, että talo on varmasti turvallinen lapselle. Jos lapsi lyö toista lasta ja tämä alkaa huutaa, lapsi tulkitsee sen samanlain kuin hän painaisi jotain nappia lelussa joka saa aikaan ääntä tai valon välähdyksen. Lapselle täytyykin kertoa, että "ei saa lyödä, toiselle käy kipeää". Tämän ikäinen ymmärtää jo puhetta enemmän kuin uskoisi. Lapselle täytyy myös tehdä kotona mahdollisuus purkaa energiaa ja rakentaa paikkoja missä hän saa juosta/kiivetä/hyppiä, jotta lapsi saa olla rauhassa lapsi. Vanhemman on tärkeä pysyä määrätietoisena, vaikka välillä tekisikin mieli antaa vain periksi, jotta kiukuttelu loppuisi. Harva lapsi ei ala kiukuttelemaan, jos ei saa tahtoansa läpi. Lapsi ei tunnista tunteitaan, vaan ne on opetettava hänelle. Kerrotaan esim. "tiedän että olet vihainen/kiukkuinen kun et pääse sinne/saa tätä esinettä jne".
18kk-2v: lapselle voi jo sanoa, että "odota, äiti hakee lelun". Lapsi kykenee odottamaan hetken. Lapsi luulee, että kaikki mihin hän katsoo/koskee/ajattelee on hänen. Lapsi täytyy oppettaa jakamaan lelut. Selkeät rajat on asetettava. Jos lapsi alkaa kiukutella (esim kun ei saa tahtoaan läpi), kannattaa ensin kokeilla hämätä tätä jollain lempilelulla. Jos tämä ei auta, niin lasta voi pitää sylissä "arestissa" (esim 30s). Huomiottajättäminen on yleensä tehokkain konsti. Tätä ei kuitenkaan kannata liikaa käyttää kovin pienelle, koska usein lapsi vain tarvitsee syliä. Jos lapsi huutaa karkkihyllyn edessä x-asennossa, niin siinä esim voi koittaa huomiottajättöä. Ei kannata mennä kuitenkaan itse huutamaan x-asentoon lattialle vaikka kehtaisikin, koska siinä vain osoittaa lapselle, että näin me tehdään (jotkut vanhemmat ovat tehneet tätäkin, uskokaa tai älkää). Lapsissa on se hauska piirre, että he usein alkavat nauramaan mitä kovemmin heitä kieltää. Äänen korotus ei siksi ole mikään loistavin keino. Lapsi oppii siinä vain, että meillä asiat hoidetaan huutamalla. Tiukka, rauhallinen ja määrätietoinen asenne on paras.
Tässä vaiheessa lapselle voi myös alkaa ilmaantua lieviä uhman merkkejä. Esim tarhasta tullessa tulee pieni itkupotkuraivari protestina sille, että minut jätettiin tarhaan. Ei ole vaarallista ja menee ohi. Pitää vain katsoa, ettei lapsi loukkaa itseään ja koittaa ottaa vähän väliä syliin. Lapsi ei saa kuitenkaan lyödä tai raapia. Jos lapsi rimpuilee niin välillä voi laskea alas ja ottaa kohta uudestaan syliin. Keinutuoli on kätevä. ;) Usein lapsi vain haluaa huomiota vanhemmalta ja purkaa myös päivän paineet samalla.
2-3v: tässä vaiheessa lapselle on toivottavasti jo opetettu rajat ja itsehillintää. Oma käyttäytyminen on tärkeintä, sillä vanhempi toimii roolimallina. Kannattaa minimoida tilanteet, joissa lapsi saattaisi kiukustua (ei liikaa aktiviteetteja yhdelle päivälle tai ennen nukkumaanmenoa). Jos on tilanteita, joissa lapsi hermostuu (esim leikkikentällä), kannattaa tilanteita harjoitella kotona ennakkoon. Tässä vaiheessa kannattaa myös ottaa huomioon, että lapset oikeasti saattavat kiusata toisiaan ja tähän on välittömästi puututtava. Tärkeintä on,että lapsi ei koe jäävänsä yksin vaan tietää että vanhempi on aina tukena. Tässä iässä myös lapset voivat alkaa auttaa vanhempia kotitöissä ja heidät kannattaakin ottaa mukaan askareisiin, sillä lapset yleensä pitävät niistä. Muista aina kehua, kun lapsi tekee jotain oikein/hyvin ja huomioida paljon lasta, kun hän on "normaalisti" eli ei kiukuttele ym. Jos lasta rangaistaan, on se tapahduttava heti väärän käyttäytymisen jälkeen (ei esim niin että ensi viikolla ei pääse retkelle mukaan koska on ollut tuhma). Rangaistuksen on myös oltava oikeanlainen rikkeeseen nähden. Kiukuttelua/pään hakkaamista seinään ym voi olla huomioimatta, kunhan on varma että lapsi ei loukkaa itseään. Monet käyttävät myös "jäähypenkkiä", jossa lapsi istuu pari min ja pääsee pois kun on rauhoittunut/pyytänyt anteeksi ym. Jotkut vievät lapsen tylsään huoneeseen pois omasta huoneesta, jossa on paljon kivoja leluja. Jotkut jättävät lapsen yksin jäähylle, jotkut taas ovat sitä mieltä että lapsen vieressä on istuttava, mutta tälle ei saa puhua ym.
Lapsi alkaa 3-vuotiaana jo ymmärtämään, että äiti on vihainen tai surullinen. Pieni taapero saattaa luulla, että kun äiti yrittää torua häntä, niin se on vain hauska leikki. Varsinaisia empatiakonsteja (väestöliiton sivuilta mm löytyy) yleensä käytetään sitten vasta kouluikäisille lapsille.
Suokaa itsellenne joskus se, että hermot menee täysin, mutta sitä ei saisi purkaa lapseen. Menee vaikka viereiseen huoneeseen rauhoittumaan vähäksi aikaa. Huutamalla ei saa mitään järkevää aikaan, mutta kaikilla varmasti joskus äänenvolyymi nousee hieman liian korkeaksi. x) Hali ja anteeksipyyntö sitten vain.
Lähde: Tracy Hogg, The baby whisperer solves all your problems. 2006
Sekä lisäksi omia havaitsemiani vinkkejä.
Löysin netistä tällaisenkin kirjan: Raisa Cacciatore: Kiukkukirja
Kiukkukirja on aggressiokasvatusopas alle kouluikäisten lasten vanhemmille - tavallisten lasten tavallisille vanhemmille. Kirja tarjoaa eväitä omien ja lapsen tunteiden käsittelemiseen ja kohtaamiseen. Kirjassa kerrotaan, miten haastavat tunteet vaikuttavat kehossa ja mielessä sekä miten niihin voidaan yrittää vaikuttaa.Oppaassa tarjotaan valmiita sanoja ja malleja kasvatuksen apuvälineeksi sekä kerrotaan eri-ikäisten lasten aggression kehityksestä. Lapset, joita ohjataan käsittelemään ja tunnistamaan omia tunteitaan, kasvavat itsestään huolta pitäväksi aikuisiksi.
En ole vielä kirjaa lukenut, mutta aion kyllä vilkaista, sillä se kuulostaa mielenkiintoiselta. En aivan täysin innostunut kyseisestä teoksesta pelkän kuvauksen perusteella, mutta voihan olla että mieli muuttuu luettuani kirjan. Cacciatorelta on myös teos Kapinakirja, joka on tarkoitettu kouluiästä eteenpäin.
Vielä yksi vinkki:
Eräs tuttavani käytti semmoista konstia, että pitää lasta kiinni niin kauan, kunnes itkupotkuraivari loppuu (siinä tulee hiki!). Heille kuulemma toimi hyvin. Meillä riittää yleensä raivariin se, että ottaa vain syliin. Lempilelulla hämäys tehoaa joskus tai ihan vain maidon/ruoan antaminen. Jos lapsi riehuu sylissä, niin ei sen kanssa pakko ole kilpasille alkaa. Jotkut sitten suosivat sitä että antavat lapsen kiukutella rauhassa kiukkunsa pois. Mutta tässäkin kannattaa ajatella, miltä itsestä tuntuisi, jos olisi mahtikiukku eikä kukkaan välittäisi. ;) Mutta jälleen kerran: oma äiti on paras tulkitsemaan lastansa ja tietää mitkä konstit parhaiten toimii. Kannattaa kokeilla muutamaa eriä niin huomaa mikä sopii parhaiten. (Katso myös: "
tunnista lapsesi temperamentti")
Uhmaiästä tulee tekstiä sitten myöhemmin. Sen verran mainitsisin uhmaiästä (ja murrosiästä), että ne ovat todella tärkeä kehitysvaihe lapsen elämässä. Tällöin lapsi ottaa aina suuren askeleen vanhemmista irroittautuakseen (murrosiässä selkeämpi). Ja vanhempien tavoitehan on kasvattaa lapsista itsenäisesti pärjääviä aikuisia. Lapsella täytyy olla rajat ja vanhempia on kunnioitettava, mutta lapsen on saatava myös kiukutella. Tästä ainakaan ei saa rankaista. Varsinkin murrosiässä tämä on tärkeää, sillä muuten lapselle voi aikuisiässä ilmetä suuria ongelmia. Mutta keskitytäänpä kuitenkin vielä toistaiseksi näihin pikku naperoihin. =)
Lapsi kiukuttelee eniten yleensä aina sille tärkeimmälle ihmiselle /tärkeimmille ihmisille. Siksi ei esim äitinä kannata ajatella, että mikä minussa on vikana, kun lapsi kiukuttelee vain minulle. No siksi, että olet se rakkain ihminen johon lapsi eniten luottaa, että ei se minua hylkää vaikka vähän koettelenkin häntä. =) Olen huomannut, että lastenkodissakin hoitajat ovat tosi mielissään, kun lapset uskaltavat hieman alkaa kiukuttelemaan tai tekemään heille jäynää. Se kertoo vain luottamuksesta. Mutta kiukuttelu ei tietenkään saa mennä yli.
