Vahingollista lapselle

Nyt on käyty laajasti keskustelua mediassa jäähymenetelmästä ja siitä että se voi jopa vahingoittaa lasta. Kannattaa ihmeessä lukea asiasta vaikka täältä.

 

Laitoinkin tänne blogiini tuon maailman kuulun Jo Frostin jäähymenetelmän, joka löytyy täältä. TV:ssä jäähy näyttää toimivan hyvin, mutta meillä esim. ei ole koskaan tätä kotona harrastettu, sillä minusta jotenkin on aina tuntunut, että tuo ei ole ihan hyvä juttu. Ainakaan meidän perheelle. Jos perheessä on jokin ongelmatilanne eikä vanhemmat saa lasta muuten ruotuun, niin olisiko silloin ehkä hyvä käyttää jäähyä? Mutta toisaalta ei ole lapsen ongelma, jos vanhemmat ei osaa.. Lapsihan ei ilkeyttään kiukuttele vaan hän tarvitsee apua. Kiukun syy pitäisi selvittää. Vanhemman lapsen kanssa voi jo jutella ja antaa hänelle aikaa, jolloin usein selviää mikä on ongelma. Jos lapsi kuikuttelee, voi hänen vieressään olla kunnes tilanne rauhoittuu. Ei kannata itse provosoitua tai panikoida. Jos pieni lapsi kiukuttelee, niin silloin vieressä voi olla ja katsoa ettei lapsi loukkaa itseään. Syliin voi ottaa sitten kun lapsi ei enää riehu niin että tukka lähtee päästä.

 

Itse olen aina tehnyt niin että jään huoneeseen lapsen kanssa jos kiukku tulee ja rauhoittelen tarvittaessa. Tavallaan autan kiukun yli. Sitten ollaan taas kavereita. Jos lapsi tekee jotain tuhmaa, niin tietty siitä pitää hänelle sanoa ja olla jämäkkänä, jotta lapsi tietää että äiti on tosissaan. Mutta huutaa ei missään nimessä kannata. Tavallaan vain pitää pysyä rauhallisena ja tehdä oma asiansa selväksi, niin lapsi uskoo seuraavalla kerralla paremmin. Toki on inhimillistä että joskus hermot menee ja sitten sitä huudetaan kuorossa.

Ja kannattaa muistaa, että lapsen täytyy saada kiukutellakin välillä. Itse jouduin lapsena valitettavasti tilanteisiin, joissa äitini ei kestänyt kiukutteluani. Hän ei huutanut minulle, mutta hänellä oli hyvin ahdistunut ja vihainen katse, jota pelkäsin. Äitini tiesi että lapsen täytyy saada kiukutella, mutta hän ei ollut tunnetasolla tätä saavuttanut. Jos tunne-elämässä on ongelmia, tulisi aina ottaa terapiaa vastaan. Äitini tajusin tämän vasta 60v iässä, mutta silloin on vähän liian myöhäistä enää.

Monesti sanotaan, että lapsen syntymä on kuin oma syntymä uudestaan. Silloin herää omat lapsuuden aikaiset muistot pintaan ja myös alitajunta saattaa ryöpsäyttää jotain tiedostamatonta pintaan. Moni masentuu, koska pettyy kiljuvaan vauvaan ja alkaa soimata siitä itseään. Osalle muistuu mieleen omat lapsuuden traumat, joita vuosien ajan on yrittänyt itseltään kieltää. Osalle lapsen syntymä taas saattaa olla iloisen uuden elämän alku. Negatiivisistakin tunteista pääsee eroon ajan kanssa. Ja minusta on hienoa, jos uskaltaa ottaa vastaan esim. terapiaa, joka on todettu tehokkaimmaksi keinoksi masennuksen ja ahdistuksen hoidossa. Masennuslääkkeet saattavat auttaa, mutta masennuksen syytähän ne eivät poista. Sama kipulääkkeiden kanssa. Murtunut jalka ei buranalla parane. Kipu vain lähtee. Kipu voi kuitenkin palata. Joskus ahdistus voi oireilla ihan oikeana kipuna. Tämä ei ole häpeän asia, vaan tilanne joka on 98% tapauksista hoidettavissa oikeilla hoidoilla. Miksi kärsiä kun apuakin saa. Joskus sitä vain täytyy määrätietoisesti jaksaa etsiä.

Nykyisin on tuotu (onneksi) paljon esille miten tärkeää lapselle on saada elää turvallinen lapsuus. Myös 15v tarvitsee vielä paljon turvaa ja tukea. Ja halata saa vielä aikuistakin lasta. Mikäli lapsuus on turvaton, voi lapsi aikuisena masentua. Mikäli lapsi ei saa näyttää tunteitaan, hän ahdistuu. Ahdistus kuvaa aina sitä, että ihmisellä on jokin tunne mitä hän ei salli itsensä kokevan. Masennus tarkoittaa pitkäkestoista suremista. Tämän voi laukaista esim. 5 vuotta kestävä raskas vaihe, jota ei ole ollut aikaa surra. Paniikkikohtaukset ovat yleensä seurausta henkisestä tai fyysisestä väkivallasta. Tämä voi olla seurausta tilanteista, joissa kukaan ei ole tehnyt varsinaisesti mitään väärin. Ei vain ehkä ole osattu. Jos vanhempi ei kuuntele tai ymmärrä lastaan, voi lapsi ajatella että hänet on hylätty. Lapsi syyttää aina itseään. Lapsi ei koskaan halua tuottaa vanhemmalle pettymystä, mutta kaipaa silti huomiota. Mielummin negatiivinen huomio kuin ei huomiota ollenkaan.

 

Vanhempi poikamme on yksi jääräpäsimmistä ihmisistä ikinä. Hänen kanssaan joutuu hermot koetukselle. Nuorimmainen uskoo kerrasta. Vanhempi ei usko vaikka kymmenen kertaa sanoisi rauhallisesti mutta jämäkästi. Tässä vaiheessa menee hermot varmasti kaikilta paitsi yli-ihmiseltä. Poikamme on harvinaisen älykäs (osasi aakkoset 2v ikäisenä, oppi lukemaan ja laskemaan tuhanteen 4v iässä), mutta hänellä on hieman haasteita sosiaalisissa tilanteissa. Mitään sairautta hänellä ei ole ja hän koko ajan etenee taidoissaan. Mutta pitää nähdä vähän extravaivaa. Kun vain jaksaisi aina pysyä rauhallisena mutta määrätietoisena. Pitää kuitenkin olla armollinen itselle. Ja jos lapsella on jotain harjoiteltavaa, kannattaa ottaa kaikki apu vastaan! Jos tarhasta tulee palautetta, että lapsi mahdollisesti tarvitsee tukea, tätä ei kannata ottaa negatiivisesti. Tarkoitushan on auttaa lasta. Ja myöskin vanhempien pitää ottaa apua vastaan tarvittaessa. Itse en jaksaisi ellen välillä voisi käydä keskustelemassa arjen haasteista ulkopuoliselle ihmiselle. Olen niin onnellinen kun voin tehdä yhteistyötä poikamme hoitajien ja opettajien kanssa! Saatamme olla yhteydessä päivittäin ja miettiä mikä olisi pojalle parasta. Monestihan tarkoitus on lähinnä auttaa aikuisia miten suhtaudutaan vähän erilaiseen lapseen. Ei lapsen tarvitse muuttua, vaan aikuisten on sopeuduttava häneen. Toki lapsen täytyy käyttäytymistavat ja säännöt oppia tottelemaan, mutta perusluonnetta ei saa muuttaa. Tärkeintä on hyväksyä lapsi sellaisenaan kuin hän on. Pettymyksen tunteita toki tulee useinkin, mutta nekin pitää sallia itselleen. Mitään tunnetta ei saa itseltä kieltää. Tällöin ahdistuu.

 

BLOGITAUKOA
 

Blogiani en valitettavasti kerkeä nyt enää paljon kirjoitella, mutta jätän kuitenkin nämä tähän asti kirjoittamani tekstit tänne, jos joku kaipaa apuja juuri esim. hankalien öiden kanssa. Olen paljon penkonut tietoa asiasta ja löytänyt ihania metodeja, joissa ei jätetä lasta öisin yksin huutamaan vaan koitetaan saada kaikille hyvät yöunet. Olen saanut ihanaa palautetta ja blogista on selkeästi ollut apua. Muutama ihminen on ollut erimieltä, mutta sehän ei haittaa. Jokainen tehkööt tyylillään. Jokainen vanhempi on paras omalle lapselleen.

Jos lasta rakastaa, halii ja pusuttaa, niin kuinka paljon pieleen voi mennä. 

Ihanat isovanhemmat

Mikä onkaan lapsesta usein ihanampaa kuin päästä rakkaaseen mummulaan. Valitettavasti kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta ja usein se ei ole kenenkään vika.. Mutta jos lapsia pidetään erossa isovanhemmista sen takia että vanhempien ja isovanhempien välit ovat tulehtuneet, niin se on minusta epäreilua ja siinä kärsii eniten lapsi. Lisäksi isovanhemmilla on varmasti karmea olo, kun eivät näe omia lapsen lapsiaan.

Toki jos isovanhemmilla on alkoholiongelmaa tai he jostain syystä pahoinpitelevät lapsia yms, niin tämä on ymmärrettävää ja jopa pakollista. Mutta tiedän paljon niitäkin perheitä, joissa isovanhemmilla on alkoholin väärinkäyttöä, mutta perheet ovat sopineet niin, että korkki pysyy sata varmasti kiinni, kun lapsenlapset ovat kylässä tai lähistöllä eivätkä lapset koskaan tule näkemään isovanhempia humalassa. Mikäli tämä toimii, niin tosi ihana asia. Aikuiset sitten päättävät itse omista elämistään. Joskus suuretkin erimielisyydet pitää lastenlasten takia unohtaa, sillä on erittäin karmeaa, että isovanhemmat ja lapsenlapset erotetaan.

Törmään töissä jatkuvasti aiheeseen, jossa lasten ja vanhempien välit ovat tulehtuneet, joten päätin rustailla tänne vähän aiheesta. En tietenkään tarkoita, että ongelmia tulee automaattisesti kaikille, vaan joissain perheissä näin käy. Suurimmassa osassa perheistä onneksi kuitenkin eletään ihan sopuisasti. Lopussa sitten vain vielä muutama vinkki mummulaa ajatellen. Jokainen saa kuitenkin tehdä omat sääntönsä ja juuri niin kuin itse haluaa.

 

Ymmärrä vanhempiasi

 

Joskus aikuisilla lapsilla on jotain kaunaa vanhempiaan kohtaan, koska vanhemmat ovat ehkä tehneet jotain virheitä nuorena (kukapa ei olisi), mutta tämä ei tarkoita sitä ettäkö sama toistuisi lapsen lapsia kohtaan. Usein vanhemmat huomaavat virheensä ja pyrkivät hieman paikkaamaan niitä lastenlasten kanssa. Esim. nuorena ei ollut aikaa leikkiä omien lastan kanssa tarpeeksi, joten nyt lastenlasten kanssa pyritään olemaan enemmän läsnä. Lisäksi aikuisten lasten tulisi jonkin verran pohtia, voisiko oman vanhemman käyttäytymiselle olla ihan inhimillinen syy. Esim. juuri tuo, että ei vain ollut aikoinaan energiaa tai osaamista olla enemmän lasten kanssa läsnä. Vielä 15v sitten oli esim. lapsen rangaistuskonstit ihan erit. Äitini kertoi, että kun olin pieni, ei tunnettu mitään jäähypenkki-meneltemää. Tai onhan jotkut ehkä tieneetkin, mutta tieto kulki aika huonosti eteenpäin. Ei ollut blogeja ja neuvolatkin olivat aika suppeat. Asioita opittiin omilta sukulaisiltaan ja lisäksi ihmisten oletettiin usein vain pärjäävään itsekseen. Rangaistus käsitetään usein niin, että se tarkoittaa järjetöntä huutamista tai fyysistä kuristusta, mikä ei tietenkään ollenkaan ole sallittua.

 

Toki on oikeasti huonojakin vanhempia (esim. päihteiden käyttäjät tai pahoinpitelijät). En ala ketään terapoimaan, mutta suosittelen ihan oikeasti käymään läpi omia lapsuuden traumoja, mikäli se vain on mahdollista. Toki tämä edellyttää sitä, että ihminen kykenee pohtimaan asioita ja tämä on tehtävä taitavan terapeutin avulla. Tavoitteenahan on oppia ymmärtämään miksi asiat niin meni ja antamaan virheet anteeksi. Usein esim. aikuisen alkoholismin taustalta paljastuu masennus. Sairaudet ovat kurjia, mutta ei se tarkoita sitä ettäkö ihminen olisi paha. Harva ihminen on oikeasti ilkeä. Vain väärinymmärretty.

On tiety niitäkin, jotka eivät pysty antamaan anteeksi, mutta tämä valitettavasti kostautuu vain itselle. Turha tuhlata elämäänsä suomalla ajatuksia ilkeille ihmisille. Esim. lapsen hylkäämistä on erittäin vaikea unohtaa tai ymmärtää, vaikka tämäkin voi johtua vain vanhempien osaamattomuudesta. En todellakaan ala soimaamaan ketään. Toivon vain, että ihmiset voisivat elää keskenään sovussa. Asioista kannattaa pyrkiä juttelemaan ja olisi ideaalia jos osapuolet huomaisivat omat puutteensa. Anteeksi on vaikea antaa jos sitä ei pyydetä.

Usein kun ihminen vanhenee, hänen pienet ärsyttävät puolensa korostuvat. Tämmöisiä ei ehkä nuorempana huomannutkaan. Pienet ja merkityksettömät asiat kannattaa yleensä vain unohtaa, sillä muuten vain syntyy sota pienistä asioista. Isovanhempien ruoan tuputus esim. voi olla tosi rasittavaa, mutta kuinka vakavaa tämä oikeasti on. Toki pitää muista, että kun ihminen vanhenee, sairauksien todennäköisyys suurenee. Voimakkaat vanhuksen käytöshäiriöt ovat usein ensimmäinen merkki muistisairaudesta.

Itse olen ollut erittäin onnekas, sillä minulla oli parhaat isovanhemmat mitä olla voi. Kaikki ovat nykyisin nukkuneet pois. Hirmuisen rakas mummoni menehtyi viime vuonna 96-vuotiaana ja toki ikävä on suuri. Mutta elämä etenee ja muistelenkin ihania hyviä aikoja usein itsekseni ja kerron niistä myöhemmin sitten lapsilleni. Mummula oli ihan paras paikka lapsena.

 

Useampi lapsenlapsi ja mummula

 

Tästä vielä haluan kirjoittaa, sillä monet eivät hoksaa että kaksi lasta on täysin eri asia kuin yksi lapsi. Toki mummulassa saa hemmotella lapsia, syödään karkkia ym herkkuja eikä kerrota vanhemmille. Tämä ei ole vaarallista, mutta yhteiset pelisäännöt on kuitenkin oltava. Riippuu paljon tietty siitä kuinka lähellä mummula on. Jos mummulassa vieraillaan harvoin koko perheellä, on asia aavistuksen eri. Jos mummula on lähellä ja lapset viettävät siellä paljon aikaa, niin tämä asia on erittäin tärkeä. Lapsen on myös kunnioitettava isovanhempia ja toteltava heitä. Ja isovanhempien on uskallettava pitää jotain kuria lapsille. Monet isovanhemmat todella luulevat että kuri on fyysistä kuritusta, mutta tämä on vain kommunikaation puutetta. Istutaan pöydän ääreen ja sovitaan asiat. Ei voi olla mahdoton toteuttaa eikä vie paljon energiaa.

Yhden lapsen kanssa harvoin tulee ongelmia, sillä hän saa kaiken huomion. Mutta entä kun tulee toinenkin lapsi. Onhan lapsi kateellinen omassakin perheessä aluksi, kun vanhempien huomio menee vauvaan, mutta tämä tasaantuu ajan kanssa. Lapsi voi viettää paljon aikaa mummulassa, mikäli se on lähellä, mutta jossain vaihessa kannattaa muistaa, että pienempikin lapsi pitää viedä mummulaan. Ei tietty tarvitse yökylään jäädä, jos isovanhemmat eivät jaksa yöheräilyä, mutta edes pari tuntia kerrallaan, sillä ensimmäinen lapsi pitää usein mummulaa omana valtakuntanaan eikä siitä hevillä luovu. Ei lapsi saa olla mikään mummulan kuningas, sillä muitakin ihmisiä on olemassa. Tehokkainta on jos isovanhemmat ovat keskenään lastenlasten kanssa. Vanhemmat kyllä voivat osata komentaa, mutta tämä on opetettava isovanhemmillekin. Lapsi ei kärsi komentamisesta.
 
Isovanhempien on vain noudatettava vanhempien tahtoa, sillä kasvatusvastuu on vanhemmilla ja se on isovanhempien vain hyväksyttävä. Mikäli tämä ei onnistu, on lapsia vaikea jättää isovanhemmille ilman vanhempien valvovaa silmää. Jos menee riitelyksi, otetaan joku puolueeton ihminen avuksi ratkaisemaan riitaa. Jos lapsi kiukuttelee esim. mummulle tai lyö häntä, on nimenomaan mummun annettava rangaistus. Muuten mummulla ei ole auktoriteettiä eikä lapsi opi ikinä häntä kunnioittamaan, jos esim. äiti aina juoksee rankaisemaan. Tällöin äidistä tulee pahis. Ja pahinta on jos aikuiset alkavat keskenään kinastelemaan kasvatuksesta lasten silmien edessä. Tästä tulee ristiriita. Asiat ratkotaan, kun lapset eivät kuule. Jos esim. äiti yrittää komentaa lasta, mutta isä tulee väliin, että elä tee tuolleen, on aika paha ristiriita tilanne ja tästä tulee katastrofi. Yhtä köyttä on vedettävä. Tästä mieheni saa suuren kiitoksen, sillä hän on aina minun puolellani, vaikka monessa asiassa onkin ollut eri mieltä. Asia on sitten esim. illalla keskusteltu ja yhteiset säännöt sovittu, jotta kumpikin ymmärtää asian jujun. On aina ilkeää, jos joutuu tekemään jotain eikä ymmärrä miksi näin tehdään. Jos äiti komentaa lasta, voi isä tulla myös siihen auttamaan, mikäli hän on samoilla linjoilla. Tämähän vain varmistaa lapselle, että vanhemmat ovat tosissaan ja puhaltavat yhteen hiileen.

 

Toki varmasti on niitäkin tapauksia, joissa vanhempien kuritukset ovat liian rajuja ja on tosi ikävä tilanne isovanhemmille, kun ei voi oikein tehdä mitään, jos järkipuhe ei auta. Tässäkin tilanteessa kannattaa yrittää päästä sopuun puolueettoman ihmisen ollessa riidan sovittelija.

On perheitä, joissa isovanhempia tarvittaisiin, mutta he eivät vain tule. Ja on perheitä, joihin isovanhempia ei oteta, vaikka he niin haluaisivat. Se on surullista..

Puhalletaan yhteen hiileen!

Jäähynurkka

Mainitsinkin jo supernanny Jo Frostin aiemmassa tekstissäni ja ajattelin kirjoittaa tänne blogiin hänen jäähynurkka menetelmästään. Tämä on maailmankuulu, mutta en ole aivan varma kannattaako sitä tehdä kaikille. Tottakai lapselle täytyy tehdä selväksi käyttäytymissäännöt. Vanhempia on kunnioitettava eikä ketään saa lyödä eikä tavaroita rikkoa. Kiukutella toki saa, mutta rajat on tässäkin oltava. Luulen että tämä ainakin toimii, jos tilanne on todella vaikea ja lapsi käyttäytyy jatkuvasti huonosti eikä vanhempi saa häntä muuten ruotuun.

 

Frostin jäähypenkkimeneltelmä on tässä tiivistetysti. Jokainen vaihe on aina käytävä läpi. Konsti toimii todella nopeasti, kunhan vain ei anna periksi ja uskoo itseensä.

 

1. Anna lapselle varoitus, jos hän ei lopeta jotain tuhmaa tekemistä.

 

2. Jos lapsi ei yhdestä varoituksesta usko, laita hänet jäähypenkille / nurkkaan / portaalle / matolle ym istumaan. Tämä onnistuu 3-4 vuotiailla. 6-7 ikäinen kannattaa laittaa jäähyhuoneeseen, jossa ei ole mitään tekemistä (ei omaan huoneeseen).

 

3. Lapsi istuu arestissa iän osoittaman minuuttimäärän verran. Esim. 3-vuotias istuu 3min, 6-vuotias 6min.

 

4. Jos lapsi ei pysy arestipaikassa, viedään hänet takaisin. Lapselle ei jäädä juttelemaan yhtään mitään vaan viedään hänet takaisin ja lähdetään heti itse pois. Mökästyksestä ei kannata välittää. Lasta voi joutua viemään takaisin yli tunnin ajan, mutta periksi ei saa antaa. Konsti toimii varmasti, kun sen tekee oikein. Kun näkee alussa vaivaa, niin homma helpottuu todella nopeaa ja jatkossa usein pelkkä varoitus riittää.

 

5. Kun jäähyaika on loppunut, mennään lapsen luo ja selitetään miksi hän sai jäähyn.

 

6. Vaaditaan anteeksipyyntö (jos lapsi ei kadu ja pyydä anteeksi, otetaan uusi jäähy) ja lopuksi aina hali ja pusu. Koskaan ei saa jäädä kaunaa ja vanhempi ei saa vihoitella anteeksipyynnön jälkeen.

 

Kun lapsi kokee jäähyn pari kertaa, riittää jatkossa usein vain varoitus ja uhka jäähypenkistä. Lapset ovat fiksuja ja oppivat nopeasti.

 

Usein unohtuu esim. tuo että selitetään lapselle miksi jäähy annetaan. Lapsihan luulee ilman tätä että hän vain naureskeli ja siitä rangaistaan (todellisuudessa hän on ehkä paiskonut leluja muiden päälle). Fyysisesti raskain on viedä lapsi aina arestipaikalle, mutta tässä asiassa ei missään nimessä kannata luovuttaa. Ja tässä vaiheessa ei tosiaan puhuta lapselle eikä aleta neuvottelemaan.

 

Yksi konsti oli sitten sellainen, että jos aresti ei auta, otetaan lapselta yksi lelu karanteeniin. Sen saa takaisin, kun lapsi on kiltti. Mutta tätä ei pidä tehdä ennen arestia, sillä se on epäreilua.

 

Kolmas konsti on nopea ja tehokas, mutta siitä ei ole kiva aloittaa. Jos muu ei onnistu ja lapsi esim. koko ajan kiusaa toisia sisaruksia, niin hänet vain jätetään huomiotta ja laitetaan pois huoneesta, kunnes hän osaa käyttäytyä. Häntä ei ikään kuin aleta vaan pullautetaan leikistä ulos. Tämä ei tietty ihan pienimmille toimi, vaan enemmänkin 5-vuodesta ylöspäin. Eikä tästä ole kiva aloittaa. Mutta ongelmatapauksessa tämä voi olla ainut konsti, jolla saadaan viesti perille.

 

 

Karkaileva lapsi

 

Sisältä ulos karkaava lapsihan hoituu sillä, että oveen kiinnitetään ylös lukko.

Mutta entäs jos lapsi karkaa ulkona. Tähänkin on Frostilla hyvä konsti.

 

Ihan sama mihin mennään, lapselle tehdään ennen lähtöä selväksi, miten hänen oletetaan käyttäytyvän. Pelisääntöjen selvittäminen on tärkeää, sillä miten lapsi voisi muuten tietää. Jos lapsi esim. kaupassa tekee jotain älyttömän tuhmaa, annetaan jäähy kotiin päästyä.

 

Jos lapsi karkaa esim. puistossa, opetetaan lapselle, että kun äiti huutaa "seis" ja näyttää kädellä seis/stop, tulee lapsen pysähtyä paikoilleen. Jos lapsi ei usko, on hänen pidettävä kiinni rattaista (mikäli mukana on vaunuissa/rattaissa kulkeva lapsi) tai kädestä iän osoittama minuuttimäärä. Samalla kävellään eteenpäin Tämä jälkeen on lupa kulkea taas edessä vapaasti, mutta aina on pysähdyttävä kun vanhempi huutaa seis. Näin vanhempi hallitsee lasta, joka meinaa karata liian kauas tai esim. ajotielle.

 

Vinkki: Ravintolaan kannattaa aina ottaa rekvisiittaa mukaan (leluja/kirjoja), sillä on aika paljon vaadittu että lapset pysyvät rauhallisena pitkiä aikoja, jos ruokaa joutuu odottamaan paikoillaan kauan. Kotona on tietty eri. Lapset kyllä hoksaavat tämän.

 

Perheet, joita Frost usein auttaa, ovat usein liian lepsuja lapsille ja lapset ovat ottaneet perheessä johtajan aseman. Jotenkin outoa, että monessa perheessä ei osata pitää rajoja. Ehkä vanhemmat eivät osaa pitää kuria oikein ja pelkäävät satuttavansa lapsia. Mutta nuo konstit kyllä toimivat!

Itsellä menee töissä monesti hermot, kun lapset hyppivät seinille ja minä joudun niitä sitten komentamaan, kun vanhempi ei tee mitään. Sen verran pitää tsemppiä ja voimia löytyä, että ainakin yritetään komentaa lapsia. Jos ei onnistu, niin onpahan yritetty.

 

Itse olen huomannut sen, että kun lasta on joutunut vähän komentamaan ja laittamaan ruotuun, niin hän on jonkin ajan päästä todella iloinen ja ihan parasta kaveria, kun lapsella on turvallinen olo vanhemman ollessa auktoriteetti. Fyysistä kuritusta ei koskaan pidä harrastaa ja huutamistakin kannattaa aina välttää, vaikka kuinka hermot meinaavat mennä.

MEILLÄ
Meillä ei jääähynurkkaa käytetä, vaan jos lapsi kiukuttelee, niin yleensä olen siinä vieressä kunnes tilanne rauhoittuu ja sitten juttelen lapselle asiasta. Pienen lapsen kanssa juttelu ei aina toimi, mutta silloinkin voi istua vieressä ja katsoa ettei lapsi loukkaa itseään. Lapsihan ei ilkeyttään kiukuttele vaan jokin hänellä on hätänä ja se pitää selvittää. Lapsi vain ei aina osaa itse sitä kertoa.

 

Rajat ovat rakkautta.

Rajaton lapsuus on sama kuin lapsen hylkääminen.

Ruumiillinen kuritus lisää lapsen aggressiivisuutta

Tähän artikkeliin törmäsin ensin vau.fi sivuilla, mutta artikkeli on alunperin otettu yhdysvaltalaistutkimuksesta Pediatrics lehdestä.

 

Ruumiillinen kuritus ja rankaiseminen on aikaisemminkin yhdistetty lasten aggressiivisuuteen, mutta nyt tehty tutkimus on laadukkain tähänastisista selvityksistä.

 

Tutkijat huomioivat mm. lapsen aggressiivisuuden kolmivuotiaana sekä monia perheoloihin ja vanhempiin liittyviä riskitekijöitä, jotka ovat vaikeuttaneet aikaisempien tutkimusten tulkintaa.

 

Tutkijat haastattelivat 2 500 äitiä ja havaitsivat, että kolmevuotiaana säännöllisesti kuritetut lapset olivat puolet todennäköisemmin aggressiivisia viisivuotiaana kuin lapset, joiden vanhemmat eivät käyttäneet väkivaltaa lapsiinsa.

 

Säännöllisenä kurittamisena pidettiin esimerkiksi piiskaamista vähintään kolmesti edeltävän kuukauden aikana. Niin menetteli neljännes äideistä. Toinen neljännes oli kurittanut kerran tai kahdesti ja loput eli noin puolet äideistä ei käyttänyt fyysistä kuritusta.

 

Suomalaisista vajaa kolmannes hyväksyy lapsen fyysisen kurittamisen joissain tilanteissa. Kannattajia on usein kuritettu lapsena. Tiedot perustuvat Lastensuojelun Keskusliiton vuonna 2006 toteuttamaan kyselyyn.

 

Pediatrics published online April 29, 2010

 

Suomessa lasten ruumiillinen kurittaminen ja muu pahoinpitely on virallisen syytteen alainen rikos. Ollut vuodesta 1984. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä ettäkö suurimmassa osassa perheistä olisi ollut lasten ruumiillista kuritusta tätä aikaisemmin. Esim. mummuni kotona ei koskaan kuulemma kuritettu lapsia vaan ilmapiiri oli aina ihana ja lämmin, vaikka rajat toki olivatkin.

 

  Kannattaa myös huomata, että huutamisella on samoja vaikutuksia kuin fyysisellä kurituksella. Jos kaikki keskustelut käydään huutamalla ja vanhemmat komentavat lapsia aina huutaen, niin lapset alkavat huutaa takaisin. Sitten on turha syyttää huonotapaisia lapsia. Toki on inhimillistä että hermot menee, mutta aina on paras, jos säilyttää hermonsa. Näin tilanne pysyy hallinnassa ja varma sekä rauhallinen vanhempi on aina auktoriteetti. Lapsen kiukkua ei myöskään kannata säikähtää. Ei se ole vaarallista. Matala ja jämäkkä äänenpaino on paras. Lapsi tietää että vanhempi on tosissaan, mutta ei kuitenkaan säikähdä. Ja vanhemman tulisi aina tulla lapsen tasolle (fyysisesti eli laskeudutaan esim. polvilleen), kun hän puhuu lapselle. Jotkut lapset säikähtävät huutoa ja vanhemmat ajattelevat että tämähän toimii. Mutta tämä kuitenkin kostautuu jatkossa. Lasta ei saa pelotella. Lapsia on loppujen lopuksi helppo pitää ruodussa, kunhan vain pysyy määrätietoisena ja rauhallisena. Pitää tietty tietää mitä tekee. Itse tykkään lukea paljon lasten kasvatuksesta, sillä olen huomannut että moni vanhempi menee täysin metsään luottamalla "maalaisjärkeensä". Toki tähänkin kannattaa luottaa, mutta suosittelen lukemaan tästäkin aiheesta. ;)

 

Ikuisena optimistina uskon, että Suomessa suurin osa vanhemmista osaa hommansa ;)