Ihanat isovanhemmat

Mikä onkaan lapsesta usein ihanampaa kuin päästä rakkaaseen mummulaan. Valitettavasti kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta ja usein se ei ole kenenkään vika.. Mutta jos lapsia pidetään erossa isovanhemmista sen takia että vanhempien ja isovanhempien välit ovat tulehtuneet, niin se on minusta epäreilua ja siinä kärsii eniten lapsi. Lisäksi isovanhemmilla on varmasti karmea olo, kun eivät näe omia lapsen lapsiaan.

Toki jos isovanhemmilla on alkoholiongelmaa tai he jostain syystä pahoinpitelevät lapsia yms, niin tämä on ymmärrettävää ja jopa pakollista. Mutta tiedän paljon niitäkin perheitä, joissa isovanhemmilla on alkoholin väärinkäyttöä, mutta perheet ovat sopineet niin, että korkki pysyy sata varmasti kiinni, kun lapsenlapset ovat kylässä tai lähistöllä eivätkä lapset koskaan tule näkemään isovanhempia humalassa. Mikäli tämä toimii, niin tosi ihana asia. Aikuiset sitten päättävät itse omista elämistään. Joskus suuretkin erimielisyydet pitää lastenlasten takia unohtaa, sillä on erittäin karmeaa, että isovanhemmat ja lapsenlapset erotetaan.

Törmään töissä jatkuvasti aiheeseen, jossa lasten ja vanhempien välit ovat tulehtuneet, joten päätin rustailla tänne vähän aiheesta. En tietenkään tarkoita, että ongelmia tulee automaattisesti kaikille, vaan joissain perheissä näin käy. Suurimmassa osassa perheistä onneksi kuitenkin eletään ihan sopuisasti. Lopussa sitten vain vielä muutama vinkki mummulaa ajatellen. Jokainen saa kuitenkin tehdä omat sääntönsä ja juuri niin kuin itse haluaa.

 

Ymmärrä vanhempiasi

 

Joskus aikuisilla lapsilla on jotain kaunaa vanhempiaan kohtaan, koska vanhemmat ovat ehkä tehneet jotain virheitä nuorena (kukapa ei olisi), mutta tämä ei tarkoita sitä ettäkö sama toistuisi lapsen lapsia kohtaan. Usein vanhemmat huomaavat virheensä ja pyrkivät hieman paikkaamaan niitä lastenlasten kanssa. Esim. nuorena ei ollut aikaa leikkiä omien lastan kanssa tarpeeksi, joten nyt lastenlasten kanssa pyritään olemaan enemmän läsnä. Lisäksi aikuisten lasten tulisi jonkin verran pohtia, voisiko oman vanhemman käyttäytymiselle olla ihan inhimillinen syy. Esim. juuri tuo, että ei vain ollut aikoinaan energiaa tai osaamista olla enemmän lasten kanssa läsnä. Vielä 15v sitten oli esim. lapsen rangaistuskonstit ihan erit. Äitini kertoi, että kun olin pieni, ei tunnettu mitään jäähypenkki-meneltemää. Tai onhan jotkut ehkä tieneetkin, mutta tieto kulki aika huonosti eteenpäin. Ei ollut blogeja ja neuvolatkin olivat aika suppeat. Asioita opittiin omilta sukulaisiltaan ja lisäksi ihmisten oletettiin usein vain pärjäävään itsekseen. Rangaistus käsitetään usein niin, että se tarkoittaa järjetöntä huutamista tai fyysistä kuristusta, mikä ei tietenkään ollenkaan ole sallittua.

 

Toki on oikeasti huonojakin vanhempia (esim. päihteiden käyttäjät tai pahoinpitelijät). En ala ketään terapoimaan, mutta suosittelen ihan oikeasti käymään läpi omia lapsuuden traumoja, mikäli se vain on mahdollista. Toki tämä edellyttää sitä, että ihminen kykenee pohtimaan asioita ja tämä on tehtävä taitavan terapeutin avulla. Tavoitteenahan on oppia ymmärtämään miksi asiat niin meni ja antamaan virheet anteeksi. Usein esim. aikuisen alkoholismin taustalta paljastuu masennus. Sairaudet ovat kurjia, mutta ei se tarkoita sitä ettäkö ihminen olisi paha. Harva ihminen on oikeasti ilkeä. Vain väärinymmärretty.

On tiety niitäkin, jotka eivät pysty antamaan anteeksi, mutta tämä valitettavasti kostautuu vain itselle. Turha tuhlata elämäänsä suomalla ajatuksia ilkeille ihmisille. Esim. lapsen hylkäämistä on erittäin vaikea unohtaa tai ymmärtää, vaikka tämäkin voi johtua vain vanhempien osaamattomuudesta. En todellakaan ala soimaamaan ketään. Toivon vain, että ihmiset voisivat elää keskenään sovussa. Asioista kannattaa pyrkiä juttelemaan ja olisi ideaalia jos osapuolet huomaisivat omat puutteensa. Anteeksi on vaikea antaa jos sitä ei pyydetä.

Usein kun ihminen vanhenee, hänen pienet ärsyttävät puolensa korostuvat. Tämmöisiä ei ehkä nuorempana huomannutkaan. Pienet ja merkityksettömät asiat kannattaa yleensä vain unohtaa, sillä muuten vain syntyy sota pienistä asioista. Isovanhempien ruoan tuputus esim. voi olla tosi rasittavaa, mutta kuinka vakavaa tämä oikeasti on. Toki pitää muista, että kun ihminen vanhenee, sairauksien todennäköisyys suurenee. Voimakkaat vanhuksen käytöshäiriöt ovat usein ensimmäinen merkki muistisairaudesta.

Itse olen ollut erittäin onnekas, sillä minulla oli parhaat isovanhemmat mitä olla voi. Kaikki ovat nykyisin nukkuneet pois. Hirmuisen rakas mummoni menehtyi viime vuonna 96-vuotiaana ja toki ikävä on suuri. Mutta elämä etenee ja muistelenkin ihania hyviä aikoja usein itsekseni ja kerron niistä myöhemmin sitten lapsilleni. Mummula oli ihan paras paikka lapsena.

 

Useampi lapsenlapsi ja mummula

 

Tästä vielä haluan kirjoittaa, sillä monet eivät hoksaa että kaksi lasta on täysin eri asia kuin yksi lapsi. Toki mummulassa saa hemmotella lapsia, syödään karkkia ym herkkuja eikä kerrota vanhemmille. Tämä ei ole vaarallista, mutta yhteiset pelisäännöt on kuitenkin oltava. Riippuu paljon tietty siitä kuinka lähellä mummula on. Jos mummulassa vieraillaan harvoin koko perheellä, on asia aavistuksen eri. Jos mummula on lähellä ja lapset viettävät siellä paljon aikaa, niin tämä asia on erittäin tärkeä. Lapsen on myös kunnioitettava isovanhempia ja toteltava heitä. Ja isovanhempien on uskallettava pitää jotain kuria lapsille. Monet isovanhemmat todella luulevat että kuri on fyysistä kuritusta, mutta tämä on vain kommunikaation puutetta. Istutaan pöydän ääreen ja sovitaan asiat. Ei voi olla mahdoton toteuttaa eikä vie paljon energiaa.

Yhden lapsen kanssa harvoin tulee ongelmia, sillä hän saa kaiken huomion. Mutta entä kun tulee toinenkin lapsi. Onhan lapsi kateellinen omassakin perheessä aluksi, kun vanhempien huomio menee vauvaan, mutta tämä tasaantuu ajan kanssa. Lapsi voi viettää paljon aikaa mummulassa, mikäli se on lähellä, mutta jossain vaihessa kannattaa muistaa, että pienempikin lapsi pitää viedä mummulaan. Ei tietty tarvitse yökylään jäädä, jos isovanhemmat eivät jaksa yöheräilyä, mutta edes pari tuntia kerrallaan, sillä ensimmäinen lapsi pitää usein mummulaa omana valtakuntanaan eikä siitä hevillä luovu. Ei lapsi saa olla mikään mummulan kuningas, sillä muitakin ihmisiä on olemassa. Tehokkainta on jos isovanhemmat ovat keskenään lastenlasten kanssa. Vanhemmat kyllä voivat osata komentaa, mutta tämä on opetettava isovanhemmillekin. Lapsi ei kärsi komentamisesta.
 
Isovanhempien on vain noudatettava vanhempien tahtoa, sillä kasvatusvastuu on vanhemmilla ja se on isovanhempien vain hyväksyttävä. Mikäli tämä ei onnistu, on lapsia vaikea jättää isovanhemmille ilman vanhempien valvovaa silmää. Jos menee riitelyksi, otetaan joku puolueeton ihminen avuksi ratkaisemaan riitaa. Jos lapsi kiukuttelee esim. mummulle tai lyö häntä, on nimenomaan mummun annettava rangaistus. Muuten mummulla ei ole auktoriteettiä eikä lapsi opi ikinä häntä kunnioittamaan, jos esim. äiti aina juoksee rankaisemaan. Tällöin äidistä tulee pahis. Ja pahinta on jos aikuiset alkavat keskenään kinastelemaan kasvatuksesta lasten silmien edessä. Tästä tulee ristiriita. Asiat ratkotaan, kun lapset eivät kuule. Jos esim. äiti yrittää komentaa lasta, mutta isä tulee väliin, että elä tee tuolleen, on aika paha ristiriita tilanne ja tästä tulee katastrofi. Yhtä köyttä on vedettävä. Tästä mieheni saa suuren kiitoksen, sillä hän on aina minun puolellani, vaikka monessa asiassa onkin ollut eri mieltä. Asia on sitten esim. illalla keskusteltu ja yhteiset säännöt sovittu, jotta kumpikin ymmärtää asian jujun. On aina ilkeää, jos joutuu tekemään jotain eikä ymmärrä miksi näin tehdään. Jos äiti komentaa lasta, voi isä tulla myös siihen auttamaan, mikäli hän on samoilla linjoilla. Tämähän vain varmistaa lapselle, että vanhemmat ovat tosissaan ja puhaltavat yhteen hiileen.

 

Toki varmasti on niitäkin tapauksia, joissa vanhempien kuritukset ovat liian rajuja ja on tosi ikävä tilanne isovanhemmille, kun ei voi oikein tehdä mitään, jos järkipuhe ei auta. Tässäkin tilanteessa kannattaa yrittää päästä sopuun puolueettoman ihmisen ollessa riidan sovittelija.

On perheitä, joissa isovanhempia tarvittaisiin, mutta he eivät vain tule. Ja on perheitä, joihin isovanhempia ei oteta, vaikka he niin haluaisivat. Se on surullista..

Puhalletaan yhteen hiileen!

Taaperoikäinen ja uusi vauva talossa

Olen törmännyt tähän aiheeseen viime aikoina tosi usein. Äidit kysyvät paljon aiheesta ja yllättyvät monesta seikasta. Itse en ala mitään maailman ammattitaitoisinta tekstiä tähän kirjoittelemaan, mutta joitain faktoja kuitenkin, joita olen lukenut kirjoista ja lehtien kirjoituksista (yleensä psykologien/psykiatrien). Osa on sitten kokemuspohjalta. Eli ei ole harvinaista, että talossa on 1-2v lapsi ja vastasyntynyt. Kannattaa muistaa, miten suuri muutos tämä on taaperoikäiselle. Toki hän on älyttömän mustasukkainen aluksi ja usein käy niin, että äiti on vauvassa kiinni ja isä yrittää paimentaa vanhempaa. Kannattaa varautua siihen, että unet muuttuvat täysin. Taapero hakee yöllä huomiota, kun päivällä se on vähentynyt. Uhmaiän merkkejä voi alkaa ilmaantua yllättävän aikaisinkin. Vanhemmat ovat usein todella väsyneitä, mutta rutiineista ja yleisistä säännöistä olisi hyvä pitää kiinni, vaikka viimeisillä voimilla. Nämä loppujen lopuksi helpottavat elämää tosi paljon.

Sanoisin, että yleisin ongelma tulee olemaan nukkumisessa. Lapsi kannattaa hyvissä ajoin siirtää omaan huoneeseen, jos näin meinaa tehdä. Ja lapsi kannattaa opettaa nukahtamaan itsekseen, jos hän ei vielä osaa. Vauvan synnyttyä kun tulee kuitenkin jotain ongelmaa sillä saralla. Kuten edellä jo mainitsin, lapsi hakee huomiota yöllä, jos se päivisin on vähentynyt. Lähemmäs 2-vuotta oleva osaa jo tulla rikkalapion kanssa perässä ja auttaa äitiä hieman siivouksessa (jos sellaista nyt jaksaa tehdä) ym kotihommissa. Tutkimusten mukaan lapset ovat tyytyväisimpiä, kun he saavat tehdä kotihommia äidin/isän kanssa. Picnik reissuilla ym ei niinkään ole väliä. Pitkiä ulkomaanmatkoja lapset tuntuvat suunnilleen vihaavan. Taapero kannattaa ottaa vauvan hoitoon mukaan. Esim niin että hän katsoo vierestä kun vauvaa hoidetaan ja saa välillä silittää vauvaa tai pyyhkiä vaikka pyyhkeillä ym. Vaikka nopeampaahan se äidiltä sujuisi. Riippuu lapsen iästä. Jos lapsi leikkii vain itsekseen jossain nurkassa, niin voisin vaikka vannoa ettei hän ole oikein tyytyväinen. Mut en toki väitä ettei näin voisi olla.
Mitään tutista vieroituksia ym ei kannata tässä vaiheessa tehdä. Jos lapsi protestoi voimakkaasti nukkumaanmenoa omaan sänkyyn ja voimat loppuu, niin toki hänet voi silloin tällöin ottaa viereen nukkumaan suosiolla. Mut periaatteessa kannattaa vähän aikaa jaksaa taistella nukkumaanmenon kanssa, jotta taapero taas rauhoittuisi itsekseen nukkumaan. Hyvä konsti on "hivuttautumiskonsti", jos ei jaksa valvoa lapsen vierellä, kunnes hän nukahtaa. Siinä on se huono puoli, että jos lapsi on tottunut nukahtamaan, että vanhempi on vierellä, niin hän vaatii tätä yölläkin herätessä. Siksi kannattaa totuttaa lapsi nukahtamaan itsekseen.

Hivuttautumiskonsti
Hivuttautumisesta olen aiemminkin kirjoittanut, mutta periaate on siis se, että laitetaan lapsi sänkyyn omien iltarutiineiden jälkeen, toivotetaan hyvää yötä, iltasuukko jne. Silittää voi pari kertaa ja sitten mennään huoneen keskelle seisomaan ja odottamaan et lapsi rauhoittuu nukkumaan (samoin päiväunille, tässävaiheessa on ehkä hyvä viimeistään siirtää vanhempi lapsi ulkoa rattaista sisälle). Tavoitteena on siirtyä kohti ovea. Seuraavana iltana voi esim mennä jo vähän lähemmäs ovea. Sitten kun tuntuu siltä, niin lähtee suoraan huoneesta. Ei kannata liikaakaan pitkittää tätä. Eli seuraavana päivänä aina edetään. Jos menee hyvin, niin miksei samanakin. Lapsi voi alussa huudella, mutta tämä ei ole vaarallista. Jos tuntuu, ettei lapsi rauhoitu, kun huoneessa oleskelee, niin kannattaa suoraan kokeilla huoneesta poistumista ja odottaa vähän aikaa rauhoittuuko mussukka. Oman tuntemuksen mukaan mennään. Kannattaa olla tosi päättäväinen ja rauhallinen. Lapsi aistii tämän kyllä vanhemmasta. Jos vanhempi ei usko johonkin konstiin, niin ei se tule oikein toimimaankaan. Jos tämä konsti toimii, niin usein huomaa sen, että lapsi on ihan rauhallinen, vaikka vanhempi seisoo huoneessa pois sängynviereltä. Osa lapsista sitten vain villiintyy tästä. He ovat usein temperamentiltaan vähän
"riehakkaampia ja kovakalloisempia". Sen huomaa kuitenkin äkkiä. Jos lapsi yöllä herää eikä rauhoitu, niin käydään hänet vain laskemassa alas. En oikein suosittele sanomaan lapselle mitään. Korkeintaan, et "nyt nukutaan, nyt on yö". Ei halita, kaveerata ym. Pyritään poistumaan huoneesta mahdollisimman nopeaa. Tutti, uniriepu, nalle ym on aika korvaamaton apu. Vauvakin kannattaa totuttaa johonkin rakkaaseen leluun (joka tuoksuu äidiltä) jo ihan pienestä pitäen, joka on aina sängyssä mukana (ei normaalileikeissä). Ja kunnon unikoulua suosittelen noin 6kk ikäiselle, koska se on helpointa toteuttaa tässä vaiheessa, jos tuntuu, että vauva ei nuku kunnolla/ei osaa nukahtaa. Usein unikoulut ovat lähinnä päivärutiineiden muodostamista. Ja monet vauvat oppivat ihan itsekseen nukahtamisen taidon.

Syömisongelmatkaan eivät ole harvinaisia taaperolla uuden vauvan tultua. Jos lapsi on pääsääntöisesti syönyt hyvin, niin tuskin hänellä mitään suurempaa ongelmaa on. Kannattaa suosia lapsen lempiruokia, mutta ei sortua herkkuihin ym ruokapöytäpelleilyihin. Lapsi kyllä syö kun hänellä on nälkä.

"Yhtäpaljon läheisyyttä kaikille lapsille" on hyvä motto. =)