keskiviikko 4. elokuuta 2010

Tracy Hogg


Tässä vielä tarkemmin näitä Hoggin metodeja:

1. Päivärutiinit kuntoon

2. Tunnista lapsesi temperamentti

3. Rauhoittelu ennen nukkumaanmenoa
Eli rauhoitellaan 5-10min ennen nukkumaanmenoa hämärässä huoneessa. Kaikki virikkeet ja värikkäät objektit pois. Tuijotetaan vaikka seinää tai nallea ym. Voi lauleskella/hyräillä, mutta lasta ei kannata hirveästi paijata. Unipussi ja -riepu ovat käteviä.

4. Tassuttelu
Silitellään selästä/jaloista/pepusta rauhallisesti. Lapsi ei sekunnissa reagoi yhteen rauhoittelukonstiin. Kannattaa maltaa odottaa pari minuuttia. Vältetään katsekontaktia lapsen kanssa. Tämä vain aktivoi. Voi kokeilla myös sitä että on hieman piilossa lapselta tai hyräilee vaikka sohvalla/sängyllä, mutta on samassa tilassa vauvan kanssa.

5. Pick up, put down (P.U/P.D.)
Tämä on vähän niin kuin viimeinen konsti, jos lapsi ei meinaa rauhoittua. Lapsi opetetaan rauhoittumaan itsekseen ja luottamaan, että vanhempi tulee aina hätiin, jos tulee hätä. Lapsi otetaan syliin esim olkapäätä vasten. Pidetään siinä ja rauhoitellaan. Heti kun huuto loppuu, lasketaan sillä sekunnilla alas, ettei lapsi nukahda syliin. Huuto alkaa jo usein alas laskettaessa, mutta lasketaan vauva alas, irroitetaan ote ja otetaan uudestaan syliin. Voi myös hokea lapselle esim "nyt rauhoitutaan". Äänensävy ei saa kuitenkaan olla säälivä, vaan sen pitää olla varma ja rauhallinen. Usein nostoja joutuu eka iltana tekemään n.100, mutta seuraavana se voi olla enää 10. Noistelu tehdään joka unille. Mielellään joka unet otetaan sisällä omassa sängyssä, kunnes lapsi on oppinut nukahtamaan itse. Sitten voi ottaa taas rattaat käyttöön. 6kk ikäistä pidetään sylissä max2min. Sitten lasketaan alas, vaikka vauva ei olisikaan rauhoittunut. Jos lapsi rimpuilee vastaan, hänet lasketaan myös alas. 4kk ikäistä voi pitää sylissä 3-4min. Lapsi lopulta sammahtaa sänkyyn. Tämä on ikäänkuin uuvutuskonsti. Lapsi ei kuitenkaan nukahda syliin vaan omaan sänkyyn. Lopulta hän huomaa, että tämähän on ihan turvallista ja mukavaa. Joskus nostelua joutuu tekemään jopa 1,5h, mutta 30min taitaa olla yleisempi. Kannattaa käyttää korvatulppia. Lapsen voi siirtää tässä vaiheessa omaan huoneeseen nukkumaan ettei tule joka ähinään reagoitua. Joskus lapsi rauhoittuu yöllä itsekseen minuutissa. Tutista vieroitus käy myös samalla, mutta ei ole välttämätöntä.

P.U/P.D.tä ja tassuttelua ei välttämättä kannata yhdistää samana iltana (ei ainakaan kahtena ensimmäisenä päivänä, jos nostelu on havaittu toimivaksi). Alkuun tekee nostelua ja vähitellen siirtyy tassutteluun tarvittaessa (parin päivän aikana esim). Pyritään koko ajan siihen, että vauvan voi jättää sänkyyn ja lähteä itse huoneesta pois. Tarkoitus on opettaa vauva nukahtamaan itsekseen ilman vanhemman apua. Näin yöheräilyt vähenevät, kun vauva ei huuda yöllä vanhempaa nukahtamisapuun. Voi myös tehdä niin, että kun laittaa vauvan sänkyyn niin kokeilee poistua huoneesta ja kuuntelee rauhoittuuko vauva. Jos ei niin sitten mennään rauhoittelemaan.

6. Opi kuuntelemaan vauvan itkua
Kiukuttelua/protestointia voi jonkin aikaa kuunnella. Hätäitkuun on reagoitava heti. Tämän oppii ajan kanssa tunnistamaan. Monet vauvat laulavat "unilaulua" ennen nukahtamista ja tätä ei saa häiritä. Joillain vauvoilla tämä on hieman äänekkäämpää "unihuutoa", mutta se rauhoittuu ajan kanssa. Kiukutteluitku on semmoista terävää "väy väy väy". Unikouluissa kannattaa hyödyntää apujoukkoja, kuten esim isää. Isältä vauva ei odota esim tissiä.

7. Wake-to-sleep
Jos lapsi herää joka yö samaan aikaan, on siitä tullut vain tapa. Tämä ei ole nälkää. Tämän voi estää sillä, että mennään 30min ennen oletettua heräämistä lapsen luo ja käytetään häntä puolihereillä esim silittelemällä poskesta tai taputtelemalla ym.

Jos lapsi herää, mutta ei itke, niin annetaan hänen olla. Itkuun tehdään tassuttelua tai P.U./P.D. Usein nostelun voi lopettaa viikon kuluttua. Jos tulee takapakkia, niin jatketaan vain samaan malliin tai aloitetaan uudestaan alusta. Takapakkia tulee usein 3-7pvän kuluttua, mutta kuuluu asiaan eikä sen takia kannata luovuttaa. Unikoulun edetessä kannattaa venyttää aikaa joka kuluu lapsen itkusta vanhemman tulemiseen paikalle. Joillain unikoulu tehoaa kahdessa päivässä, joillain kahdessa kuukaudessa. Yleensä saadaan kuitenkin nopeaa tuloksia. Pari viikkoa ei kuitenkaan ole mikään hälyttävän pitkä aika kaiken kaikkiaan.

Vinkkejä:
-aloita unikoulu perjantaina tai ennen lomaa
-ota mukaan mies, isovanhemmat tai ystävä, unikoulu voi olla stressaavaa
-älä sääli lasta, P.U/P.D ei vahingoita lasta. Sillä annetaan lapselle nukahtamisen lahja.
-mieti aina kaksi kertaa ennen kuin luovutat. Jos 45min päästä luovuttaa, niin kaikki alkaa taas alusta ja voi kestää tuplasti kauemmin
-pysy rauhallisena, niin vauvakin on rauhallisempi
-hyvä keino on, että äiti menee toiseen huoneeseen korvatulpat päässä nukkuman (tai kylään pariksi päiväksi) ja isä hoitaa yöheräämiset. Isät eivät yleensä herää niin helposti vauvan itkuun ja osaavat muutenkin ottaa rauhallisemmin eivätkä sääli lasta.
-varmista aina että lapsella ei ole mitään lääketieteellistä syytä itkeä tai esim vain kakka!

Katso myös "Yleisimpiä syitä, miksi unikoulu ei toimi"
Ja "Jos Hoggin unikoulu ei toimi..." 

Paras vinkkini melkeinpä on, että jos äiti imettää, niin kannattaa laittaa puoliso öisin asialle! Lapsi haistaa rintamaidon heti ja nostaa siitä jo metelin. Isä ei voi suurempaa lahjaa perheelleen antaa, jos jaksaa pari yötä herätä lasta rauhoitteleen. Mutta toki pitää ymmärtää niitäkin isiä, jotka eivät tähän jaksa/kykene. Eivät ole yhtään sen huonompia isiä. Jos isä ei tähän hommaan kerkeä/kykene, voi apua pyytää myös isovanhemmilta ja ystäviltä.

Kannattaa muutenkin hyödyntää isiä, jos se vain on mahdollista! He osaavat ihan yhtä hyvin kunhan heille vain antaa mahdollisuuden. Varsinkin vaipanvaihto on hyvä delgoida isälle. Siinä saattaa kestää 20min, mutta onpahan äidillä aikaa oikaista sohvalle.

Usein painota sitä, että lasta ei ihan helpolla pilalle saa. Monet äidit panikoivat tätä ihan liikaa. Ja täydellisyyteen ei kannata pyrkiä. Rento asenne on hyväksi. Lapsi ei mene pilalle yhdestä mehutetrasta. Kunhan niitä ei anna joka päivä.

Mutta pitää myös muistaa, että vauvan hätään on aina vastattava ja pieni vauva etenkin tarvitsee hyvin paljon aikuisen syliä. Mitä enemmän vauvaa/lasta pienenä sylittelee/halaa/pussailee, sitä vahvempi aikuinen hänestä tulee. Turvattoman lapsuuden elänyt ihminen on aikuisena usein hyvin pelokas ja ahdistunut. Lasta ei voi sylitellä liikaa! Nauttikaa toistenne rakkaudesta!

86 kommenttia:

  1. Eräs äiti, joka kärsi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, tulkitsi kirjaa tosi negatiiviseen sävyyn ja ajatteli vain, että "nyt olen tehnyt kaiken väärin". Kirjassa käytetään termiä "accidental parenting", mutta tälle saa vain nauraa. Pitää olla armelias itselle. Jokainen tekee niitä pieniä "virheitä", joilla ei ole mitään väliä! Muistakaa äidit myös huolehtia itsestänne, koska tiedän että jokainen tekee kaikkensa lapsensa/lapsiensa eteen! ;)

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Ensiksi, kiitokset mielenkiintoisesta blogista. Sulla on mukava "ote" kirjoittaa näistä vauva-asioista.

    Meillä ennen vauva (5 kuukauttta) nukahti rinnalle ja siitä sitten siirsin sänkyyn. Nyt reilu viikko sitten ei enää nukahtanut siihen vaan alkoi kovasti itkemään ja rauhoittui sitten vasta (kovan huudon jälkeen) syliin. Vaunuihin kyllä nukahtaa itsekseen ilman heijausta.
    Ajattelin että voisin kokeilla tätä P.U/P.D unikoulua , tarkoitus ei ole saada yöheräämisiä loppumaan koska on vielä täysimetyksellä vaan saada nukahtamaan yöunille itsekseen. Ensimmäisenä iltana nukahti n. tunnin ja 60 noston jälkeen, eilen n. 10 min ja ehkä 8:lla nostolla ja tänään olikin taas kova huuto, kesti n. puolisen tuntia ja ehkä 20-30 nostoa. Kovin on nyt vauvalla vaikea nukahtaa ja äidin sydän syrjällään...ei edes rinta kelvannut.En tosin olisi antanut siihen nukahtaa. Annan toki ensiksi rintaa ja sitten aloitan nukuttamisen. Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan. Huomenna pitäisi hakea kirjastosta tuo Tracy Hogg:in suomennettu opus.

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia! =)
    Hyvä, et teillä, Minna, on kuitenkin saatu jo tuloksia tuolla nostelulla. Se viittaa siihen, että teidän vauva on jo valmis P.U/P.D unikouluun eli ei ainakaan ole liian nuori. Kaikissa unikouluissahan käy usein niin, että 3-7pvän päästä tulee hieman takapakkia. Tämä kuuluu asiaan eikä sen takia kannata luovuttaa. Kun P.U/P.D.:tä on tehnyt pari päivää niin vauva usein jo on huomannut idean (äiti tulee varmasti jos on hätä) ja siksi vauvan iltaprotestointia uskaltaa jo kuunnella ennen kuin ryntää apuun. Mut ei noin pienen tietenkään saa antaa huutaa yksinään kauaa. Itkun ja protestoinnin oppii kyllä ajan kanssa erottamaan. Kannattaa antaa rinta 15min ennen nukkumaanmenoa tai aiemmin, niin vauva hoksaa, että tissi on syömistä varten, ei nukahtamista. =) Ei tosiaan kannata vielä pyrkiä siihen, että jättää yösyötöt kokonaan pois. Ne usein jää sit vähän kuin vahingossa, kun lapsi on oppinut yölläkin nukahtamaan itsekseen eikä ole nälkäinen. 1-2 heräämistä/yö 5kk ikäiselle on ihan ok. Usein äidit pitävät yösyötöt siihen 8kk asti.
    Suomennettu versio kirjasta on muuten aika huono. Siitä ei löydy kaikkea tekstiä, mitä englanninkielisestä. Siksi olen kovasti koittanut suomennella englanninkielistä kirjaa tänne. =) Mutta kannattaa toki lukaista sekin. Voimia unikouluiluun! Toivotaan et toimii! =)

    VastaaPoista
  4. Heippa, ja kiitos! sain alunperin vinkin Tracy hoggin kirjaan sinulta=) Nyt kirja on tutuilla lainassa ja lääkäri juuri suositti infektio ja sairastelukierteen jälkeen että kokeiltais vähän unikoulua. Yksi jo pidettiin n. 6kk ja toimi hyvin, nyt kaikki taas sekaisin..Mutta kysyisinkin nyt, voisitko laittaa kirjassa olleita vinkkejä 1v tai yli nukutukseen? Muistan että siihen oli omat niksinsä:)

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia! =) Yli 1v nukkumisesta löytyy paljon tekstejä "nukkuminen" kategoriasta. Mutta koitan suomentaa vielä Hoggin kirjasesta, kunhan kerkeän. Hogg on myös kirjoittanut kirjan taaperoista (Toddlers) erikseen.

    VastaaPoista
  6. Heippa. Voikohan jo 5kk vauvalle käyttää näitä menetelmiä? Syö 2-4 kertaa yössä. Joskus vain pari hörppyä ja välillä sitten 100-180ml riippuen kauanko on nukkkunut putkeen. Eka pätkä on yleensä 21-01/02.00 ja sen jälkeen heräillään parin tunnin välein.
    Rytmiä olen yrittänyt kehitellä huonoin tuloksin. Herran kun ei syö masuansa kerralla täyteen vaan pienissä osissa niin on vähän vaikee kehitellä ruoka-aikoja, uniakaan kun ei aina nukuta siihen tiettyyn aikaan.

    VastaaPoista
  7. Voi huoletta kokeilla 5kk ikäiselle. Yleensä toimii, mut jos ei, niin sitten vaikka 1kk päästä uudelleen. =)

    VastaaPoista
  8. Tämä nostelukonsti toimii myös silloin, kun vauva osaa nukahtaa itsekseen, mutta heräilee silti öisin eikä rauhoitu. ;) Paula

    VastaaPoista
  9. Hei Paula, kiitos hyödyllisestä blogista.

    Meillä kolmas lapsi ja luulisi jo olevan tarpeeksi kokemusta, mutta niin vaan taas ollaan ihan uudenlaisten "ongelmien" kanssa tekemisissä. :)

    Kuopus on nyt 5 kk. Ensimmäiset 3,5 kuukautta nukkui hyvin, heräsi 1-2 kertaa yössä syömään. Sitten alkoi hulinat ja syömisten määräkin lisääntyi ollen nyt 3 kertaa yössä. Saa tällä hetkellä korviketta ja lisäksi maisteluannoksen vihannessosetta päivällä.

    Päivärytmi on melko vakiintunut. Herätään n. klo 6-6.30, pienet aamutorkut 7.30, päiväunet 10-12, 14.30-15.00 ja 17.00-17.30, yöunille 19.30-20.00.

    Päiväunet nukkuu vaunuissa, lyhyet aamutorkut ja yöunet pinnasängyssä. Nukahtaa itsekseen, useimmiten melko nopeastikin, toisinaan vaatii muutaman hyssyttelyn/taputtelun.

    Ongelmana meillä on yösyömisten lisäksi yölliset havahtumiset ja levottomuudet, joita on pahimmillaan tunnin välein. Poika nukahtaa uudelleen, kun vaihdetaan vähän asentoa/hyssytetään/laitetaan tutti suuhun. Itsekseen ei rauhoitu, vaan herää ja itkee.

    Olen ihan neuvoton, mitä tässä voisi kokeilla? Kun miehen kanssa herätään läpi yön tunnin välein, alkaa oma jaksaminen olla lopussa. Osaatko antaa vinkkejä, miten olisi paras edetä? Yritetäänkö jättää ruokailuja pois vai keskitytäänkö siihen, ettei jokaiseen havahtumiseen tarvitse reagoida vaan poika osaisi yölläkin nukahtaa itsekseen? Tassuttelua ei omasta mielestäni oikein kannata harkita, koska nämä nykyiset nukuttamiskeinot yöllä ovat jokseenkin juuri tassuttelun kaltaisia. Olisiko nostelukonsti meille paras tapa auttaa lasta nukahtamaan itsekseen?

    Neuvoista jo etukäteen kovasti kiittäen,
    Niina

    VastaaPoista
  10. Hei Niina,
    luulen et teidän pienoinen on alkanut heräilemään vähän tavankin vuoksi. Nälkä tuskin on kovin monta kertaa yössä, jos hän syö kunnolla iltaisin (varsinkin jos syö kiinteitä, kuten soseita tai puuroa/velliä). Päivärytmi kuulostaa ihan hyvältä.

    Monestiko vauva syö vielä yössä? Juoko tissistä vai pullosta?

    Luulen että maksimissaan yksi yösyöttö enää tässä vaiheessa. Riippuu toki miten hän syö päivisin. 6kk jälkeen lapsilla harvoin on nälkä öisin, kun silloin ei paljoa kuluta. Yleensä yösyöttöjen poisjättö parantaa usealla nukkumista.

    Jos tassuttelu ei yöllä riitä, niin sitten vois kokeilla tuota nostelua. Haittaakaan siitä ei ole. Ja jos lapsi on rintalapsi, niin silloin kannattaa hyödyntää isää, koska vauva tietää että sieltä ei ruokaa heru.

    Ja kannattaa toki kuunnella muutamia minuutteja, että rauhoittuuko lapsi. Joskus vauva öykkäröi, mutta ei oikeastaan ole edes hereillä. Alle 15minuutissa ei lasta saa millään pilalle tai traumatisoitumaan. =)

    Toivotavasti yöt rauhoittuu pian! Ja jos heräily jatkuu kauan, niin muistakaa pyyttä esim. neuvolasta tai sukulaisilta hoitoapua! Kauan ei tiheää yöheräilyä jaksa kukaan. =)

    VastaaPoista
  11. Hei, Paula!
    Meidän pojallamme on myös uniongelmia. Hän nukkui noin puolen vuoden ikään asti todella hyvin, heräsi vain kaksi kertaa yössä ja nukkui omassa sängyssään. Puolen vuoden iässä hänelle tuli flunssa, jolloin hän heräili pahimmillaan vartin välein, nenä oli tukossa jne. Silloin otin hänet viereeni muutamaksi yöksi kunnes flunssa meni ohi. No, tämän jälkeen poika ei enää suostunutkaan nukkumaan omassa sängyssään, vaan alkoi välittömästi itkeä, jos laitoin hänet sänkyynsä. Nyt hän on 9 kk ikäinen, ja olen edistynyt sen verran, että saan hänet nukkumaan ensimmäiset unet sängyssään, sen jälkeen otan hänet viereen, kun hän herää. Vieressä hän kuitenkin innostuu (ehkä maidon tuoksusta) syömään tissiä jatkuvasti. Tilanne on koko ajan näin viimeisen kolmen kuukauden aikana pahentunut ja välillä syötänkin häntä 10 kertaa yössä. Rauhallisina öinä hän syö VAIN 5 kertaa...
    Tämä pick up, put down -metodi vaikuttaa hyvältä. Ajattelin kokeilla sitä ensin päiväunilla (sillä nukutan päikkäreillekin tissille ) ja sitten vasta illalla. Mitä mieltä olet, jos kokeilen ensin illalla nukuttaa pojan nostelemalla, mutta yöllä imetän, vai pitääkö minun kerralla lopettaa koko yön imettäminen?
    Tekstissäsi luki myös, että päivärytmi pitää ensin saada kuntoon, meillä herätään vasta 9-10 maissa, ja nukkumaan mennään 22. Rytmi on tasainen, mutta pitäisikö sitä aikaistaa, jos yösyötöt jättää pois? Pojalle tulee varmaan aiemmin aamulla nälkä, kun ei saa maitoa koko yönä...

    Huh, paljon kysymyksiä, toivottavasti ehdit vastata ja kiitos jo etukäteen.
    -Maija

    VastaaPoista
  12. Hei Maija,
    suosittelen kokeilaan tuota nostelua nyt kun vauva ei vielä ole liian painava, vaikka painoa tietenkin alkaa jo olemaan. Älä riko selkää. ;) Yöimetykset kannattaa jättää kerrasta pois, jos poika on perusterve ja syö normaalisti. Hänen iässään ei pitäisi öisin enää nälkä olla, jos vain iltapala menee. Se yleensä helpottaa elämää suuresti, mut kannattaa pysyä tiukkana siinä alussa, sillä lapsihan ei tästä huvittelusta helpolla luovu, vaikka se onkin hänen parhaakseen. Pitäähän öisin saada vauvankin nukuttua. Rytmi on ihan hyvä jos se teille passaa. Ei tarvi aikaistaa. 6kk ikäinenkin jaksaa hyvin nukkua putkeen 12h ilman ruokaa. Heräily on yleensä jostain muusta kiinni kuin nälästä. Usein pieni rauhoittelu auttaa ja kun näkee vanhemman. Nostelua voi kokeilla esim viikon ja sit koittaa siirtyä tassutteluun. Etsii vähän et mikä sopii itselle ja lapselle. Lapsen saa kyllä rauhoittumaan kun on itse rauhallinen ja rauhoittelee vain lasta siinä vieressä. Lapsi kyllä voi hyvin. =)
    Toivottavasti näistä oli jotain apua. =) Voimia vain kovasti ja kysy uudestaan jos jäi jotain epäselvää.

    VastaaPoista
  13. Hei! Olisi kiva jos sulla ois jotain vinkkejä...

    Meillä 4kk ikäinen tyttö joka nukahtaa vain syliin. Illalla hyssytellään ison vellipullon syönnin jälkeen parhaimmillaan 1,5h ennen kuin nukkuu niin sikeästi, että nukkuu pidemmän pätkän. Suurin ongelma kuitenkin on päivällä nukkuminen..
    Tyttö ei nuku päiväunia!
    Tätä on jatkunut nyt n. 1kk. Nukahtaa pari kertaa päivässä hyvällä tuurilla tissille, sänkyyn siirrettäessä herää eikä nukahda uudestaan. Jos sitten saa siirrettyä sänkyyn ilman että herää, herää 15-30min päästä ja todella, todella harvoin nukahtaa uudelleen.. Näiden vähäisten päiväunien takia on kiukkuinen ja huomionkipeä. Ei auta vierestä lähteä ollenkaan ilman että alkaa huuto..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!
      Nukkuuko tytteli vaunuihin? Pakkasella rattaat vois ottaa sisällekin. Ois tietty kiva et lapsi nukkuis omassa sängyssä, mutta kaikki ei aina mene niin ideaalisti. Joillain lapsilla tulee välillä tosi haastavia kausia, mutta se ei tarkoita sitä etteikö tilanne voisi jopa itsestään rauhoittua. Mutta tätä tracy hoggin unikoulua varmaan kannattaa kokeilla 5-6kk iässä, jos perheelle sopii. Sitä ennen voi koittaa semmoista hys-tekniikkaa, joka löytyy postauksesta "nukkuminen 0-4kk". Itsellä tuli kuitenkin mieleen noi vaunut. Ei ole yhtään tyhmä vaihtoehto päivisin. Ja osa lapsista ei sinnekkään helposti nukahda, vaan niitä pitää ikäänkuin "keulia" ja oikein kovasti heilutella. Ja joku äidiltä tuoksuva rätti kannattaa pitää aina unilla mukana. Lapsi kyllä ennen pitkää ehdollistuu siihen ja se helpottaa vanhempien elämää suuresti. Tietty kantoliinaan/-reppuunkin voi yrittää nukuttaa, mutta ei varmasti joka kerta jaksa.

      Tissille tai syliin nukuttaminen on aina vähän kinkkinen, kun se tuo sitten mukanaan usein noi nukahtamisongelmat. Lapsi ei kärsi vaikka hän vähän itkeskeleenkin, kunhan vanhempi on vieressä. Usein vanhemmat eivät kuitenkaan uskalla nukuttaa lasta sänkyyn jos lapsi itkee. Asiaa voi helpottaa, jos lapsen nukuttaa isoon sänkyyn itsensä viereen. Vanhemman kainalossa lapsi ei tosiaankaan mene pialle. ;) Korvatulpat voi kuulostaa aika brutaalilta, mutta suosittelen niitäkin tarvittaessa. Tissiä ja sylissä hyssyttämistä vain voisi koittaa välttää, jotta lapsi oppisi rauhoittumaan paikallaan ollessaankin. Usein tuo Hoggin unikoulu viimeistään hoitaa homman. ;)

      Toivottavasti tästä on yhtään apua. Hirmuisesti voimia sinne! =)

      Poista
    2. Nukkuu tasan niin pitkään että vaunut liikkuu. Sit ku pysähtyy niin alkaa huuto. Ja mä en jaksa kävellä niin pitkään että toinen sais nukuttua tarvitsemansa määrän, kun ois kiva itelläkin levähtää. :D

      Mä toivon, että soseitten alottaminen vähän helpottas kun massun saa tarpeeksi täyteen. Nyt nukahtikin vellipullon voimin kun sängyssä itse vieressä makoillen syötin. Toivottavasti nukkuis ees hetken.

      Viime yönä valvottiinkin reilu pari tuntia kun neidillä oli asiaa ja piti alkaa jumpalle. Silloin ei nukahtanut mihinkään, vaikka väsy alkoikin painamaan ja itkettikin. Lopulta aamukuudelta nukahti viereen ilman hyssyttelyjä. Josko tää tästä viel joskus. :D

      Poista
  14. Oli mukava yllätys löytää tämä blogi. Poika täyttää 5 kk ja voin sanoa edelliselle anonyymille että samojen juttujen kanssa painitaan.. Sitä kun aina luulee että muilla on niin erilaista ja helpompaa, mutta aikalailla samoilla linjoilla mennään. Kiitti vielä Paula kun jaksat ja viitsit kirjotella, vaikkakin itekkin oon huomannut et se on aika terapeuttista..=) Hyvää uuttavuotta ja jaksamisia kaikille äideille..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti! Ja hyvää uutta vuotta! =)

      Poista
  15. Onko vinkkiä miten vois yösyötöistä opetella pois..meillä nukutaan jo klo 20-> viimeistään klo 21 hellittää rinnasta (22 tai 23) syödään vielä kyllä sitten 3tuntia nukutaan syödään vähän. Syönnin jälkeen nukutaan 2 tai 3tuntia, aamulla herätään klo 7. Noi kerrat kun herää niin syö eikä vain hengaile rinnalla. Päivällä tosin imetyskertoja on puolet vähemmän, vain ennen ku menee nukkuu (ei tosin aina sillonkaa) Poika on huomenna 5kk
    -heini-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti poika ei enää yöllä ruokaa tarvitse, vaan yösyötöt voi jättää kerrasta pois. Sitten pitää vain keksiä keino rauhoitella poika muulla keinoin kuin tissillä. Tuo nostelukonsti on 5kk ikäiselle hyvä. Tassutteluakin voi jo alkaa kokeilemaan. Ja kaikkein helpoin yleensä on, jos mies tulee yöllä rauhoittelemaan vauvaa niin lapsi huomaa äkkiä ettei maitoa enää tule.

      Poista
  16. Hei! Meillä 6kk ikänen poika. 5,5kk ikäsenä alettiin maisteleen soseita ja nyt menee pieniä annoksia kiinteitä n. 3-4 kertaa päivässä. Rintamaidolla ollaan menty kokoajan. Nyt päivisin syö vaihtelevasti rintaa (välillä vain 2-4 krtaa), mutta yöllä sitäkin useammin. En oo pysyny enää laskuissa mukana, kun ite nii väsyny yösyöttöihin.
    Iltoisin on jouduttu nukuttamaan syliin, kun poika ei meinaa millään malttaa rauhottua, vaikka olisi kuin väsynyt. Sätkii ja ilakoi sänkyyn päästyään niin kauan, että tulee yliväsymys ja itku. Päivisin nukkuu vaunuhin hyvin, mutta sänkyyn ei millään. Aateltiin alottaa tuo P.U/P.D unikoulu. Olisiko hyvä jättää yösyötöt pois, vaikka päivällä menee vielä vain vähän kiinteetä ruokaa ja maitoakin vähän? Rytmi on päivisin aika tasainen ja poju nukkuu n. 22-8.30/9.30, heräilee alkuyöstä tunnin välein eli klo 23 syöttö, 24 syöttö, joskus vielä klo 1 syöttö, sitten on 2-3 tunnin välein. huh.
    Onko parempi jättää kerrasta yösyötöt väliin, vai vähentää vain reilusti?
    Kiitos vastauksesta etukäteen.
    -Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Luulen et maksimissaan yksi yösyöttö voi vielä olla esim. siinä klo 5 aikaan, jos tuntuu että lapsella on nälkä. Tai sitten tankata vielä ennen puolta yötä, jotta varmasti jaksaa aamuun. Mutta uskaltaisin veikata, että pikkukaveri aika hyvin jaksaa jo yöt putkeen, kun yöllä niin vähän energiaa kuluu. Kannattaa vähän kuulostella miltä itsestäkin tuntuu. Jos vauva vain leikkii rinnalla ja ottaa pari imaisua, niin se ei ole nälkää. Ja läheisyyttä voi tosiaan antaa muutenkin kuin tissillä. =) Kokeilkaa ihmeessä tuota nostelua ja siitä voi sitten siirtyä vähitellen tassutteluun. Yleensä yöt helpottuu radikaalisti kun yösyötöistä pääsee eroon.
      Voimia hirmuisesti ja tsemppiä!

      Poista
  17. Hei!
    Meillä 7,5 kk vanha poika. Unikoulu käyty onnistuneesti 5 kk ikäisenä ja poika nukahtaa omaan sänkyynsä itse ja nukkuu yöt heräämättä. Mutta poika herää joka aamu klo 5.10, riippumatta siitä monelta menee nukkumaan ja on selvästi vielä väsynyt ja itkuinen. Joskus saan hänet nukahtamaan uudestaan silittelemällä tai P.U/P.D menetelmällä, mutta joskus hän ei suostu nukahtamaan uudestaan vaikka on siis selvästi väsynyt. Jos hän nukahtaa uudestaan, hän herää klo 6. Aamupuron annan aina klo 5.30-6.00. Nukkumaan poika menee klo 19.30-20. Klo 5 herääminen on siis selvästi vain tapa. Onko hyviä vinkkejä, miten tavasta pääsisi eroon? Annanko vain itkeä sängyssä vai pitäisikö olla antamatta puuroa niin aikaisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamupuuron voi antaa hyvin kuuden aikaan, mutta viideltä yrittäisin venyttää vielä sinne kuuteen. Usein noita vaiheita tulee, jotka kestää pari viikkoa ja voi jäädä jopa itsestään pois. Voihan sitä itkua pari minuuttia kuunnella, mutta sitten ainakin olisi hyvä käydä vähän rauhoittelemassa. Hyvähän se on ottaa tiukka kanta, että nyt vain nukutaan vielä. Valot kannattaa pitää kiinni ja puhettakin välttää, jotta lapsi huomaa että nyt on vielä yö eikä nousta ylös. Ja jotkut lapset ovat sitten vain hirmu aamuvirkkuja ja tähän on kovin vaikea puuttua.. =/ Mutta esim. 2-vuoden korvilla asia voi kääntyä päälaelleen.

      Poista
  18. Moikka! Suuri kiitos P.U/P.D-menetelmän vinkistä. Meidän tyttö 5,5kk on taistellut unta vastaan lähes joka ilta. Mikään kaikista hankalin tapaus hän ei varmastikaan ole, mutta se nukuttamisrumba on siltikin uuvuttavaa. Nyt on kahtena iltana koitettu menetelmää ja hyvin on nukahtanut. Eilen kokeiltiin ekan kerran, kun tyttö oli jo aikansa itkenyt, huutanut ja kiljunut vuoron perään. Oli saanut rintaa, tassuteltiin, hyssyteltiin jne. 15 nostokertaa riitti, kun tyttö päätti ruveta nukkumaan. Tänään aloitin tuon heti iltaimetyksen jälkeen ja 6 nostoa, kunnes tyttö alkoi yksikseen juttelemaan iloisesti ja pian nukahti. Voiko muka todella noin pian nukahtaminen helpottaa?

    Päiväunillekaan ei tyttö meinaa nukahtaa kovin hyvin, ellei mennä ulkoilemaan ja saa nukkua vaunuissa. Autossa myös nukahtaa kaukaloon. Luovutan päiväunien suhteen aika helposti, eikä minulla ei ole aikaa olla nostelemassa, kun tuo esikoinen tulee häiriköimään ym. Meillä myös päivärytmi vaihtelee noiden päiväunien osalta päivästä riippuen. Esikoinen käy parina aamupäivänä viikossa kerhossa ja sinne vien hänet autolla. Vauva nukahtaa aina kaukaloon, joten ottaa siinä sitten aamupäivän aikana parit tirsat. Kotipäivinä taas yleensä ulkoillaan aamupäivästä ja silloin tulee yhdet pidemmät päikkärit. Täytyy nyt koittaa, jos onnistuisin P.U/P.D-menetelmää toteuttamaan sänkypäikkäreilläkin.

    P.U/P.D-menetelmästä olisi pitänyt tietää jo esikoisen vauva-aikana, koska silloin oli sama ongelma. Esikoinen oli vielä kehnompi nukahtamaan kuin tämä kuopus. Naapurin äidille täytyy myös vinkata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiva kuulla, että menetelmästä on ollut teille hyötyä! =)
      Konsti voi tosiaan tehota ihan hetkessäkin. =) Päiväunet ovat yleensä vähän säätöä, mutta pääasia varmaan on että yöt rauhoittuvat. Mutta konsti kyllä toimii päivälläkin. ;)

      Poista
  19. Hei,löysin juuri blogisi. Kiitos vaan kun jaksat tällaista pitää :)
    Tilasin itselleni tuon Hoggin kirjan, englannin kielisenä. Olen sitä aloittanut lukemaan, mutta hieman hidastahan se on. Meillä siis sellainen tilanne et vauva on kohta 5 kuukautta ja nukutaan perhepedissä. Vauva on vielä täysimetyksellä ja yöunille on aina nukahtanut tissin kanssa. Päiväunet nukkuu ihan hyvin vaunuissa ulkona. Yöllä tietenkin kun herää niin tissi suuhun ja unet jatkuu...Tämä toimi ihan hyvin viime aikoihin asti mut nyt on sit ruvettu heräilee tosi usein, varmaan kaikki opitut jutut tulee uniin ja sit vauva herää omaan liikkumiseensa. Nyt tajuan ettei näin voi jatkua ja vauvahan ei siis nukahda tällä hetkellä ilman sitä tissia vaikka ei todellakaan varmaan nälkäinen oo. Mut pari yötä on nyt heräilty puolen tunnin/tunnin välein ja muutenkin useammin viime aikoina kuin aikaisemmin. Luuletko että tuo Hoggin menetelmä toimisi meillä ja kannattaako meidän laittaa tyttö pinnasänkyyn nukkumaan? Päivisin nukkuu yleensä parit pitemmät unet ja joku rytmi päivisin yleensä onkin. Pitäskö aluks myös päikkärit ruveta ottaa pinnasängyssä? Mut taidan kyllä syöttää liian usein päivälläkin, tai vauva on tottunut et syö aina vähän kerrallaan mutta usein. Tätäkin pitäs ruveta muuttamaan. Soseita ruvetaan maistelee varmaan parin viikon päästä viimestään. Mut siis muuten on ihan tyytyväisen oloinen vauva, ei turhia itkeskele mut aluks ei tuu varmaan olee helppoo toi ilman tissiä nukahtaminen.

    Toivottavasti sait tästä jotain selkoo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! =)
      Yleensä tuo heräilyongelma ratkeaa joko tassuttelulla tai tällä nostelulla. Ja sillä että lapsi siirretään omaan sänkyyn. Tämä nostelukonsti on tehokkaampi kuin tassuttelu, joten siksi monet turvautuvat tähän. ;) Mutta sitten vähitellen voi siirtyä tassutteluun, kun lapsi on oppinut jo rauhoittumaan. Päikkäritkin ois hyvä ottaa omassa sängyssä, mutta ei haittaa jos joskus ottaa vaunuissa.

      Aika moni totuttaa vauvan siihen, että tissi tulee aina suuhun kun vähän itkee tai äkisee (mm itse tein samoin). Pienen vauvan kohdalla tämä on mielestäni ihan ok, pitäähän vauvan läheisyyttä saada ja perusturva syntyy hyväksi. Mut sit siitä toki pitää joskus päästä eroonkin. Ja tämä konsti usein opettaa lapsen rauhoittumaan monellakin saralla ja luottamaan vanhempiin, joten kannattaa kokeilla. =)

      Poista
  20. Heippa!!

    Osaistkohan sinä meitäkin auttaa.. :)
    Aloitettiin 4 päivää sitten unikoulu vajaa 7kk pienokaiselle. Koliikin jälkeen jäi paha tapa nukuttaa tissille. Öisin söi erittäin monta kertaa joka päätyi siihen, että äiti on kokoajan väsynyt, niinkuin lapsikin. Kiinteitä syödään ja maitoa saa rinnasta. Unet päivisim ovat kamottavia.. Nukkuu rattaissa LIIKKUVISSA. Suoraan sanoen se oli ainoa mahdollisuus saada toinen edes jotekin nukkumaan. Siihen kävelyynkin alkaa jossain vaiheessa väsyä, joten nyt opetellaan nukkumaan paikallaan olevissa vaunuissa.

    Tyttömme viihtyy paljon sylissä ja olisikin siinä kokoajan jos vain saisi. Unikoulu-tavaksi otimme nostelun. Kaksi kertaa nukahtanut erittäin hyvin, ei siis ole tarvinnut kuin pari kertaa nostaa.

    Nämä pahimmat kerrat ovat hoituneet tunnissa tai alle.-> Lapsi itkee, nostetaan syliin, kun lasketaan itku jatkuu, nostetaan jne.. Rauhoittuu siis aina kuitenkin syliin. Vikalla kerralla pieni itku ja nukahtaa sänkyyn. Mietin siis tässä sitä, että eikö tuo mene jo aika huudattamiseksi? Kauanko unikoulua kannattaa jatkaa jos tulos on se, että lapsi loppujen lopuksi nukahtaa itkuunsa?

    Tosin, yösyötöt ovat jääneet melkein kokonaan pois. Yhden kerran syö ja sitten aamuyöstä ja tämä on minulle ok. Eniten mietityttää, että onko tyttö vielä valmis tähän? Aikasemmin tosiaan nukahtanut tissille ja kun minä en ole kotona niin isän syliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka en ole teidän pienokaista tavannut, niin veikkaisin että hän on ihan valmis unikoulutettavaksi. Unikoulu on kuitenkin jo selkeästi tehonnut, vaikka tietty välillä kuuluukin tulla takapakkia. Hänellä voi olla aika tiukassa tuo syliin nukahtamis tapa, mutta kyllä hänkin vielä oppii. ;) Se voi tosin kestää viikkojakin, ei kannata antaa hevillä periksi. Elämä helpottuu kuitenkin niin paljon, kun saa kädet vapaaksi nukuttamisesta. =) Ja kannustan tässäkin hyödyntämään isää apuna. Vaikka lapsi huutaakin pahimpina iltoina lähemmäs tunnin, ei se kuitenkaan ole haitaksi, sillä hänet otetaan aina syliin ja rauhoitellaan siihen. Tietty jos sinusta tuntuu vaikealta, niin kokeilkaa kuukauden kuluttua uudelleen. Tuossa iässä lapsi on kuitenkin vielä melko helposti unikoulutettavissa. 1v iässä on huomattavasti haastavampaa ja vauva painaakin paljon enemmän. Voimia teille! =)

      Poista
  21. Hei Paula!

    Täällä yksi mamma kyselee, kannattaako unikoulua vielä siirtää, kun kyseessä on vajaa 8 kk ikäinen nuoriherra, jolla havaittavissa jo eroahdistusta äidistä, ja paljon uusia taitoja on tullut lyhyessä ajassa (mm. nousee istumaan ja tukea vasten seisomaan). Alakakkosia hampaistakin odotellaan, mutta kuuden ensimmäisen hampaan kanssa on ollut muutama selkeä itkuisempi yö ja sitten helpottanut.

    Poika nukahtaa omaan sänkyyn (nyt tosin siinäkin ollut aiempaa enemmän taistelua, unimusiikista on ainakin parin yön perusteella onneksi ollut vähän apua). Nukkumaanmeno myöhäistynyt iltakahdeksasta iltayhdeksään. Öisin heräillään tunnin-puolentoista välein, olipa poika sitten omassa sängyssä tai vieressä, ja tissiä lupsautellaan useimmiten vain muutama kerta.. Poika sormiruokailee ja kiinteitä menee kyllä reilusti, iltapuuroa varsinkin. Päivisin nukkuu vallan mainiosti rattaissa n. 2 x 1,5-2 h unet.

    Nyt äitiä vaan meinaa jo uuvuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Eroahdistus ei sinänsä ole este unikoululle. Varsinkaan tälle nostelulle. =) Tuo yöheräily kuulostaa aika rankalta, jos tunnin välein havahtuu. Nälkähän hänellä ei ole, vaan tuo voi olla joku kausi, joka menee ajan kanssa ohi, mutta tuollaisilla yöunilla äiti ei pitkään jaksa. Voisit kokeilla riittäisikö yöllä ihan vain tassuttelu. Jos ei, niin sitten kokeile tuota nostelua. Suosittelisin, ettet enää anna tissiä öisin, koska se on enemmänkin vain huvittelua ja sitähän kerkeää sitten päivälläkin. =) Hampaat ym tietty sotkee hieman unikoulua, mutta kannattaa sitä kokeilla. Jos ei onnistu (ei kannata kuitenkaan antaa helposti periksi), niin sitten vaikka kuukauden kuluttua. =) Toivottavasti teillä yöt alkaa rauhoittumaan!

      Poista
  22. Heippa Paula! Meillä on pojalla (6kk) ollut ongelmia nukkumaanmenossa ja yösyötön jälkeisessä nukkumisessa. Iltaisin itkee pullon jälkeen eikä suostu jäämään sänkyynsä siliteltäväksi. Yösyötön jälkeen nukkuu(n. klo.2) noin tunnin kunnes koko aamuyö on yhtä ähisemistä ja tutin laittoa suuhun. Luin palstaasi ja kokeilin pari iltaa nostelua. Ensin meni 30min ja toisella kertaa 20min. Näytti hyvältä mutta sitten alkoi klo.23 asti puolentunnin/tunnin välein heräilyt itkuun. Ainoastaan sylissä lohduttelu tai kainaloon ottaminen auttoi. Tuliko hänelle nyt eroahdistus kun nukahti itse sänkyynsä vai...? Hänelle ei kelpaa enää päivisin rinta, ainoastaan öisin, ja silloinkin hän syö vain toisen rinnan ja nukahtaa siihen... Olen aivan rättiväsynyt nimittäin päivisin hän on jo pitkään nukkunut vain max.1 1/2 h rattaissa...Luulisi edes päivisin maistuvan uni kun yöllä valvotaan ja nukutaan huonosti... Ja sitä piti vielä kysyä että eikö ole huono homma jos toinen nukahtaa vain tassutteluun yöllä? samalla tavalla siinä pitää itse herätä silittelemään toista..T: väsynyt mutsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Varmasti alat olla väsynyt. Tuommoinen heräily on kuitenkin aika yleistä vauvoilla tuossa iässä. Tuo tutti on siitä vähän hankala, että sitä joutuu joskus nosteleen vähän väliä. Unikoulun yhteydessä siitä voi myös yrittää vieroittautua, mutta ei tietenkään ole pakko. Vauvat on hyviä nukkumaan pätkissä ja siksi voi tuntua hullulta ettei päivällä nukuta yhtään sen paremmin kuin yöllä. Aikuisilla ei usein tätä taitoa ole.

      Usein tuossa nostelussa tulee tuommoinen vaihe, että mennään taas vähä takapakkia. Yleensä se tulee viimeistään viikon kohdalla. Kyse ei ole siitä ettäkö lapsi olisi mitenkään suuttunut tai ahdistunut, vaan hän ikäänkuin vähän testaa että ollaanko tässä tosissaan. Pitäisi vain pysyä määrätietoisena ja jatkaa unikoulua nostelulla tai tassuttelulla. Usein lapsen tassuttelun tarvi ikään kuin itsestään vähenee unikoulun myötä. Siihenhän sitä pyritään. Kannattaa välillä vähän testata että voisiko rauhoittelun määrää vähentää. Jos tuntuu ettei edistytä, niin sitten on melkeinpä tehtävä niin että on maltettava odotella pari minuuttia ennen kuin mennään lasta rauhoittelemaan ettei hän täysin tottuisi tassutteluun. Jos uni ei tule, niin toki pitää mennä rauhoittelemaan. Joskus lapset nukahtavat alle minuutissa itsekseen. Se että lapsi nukkuu yöt hyvin on myös lapsen etu, mutta joskus sitä on reenattava kovastikin. Meillä esim. esikoisen kanssa piti tehdä niin, että kuunneltiin huutoa ihan hetki ennen kuin mentiin rauhoitteleen. Silloin vasta alkoi pelittämään. Tässä mieheni oli paljon parempi. x) Lapsi ei traumatisoidu, sitä ei kannata pelätä. Lapsen itkua kannattaa opetella kuuntelemaan, sillä usein itku ei edes ole itkua. Toivottavasti sinulla on apujoukkoja siellä, ettei tarvitse yksin jaksaa. =)

      Poista
  23. Kiitos Paula vastauksesta! :) Nukkumaanmeno on nyt mennyt tassuttelulla ja suhteellisen vähäisillä itkuilla. Tosin tänään isän vuoro niin voipi olla eri meininki... Yöt ovat vieläkin täynnä heräilyjä mutta en heti mennyt hyssyttelemään kun kitinä alkoi ja kas kummaa poika nukahti pari kertaa itse! :) Jouduin silti heräämään joka kerta mutta tämä itse nukahtaminen valaa vähän toivoa tunnelin päähän...;) Luulen myös että voi tämä hurja mullistus liikkeelle lähdössä olla syy heräilyyn...Päivän touhut ehkä tulevat uniin ja saavat pojan ähkimään ja kääntyilemään ja tietty väsyneenä tulee itku kun uni häirintyy...Toivotaan nyt että tämä olisi vain vaihe ja kohta herra nukkuisi koko yön putkeen! ;) (itseironiaa...;) t: väsynyt mutsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan et yöt helpottuu pian! Eiköhän se siitä kun vain jaksaa itse olla määrätietoinen. Voimia kovasti sinne! =)

      Poista
  24. Moikka! Kaipailisin vinkkejä kun ollaan aloittamassa yösyötöistä vieroittaminen(tyttö 8kk) eikä ole syönyt pulloa eikä tuttia että miten isän kannattaisi tyttöä yöllä rauhoitella ja saada uneen kun nukahtaa ainoastaan rinnalle...? Neuvolassa tätä ehdottivat koska paino on hyvä mutta sitten ei kuitenkaan neuvoja saatu mielestäni tarpeeksi muuten kuin että äiti yöksi muualle... Heräillään yöllä melkein tunnin välein ja rauhoittuu vain rinnalle tai joskus äidin kainaloon. Meidän sänky on tytön sängyssä kiinni ja siitä on otettu laita pois eli nukkuu omassa sängyssä ja äiti omassa mutta tytön vieressä. Niin ja kiinteitä ei juuri mene noin vajaa purkillinen ehkä päivässä ja illalla puuroa muutama lusikallinen. Kiitos jo etukäteen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kannattaa ehkä öisin tehdä niin, että isä kuuntelee ihan hetken (30-60s) rauhoittuuko lapsi itsekseen. Tätä kannattaa harrastaa unikoulun joka vaiheessa ja unikoulun edetessä tätä varmasti alkaa tapahtumaan vaikkei heti tapahtuisikaan. Jos vauva ei rauhoitu, niin sitten kokeilee tassuttelua, eli silittää selästä rauhallisin liikkein jonkin aikaa. Jos tämä ei auta ja itku vain yltyy niin sitten suosittelen tuota nostelua, joka ylhäällä on kerrottu. Tuota nostelua joutuu ehkä myös käyttämään iltaisin, jos haluaa lapsen nukuttaa omaan sänkyyn eikä rinnalle (sama päiväunille). Äitikin voi ihan hyvin aloittaa tuon nostelun. Kun lapsi osaa illalla nukahtaa itsekseen, hän yleensä alkaa nukkumaan yöt melko nopeaa putkeen. Kannattaa kokeilla jaksaisiko tyttö ilman yösyöttöjä, mutta jos tuntuu että on nälkä, niin voihan hänelle tarjota vellipulloa. Jos vauvalla on kova nälkä, niin kyllä hän useinmiten isältä pullon hätätapauksessa ottaa. ;) Tai sitten nouset kerran yössä imettämään, jos jaksat. =) Jotkut vauvat lopettavat yöheräilyn jopa 3kk iässä, vaikka ovat vain rinnalla, joten aina ei lapsen tarvitse olla ahdettu täyteen ruokaa. =D Mutta vanhemmat tuntevat lapsensa parhaiten ja osaavat sanoa, olisiko hän nälkäinen vai ei. Toivottavasti unikoulu lähtee teillä rullaamaan! Jos tulee ongelmia, niin ole uudelleen yhteydessä. =) Tsemppiä ja voimia! Unikoulu voi olla vähän raskas, mutta kun ei anna periksi, niin siitä hyötyy kaikki. =)

      Poista
  25. Voi ihana, mikä blogi! Löysin tämän, kun etsin ratkaisua meidän nukkumisasioihin. Neiti 8 kk heräilee öisin melkein tunnin välein. Tuttia ei käytä, ja nokkamukista on juonut tähän mennessä vain vettä.. Kovasti kiehtois toi nostelumenetelmä (jännä muuten, että sitä ei oo tullut ennen missään vastaan). Mutta ongelmana on se, että jos tissin poisjättäminen aiheuttaa yöhuutoja, niin siinä kärsii sitten isosiskon (2v) unet. Tällä hetkellä nukutaan samassa huoneessa, mutta täytyy varmaan siirtyä eri kerroksiin, kun aletaan harjoitella yösyötön vähentämistä/lopettamista. Isä ja isosisko yläkertaan, ja minä pikkusiskon kanssa alakertaan..
    Vauvalla saattaa kyllä olla nälkäkin öisin (no, ei joka heräämisellä, mutta jossain vaiheessa), kun ei kiinteätkään maistu kauheen hyvin. Ehkäpä katselen kuukauden verran vielä, ja sitten tempaisen. Imetyksen aion lopettaa joka tapauksessa ennen 1v. synttäreitä, niin menee nukkumisasiat uusiksi kuitenkin.
    Päikkäreillä sama juttu muuten, että heräilee useasti syömään. Onneksi nämä on yleensä ohimeneviä vaiheita, vaikka väsyttäviä tietty ovatkin. Nooh, eiköhän nuo rippikouluiässä jo nuku!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! =)
      Tuo on hyvä asenne, et "kyllä ne ennen armeijaikää". ;) Ei ressaa turhaan.
      Usein kun vähentää imetystä, niin päiväruokailut paranevat, koska äidinmaito on niin rasvaista et se täyttää hyvin. Lapset yleensä alkavat nukkumaan paremmin, kun osaavat nukahtaa itse. Mut tosiaan tilanne voi ihan itsestäänkin ratketa ja lapsi alkaakin nukkumaan yöt putkeen. Kannattaa kokeilla tassuttelua tai tuota nostelua, jos ei ala yöt (ja päikkärit) paraneen. Hieman kannattaa myös sit kuunnella itkeekö lapsi oikeasti sängyssä vain huuteleeko se vain jotain sekalaista ölinää. ;)
      Jos mahdollista, niin kannattaa tosiaan ainakin muutaman viikon ajaksi laittaa lapset eri huoneisiin nukkuun, et saa vanhempi nukuttua. Jospa se nuorempikin siitä alkaisi pian nukkumaan, niin jaksaa touhuta päivällä enemmän. ;)
      Voimia kovasti sinulle! Äkkiä se aika menee ja kohta tytteli jo jouksee karkuun. =D Jos ei ala nukkuminen onnistua, niin kysäise jos osaisin vähän jelpata. =)

      Poista
  26. Moikka meillä tyttö 8kk. Iltaisin syö iltarupan 18-19 ja pikkusen maitoa kun menee 20 nukkumaan. Sitten nukahtaa yksin mutta nukkuu 30min-3h ja ei meinaa nukkua.itkenyt nyt kolme yötä 3h suoraa huutoa yöllä eikä rauhotu kuin muutamaksi minuutiksi välissä. Ruoka joskus kelpaa joskus ei sekään.tuttia syö sillä rauhoittuu joskus. Tosi hankala tyttö ollut alumperinkin nukkumaan ja aina syönyt öisin 1-4 krtaa.. Mitä voin tehdä? Otanko rohkeasti koko maidon pois? Vai pärjääkö aamuun asti iltaruoalla vai annanko aamuyöllä maitoa jos vaatii? Meillä iso tyttö ja nostelu vaikeaa kun rimpuilee eikä anna selkäö hieroa. Sängyssä antaa mutta jos rauhottuu niin on hetken hiljaa ja taas itkee.. Aina nukkunut omassa sängyssä siitä oon pitänyt kiinni mutta päikkärit menee vaunuissa. Onko muuta keinoa nostelulla kukn selkää hieroa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Sieltä taitaa löytyä temperamenttinen tyttö. =) Olen aika varma, että tyttö kyllä jaksaa ilman ruokaa tai maitoa nukkua yön. Nälästä tuskin on kyse. Maito kannattaa ehkä ottaa kokonaan pois.
      Mutta jos hän on nyt yhtäkkiä alkanut huutaa suoraa huutoa öisin ja iltaisin, niin veikkaisin, että hän on ehkä tekemässä hampaita. Kannattaa kokeilla yhtenä iltana Panadolia ja katsoa auttaisiko se. Usein se ei kyl hammassärkyyn auta.. Mutta hyvin uskaltaa kokeilla. Joillain hampaiden tulo on niin vaikea vaihe, että vauva nukkuu vain sängyssä vanhemman vierellä tai mahan päällä. Mutta kun kipu hellittää, niin lapsi palaa yleensä ongelmitta nukkumaan omaan sänkyynsä.
      Jos nukkuminen on jo pitkään ollut huonoa, niin noin temperamenttisen tyttelin kanssa joutuu ehkä soveltamaan hieman modernia ja lempeää huudatusunikoulua. Nimi kuulostaa tyhmältä, en oiken ole keksinyt sille hyvää nimeä.. Tarkoitus ei ole huudattaa itkuista lasta, mutta semmoista kiukuttelua ja epämääräistä huutelua voi kuunnella jonkin aikaa. Tähänkin on tietyt minuttimäärät miten toimitaan. Lapsi ei saa huutaa yli 15min yksinään. Vanhan ajan "anna sen vain huutaa" unikoulut pitäisi julistaa lainvastaisiksi. Tarkemmin tuosta kannattaa lukaista täältä: http://paula-perhe-elamaa.blogspot.fi/2010/08/taaperoikaisten-nukkuminen.html. Toivottavasti jokin konsteista toimii. Ajan kanssa tietty kaikki helpottuu, mutta sitä ei koskaan tiedä kauanko siihen vielä menee.. Aina voi kysyä uudestaan. =)

      Poista
  27. Hei!
    Meillä vähän yli 4kk tyttö. Nukutus päikkäreille ei onnistu kuin liinassa tai harvoin tissillä, joten melko rankkaa kävellä liinan kanssa joka päivä pari kertaa se ainakin 1h. Yöunille mennään tissi suussa ja nukutaan samassa sängyssä.

    Tarkoituksena olisi kumminkin alkaa nukkua omassa sängyssä yöunet ja päikkärit. Mietin vaan että onko pikkuinen vielä liian pieni tähän unikouluun?

    Jos ei, niin saako hyssytellä ja laulaa kun ottaa olalle?
    Miten yösyöttöjen kanssa, otanko syömään ja siirrän sitten takaisin pinnasänkyyn? (syö yöllä 1-2kertaa)
    Soseita ollaan alettu maistella 2 kertaa päivässä.

    Kiitos jo etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mikä olisi sopivan pitkä syöttö ennen yöunia? Olen niin tottunut siihen syömis, lussutus, nukahtamis rumbaan etten tiedä milloin on täynnä.
      Takana myös rintaraivarit ja vieläkin välillä menee aikaa ennen kuin rauhoittuu syömään.

      Poista
    2. Moi! Meidänkin kuopus on nyt 4kk. =)
      4kk ikäiselle voi kokeilla jo tätä unikoulua, mutta voi hyvinkin olla että hän on vielä liian pieni eikä oikein hoksaa tätä.. Mutta kannattaa yrittää parina päivänä. Jos homma ei kertakaikkiaan etene, niin kokeilee sit kuukauden päästä uudestaan. Olalla lapselle ei kauheasti kannata lauleskella. Parempi kuin hokee hiljaisella äänellä rauhallisesti ja itsevarmasti jotain tiettyä lausetta (esim. ei hätää kulta, rauhoitutaan yms).

      Lapsen ei tarvisi kauheasti itkeä sängyssä yksinään, mutta jos hän siellä touhuaa ja jokeltelee, niin kannattaa vain antaa olla.

      Jos vain jaksat, niin syötä yöllä istualtaan ja laita takaisin sänkyyn. Syöttää voi kyllä juuri ennen yöunia, mutta suosittelen ettei vauvan anna nukahtaa tissille. Nostaa vaikka olalle pariksi minuutiksi ja sitten laittaa sänkyyn. Lapsen on kuitenkin oltava väsynyt kun hänet laittaa sänkyyn. Jos vauva itkee, niin hänet voi ottaa syliin ja rauhoitella vähän aikaa. Tuota pu/pd tekniikka ei ole pakko vielä tuon ikäiselle soveltaa ja siksi noista minuuttimääristä ei vielä tarvi pitää kiinni. Vauvan voi sitten laittaa hieman unisempana takaisin sänkyyn. Riippuu paljon vauvan temperamentista kuinka helposti hän sinne jää. Ja alkuuhan voit nukutata vaikka puolet yöstä pinnasängyssä ja loppuyöstä ottaa viereen jos tuntuu et väsyttää.

      Jos tuntuu että vauvalle voisi tissittelyn jälkeen jäädä vaikka vielä vähän nälkä, voi hänelle koittaa antaa pari kymmentä ml korviketta tai velliä. Äidinmaito alkaa pikkuhiljaa olemaan vähän laihaa. ;) Alkuunhan se on tosi rasvaista. Rintaraivarit on tosi yleisiä. Usein ne johtuu siitä että maito tulee jotenkin liian kovalla tai liian pienellä paineella aluksi. Voi tuntua hassulta konstilta, mutta kun vauvaa kantelee tyynyn päällä ja kävelee samalla kun imettää niin homma usein rauhoittuu. x)

      Uskon et teidän tytteli oppii kohtuu suosiolla omaan sänkyyn kun olet hyvissä ajoin häntä opettamassa. =)

      Kirjoittele uudestaan jos ei ala onnistumaan. Voimia!

      Poista
  28. Mietin, että jos herää vaikka 20min jälkeen nukahtamisen niin nukutetaan uudestaan tällä tekniikalla vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen käyttämään samaa tekniikkaa ellei lapsi itsekseen rauhoitu minuutissa. Toki silittelyäkin voi koittaa.
      Päiväunilla tämä voi tuntua vähän turhauttavalta. Juuri kun lapsen saa nukahtamaan, niin päiväuniaika onkin oikeastaan jo ohi ja lapsi herää melkein heti. Tällöin voi tehdä niin, että laittaa lapsen uudestaan nukkumaan 30-60min päästä.

      Poista
  29. Heippa!
    Kiitos paljon blogista ja näistä unikouluohjeista. Päätin eilen aloittaa unikoulun ja nyt takana on ensimmäinen yö. Poika on pian 8kk ikäinen ja tavoitteena on päästä yösyönneistä eroon. Hän syö päivisin topakasti 5 kiinteää ateriaa, joten nälkä yöllä ei pitäisi olla. Yösyömisestä on tullut vain tapa ja keino nukahtaa uudelleen uneen. Ensimmäinen yö meni helpommin kuin kuvittelin. Nukuin patjalla pinnasängyn vierellä pojan huoneessa ja mies makuuhuonessa korvatulpat korvillaan. Poika on aiemmin jo nukahtanut illalla suht hyvin yöunille siten , että iltamaito on annettu aiemmin ja sitten pinnasänkyyn annettu tuti ja rauhoiteltu. Eilen nukahti klo 20 ja heräsi ekan kerran klo 22. Olisi jo tuolloin halunnut maitoa ja aloitti yltyvän itkun, kun sitä ei alkanut kuulua. Nostelin n.5 kertaa.. sylissä huuto yltyi ja alkoi kiemurrella, laskin sitten alas sänkyyn ja otin uudestaan. Lopulta keksin pojalle sopivan asennon sylissä, ns. tiikeri puussa-asento.. siihen tyyntyi ja laskin sänkyyn. Meni ehkä vartti, että nukahti uudestaan. Seuraavan kerran heräsi 00.30, silloin meni 30min että sain uudestaan uneen nostelemalla. Viimeinen herätys oli klo2 ja tuolloin aikaa meni n.20min. Nukkui sitten 6.30 asti ja tuolloin herättiin kokonaan. Kannustava kokemus oli, että poika tosiaan pärjää ilman maitoa yön läpi ja että nukahtamiseen ei mennyt kuitenkaan kohtuuttoman pitkää aikaa! Kyllä se pojan huuto tuntui kamalalta ja olin jo lähellä luovuttaa, mutta sitten pidin vain mielessä että nyt en anna periksi ja että ei pojalla mikään hätä ole, kun olen kerran lähellä koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti jaksoit alkaa vetämään tuota unikoulua! =) Jatka samaan malliin niin poika kyllä kohta hoksaa ettei maitoa yöllä tarvitakkaan. Ja muista että lapset ovat henkisesti paljon kestävämpiä kuin aikuiset. ;)
      Voimia ja tsemppiä jatkoonkin!

      Poista
  30. Hei Paula!

    Alkuun kiitos minultakin hienosta blogista, oli ilo löytää tällainen palsta jolta saa vinkkejä ja vertaistukea!!

    Meillä on 5kk ikäinen poika, joka on ollut alusta alkaen ns. helppo tapaus. Nukkuu hyvin, syö hyvin eikä turhia kitise. Tähän saakka nukkumaanmeno on tapahtunut niin, että vauva on nukahtanut iltavellipullon ääreen tai vellin jälkeen muuten vaan syliin. Nyt haluaisin saada hänet nukahtamaan itsekseen, jotta päästäisiin pikkuhiljaa ihan kokonaisiin yöuniin. Nyt meillä siis syödään yöllä yleensä kaksi kertaa. En usko, että vauvalla on nälkä vaan yösyönti on enemmänkin opittu tapa. En imetä vaan maitokin tulee tuttipullosta.

    Haluaisin kokeilla unikoulua, mutta koen ongelmaksi vauvan vatsallaan nukkumisen. Hän ei nykyään suostu nukkumaan lainkaan selällään. Puoliunisena sänkyyn laittaessa hän kääntyy heti kyljelleen ja viimeistään hetken kuluttua mahalleen. Jos hänet laittaa hereillä ollessa sänkyyn, hän kääntyy vatsalleen välittömästi. Vatsalleen käännyttyä vauva alkaa keikkua sängyssä pää pystyssä (vaikka olisi jo melkein unessa, havahtuu tähän) ja viuhtoo koko kropallaan niin, että on kohta poikittain sängyssä.

    Olisiko sinulle jotain vinkkiä, miten saisin unikoulutettua tällaisen viuhtojan? Pitäisikö häntä yrittää jotenkin rauhoitella kun keikkuu sängyssä ympäriinsä? Hän jaksaa sitä jonkin aikaa ja sitten alkaa kitistä kun ei jaksa enää olla pystyssä, mutta ei osaa nukahtaakaan. Vai pitäisikö antaa kieriä kunnes alkaa itkeskellä?

    Onko muuten kokemuksesi perusteella tavallista, että lapsi tässä vaiheessa haluaa aina nukkua vatsallaan? Pienimuotoisen empiirisen tutkimukseni (=ystävien ja tuttujen kanssa jutustelu) tuloksena lapset tuntuvat aina nukkuvan selällään tai kyljellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiitoksia! =)
      Teillä on samanikäinen poika kuin meidän esikoinen ja meillä on kuule samanlainen viuhtoja. =D Meillä tosin nukutaan kylelleen, melkein mahalleen. Ja välillä hän havahtuu myös siihen että on humpsahtanut mahalleen ja kohta alkaa äkinä. Siihen on vähän vaikea vaikuttaa, koska nyt on semmoinen kausi, että lapsi alkaa liikkumaan, niin hän väkiselläänkin pyöriskelee sängyssä. Vähän sama kun oppii nousemaan pystyyn, niin sitä sitten tanotetaan sängyssä koko ajan seisaallaan. Mutta nuo kaudet kestävät kuitenkin vain tietyn aikaa.

      Olen nähnyt tavattoman paljon lapsia, jotka nukkuvat mahalleen eikä se tuossa iässä enää haittaa.

      Lapsen saa helpoiten rauhoittumaan, kun hän on kunnolla väsynyt, kun hänet laittaa nukkumaan. Riippuu tietty paljon illoista. Joskus äkistään enemmän. Iltarutiinit ja kunnon iltapala auttaa asiaa. ;)
      Tuossa iässä voi hyvin jo alkaa opettelemaan itsekseen nukahtamista. Ehkä kannattaa aloittaa tassuttelusta ja välillä jopa kääntää lasta selälleen, jos tuntuu ettei hän mahallaan saa unta tai ala rauhoittumaan. Hän voi tietty tästä vähän suutahtaa alkuun ja välillä voi ottaa syliin rauhoittumaan. Jos näyttää ettei tämä ala ollenkaan pelittämään (1-2iltana voi vähän kokeilla), niin hyvin voisi kokeilla tuota nostelu-unikoulua ja noudattaa neuvoja tarkalleen. Se on viuhtojille hyvä, koska vauva nukahtaa tuon nostelun aikana aivan yhtäkkiä. Voi olla että on tehnyt jo sata nostoa, mutta yhtäkkiä huuto lakkaa ja lapsi on alle sekunnissa untenmailla. Yleensä helpoilla vauvoilla tämä tehoaa parissa päivässä, mutta temperamenttisimmilla vauvoilla menee pari kuukauttakin oppia kunnolla nukkumaan.

      Meilläkin tuo esikoinen on ollut melko helppo lapsi ja välillä nukahtaakin jo ihan itsekseen ja nukkuu öitä putkeen, mutta hyvin usein jää vielä huutamaan sänkyyn. Tähän mennessä olen vain nostanut syliin, mutta en kuitenkaan noudattanut tuon unikoulun neuvoja vaan välillä ihan nukuttanutkin syliin. Vauva on yleensä rauhoittunut 1-2minuutissa, joten en ole vielä kokenut asiaa mitenkään työlääksi. Mutta olen asennoitunut, että tässä kohtapuolin alan tekemään tuota unikoulua, jos illat alkaa mennä hulinaksi. ;) Vauvalla alkaa olemaan jo sen verran ikää ettei syliin nukuttaminen ole enää kiva.

      Tsemppiä ja kerro jos huitoja ei ala rauhoittumaan! =D

      Poista
  31. Hei!

    Kiitoksia kovasti tästä tekstistä. Meidän poika (6,5kk) on ollut tähän mennessä oikea enkeli nukkumaan mennessä, nukkunut lähestulkoon aina omassa sängyssä meidän huoneessa ja sinnekin nukahtanut kiltisti, jos on ollut hereillä sänkyyn vietäessä. Noin reilu viikko sitten kiinteiden aloituksen jälkeen pojalla oli pahoja mahaongelmia, jotka sitten ilmeisesti johtivat siihen, että sänkyyn ei enää haluttukaan nukahtaa yksin. Ja siis tähänkin mennessä on ollut yleistä, että poika nukahtaa tissille tai syliin. Ainakin päivällä. Ja äitillä alkaa menemään hermot, kun koko ajan pitää olla tissit esillä. =) Varsinkin päiväuniaikaan tuo tissille nukahtaminen on ollut vain sellaista pientä lupsuttelua, johon on sitten ollut kiva nukahtaa,ei mitään nälkäsyömistä siis. Nyt tosiaankin on aika tehdä muutos. Välillä siis nukahdetaan myös vaunuihin / reppuun / kaukaloon, mutta kotioloissa ei muualle kuin tissille.

    Ollaan tässä nyt parisen päivää kokeiltu tätä nostelu-menetelmää ja samalla sitten rauhoittelua (tassuttelua). Suhteellisen hyvin toiminut, ainut vaan, että ollaan haluttu sitten samoilla itkuilla jättää tuttikin pois, joten nukahtaminen on ollut sen suhteen hiukan huonompaa. Mikään hirveä tutin lutkuttaja poika ei ole ikinä ollut, lähinnä nukkumaan mennessä se on ollut suussa. Olisiko meidän ollut hyvä vielä tässä vaiheessa pitää tutti kuvioissa, jotta se vähän niinkuin toimisi tissin korvikkeena? Poika siis nukahtaa loppujen lopuksi uneen, välillä hitaammin, välillä nopeammin (10 minuutista puoleen tuntiin, nosteluja enää noin viisi), mutta tuntuu, että se nukahtaminen olisi paljon helpompaa, jos tutti olisi suussa. Mutta jotenkin olemme sen järkeilleet, että meneepähän sekin tässä samoilla itkuilla.. =)

    Ensimmäiset yöt ilman tuttia poika nukkui liikkumatta, ei kääntänyt edes kylkeä. Viime yönä massuongelmat taas vähän vaivasivat, joten heräämisiä oli useammin. Poika syö kerran yöllä, joskus 4-6 välillä, nukkumaan menee 20 maissa. Tuosta yösyötöstä ei minulle ole mitään haittaa, saa vielä syödä tuon kerran jos siltä tuntuu, luulen, että se jää kohta pois kun aletaan kiinteitä syömään vielä enemmän (oltu täysimetyksellä n. 5,5kk asti).

    Eilen illalla kävi niin, että poika rauhoittui syliin, laskin sänkyyn, aikansa se siellä ähisi, mutta heti kun huomasi, että poistun huoneesta niin aloitti hirveän huudon. Halusi ilmeisesti, että olen samassa huoneessa hänen kanssaan. Eikös tämä ole sallittua tässä nostelussa? Anoppi paheksui tuota "huudattamista", hänen mielestään lapsi kärsii siitä. Yritän nyt itselleni tolkuttaa, että ei kärsi vaan nukkuu kohta paremmin ja nukahtaa helpommin yksinkin, jos väsyttää. Vai mitä? =)

    Kiitos tästä vielä kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Ja kiitos! Kiva että vinkeistä on ollut hyötyä! =))
      Tutti on tosiaan melkeinpä sama jättää tässä samoilla tulilla pois. Mutta jos tuntuu ettei homma ala eteneen, niin sitten varmaan kannattaa antaa se uudelleen. Tai jos tuntuu että omat hermot menee. Ei kannata kuitenkaan liian vaikeaksikaan tehdä asioita itselle. ;)

      Toivottavasti masuvaivat helpottavat. Kun kiinteitä aloitellaan lisää ja maha tottuu, niin usein vaivat jäävät pois. Nuo ovat aika yleisiä. Viimeistään kun lähdetään kunnolla liikkeelle, niin pitäisi helpottaa. Ja aloittele tosiaan ruokia yksitellen, niin on helpompi päätellä, mikä ruoka ei mahdolisesti passaa ollenkaan (esim. oisko joku ruoka-aine allergisoiva).

      Jää ihmeessä samaan huoneeseen vauvan kanssa, jos hän sitä tuntuu vaativan. Voit vaikka hyräillä jossain sivussa. Tai voit myös istua sängyn vierellä niin että lapsi näkee sinut, mutta silmiin ei kannata katsoa, sillä tämä aktivoi lasta liikaa. Ja silitelläkin tosiaan voi vieressä, jos tämä rauhoittaa lasta. Ja yhden yösyötön voit kyllä pitää. Jos se ei 7-8kk iässä ole itsestään jäänyt pois, niin sitten ihan tarkoituksella jättäisin. Tutin jättäisin viimeistään 1v iässä. Mutta kyllähän nuo jotku lupsuttaa sitä 4v asti.. x) Hammaslääkärit ovat vaan sit hiukka pahana..

      Minunkin äitini oli tosi epäilevä, kun esikoiselleni tätä unikoulua jouduin vetämään. Ei sanonut paljon mitään, mutta näki ilmeestä. x) Jälkeenpäin hän sanoi, että oli ihan varma, että nyt lapsi traumatisoituu loppuelämäksi. Mutta eihän lapsi traumatisoidu, kun ei hän yksinään itkeskele. Äiti on kokoajan lähellä ja tulee apuun tarvittaessa. Lapsi kyllä hoksaa tämän pian ja tulee luottavaisemmaksi. Ja semmoista äkinää tai kiukuttelua kyllä kärsii lapsen itsekseenkin antaa ölistä. Äitini tosiaan myöhemmin sitten lisäsi, että olipa hyvä, kun vedin unikoulun. Lapsesta tuli paljon rauhallisempi ja nukkui yöt hyvin ja jaksoi olla päivällä taas iloinen. Ja äiti ei enää kävellyt väsymyksestä zombina pitkin kämppää. x) Läheisyyttä voi sitten antaa päivällä tarpeeksi, kun kaikki ovat hereillä. =)

      Kiva et teillä on onnistunut unikoulu kuitenkin jo hyvin! Tsemppiä jatkoonkin ja kysyä saa aina uudestaankin! =)

      Poista
  32. Hei Paula!

    Voi kuinka helpotti löytää blogisi, lukea kysymyksiä ja erittäin hyviä vastauksiasi. Täällä eräs erittäin väsynyt äiti kirjoittelee ja pyytää apua.

    Tyttö on nyt 6 kk ja viikon, esikoinen. Vauva-arki on ollut haasteellista alusta alkaen. Maitoallergia löytyi ja ilmeisesti sen johdosta nukkumiskuviot on ollut alun alkaen vinksallaan. Hän ei ole koskaan oikein nukkunut kunnon päiväunia. Tyttö on myös erittäin herkkä ja tempperamenttinen. Pullo eikä tutti ole ikinä kelvannut. Tällä hetkellä kiinteitä menee kohtuullisesti, mutta imetän vielä kiinteiden ohessa ja yölläkin 1-2 kertaa. Pulloharkat on meneillään, jotta saisin vellin syötettyä illalla. Puuroa on haasteellista syöttää illalla, koska tyttö on jo niin väsynyt eikä haluaisi millään syödä, joten pullosta olisi varmasti helpompi syöttää.

    Nyt on tilanne se, että hän herää kerran tunnissa. Äiti ja isi alkaa olemaan todella väsyneitä eikä loppua näy. Tällä hetkellä tulee toinen alahammas, joka saattaa huonontaa tilannetta. Olemme tehneet töitä päivärutiinien eteen ja ne ovat mielestäni syömisen osalta hyvällä tolalla. Päiväunet ovat vielä hakusessa...hän nukkuu kolmet unet 15-45 min.

    Elikkä tyttö osaa vaan nukahtaa syliin musiikin säestämänä. Illalla nukahtaa syliin, nukkuu pari tuntia ja sitten alkaa koko yön kestävä hulina. Välillä riittää, että kääntää vauvan kylkeä ja hän jatkaa nukkumista seuraavaan tuntiin. Olen testannut odottaa josko ääntely/valitus loppuisi itsekseen, mutta lopputulos on, että vauva on sitten täysin hereillä mikäli en mene väliin heti. Kun vauva on täysin hereillä, niin sitten hänet täytyy ottaa kokonaan syliin ja kiikuttaa uneen taas. Olemme kokeilleet perhepetiä ja omaa sänkyä. Sama heräily molemmissa, ei auta vaikka äiti tai isi on vieressä.

    Olen myös miettinyt, että voisiko löytyä muitakin allergioita, mutta maitoallergia löydettiin siten, että kakan mukana alkoi tulemaan verta. Tyttö ei ole koskaan itkenyt paljon, ollut vaan mielettömän levoton ja huono nukkumaan. Kun aloin maidottomalle dietille, niin vaikutti siltä, että nukkuminen helpottui hetkellisesti, mutta sitten yöhulinat alkoin taas. Jotenkin minulla on sellainen olo, että hän on vaan niin tottunut heräämään ja saamaan palvelun yöllä ettei osaa nukkua. Hän ei ole koskaan tykännyt nukkua vaunuissa, edes liikuvissa ja eroa ei ole nukuttaako päivällä esimerkiksi ulos. Hän nukahtaa ainoastaan syliin, kun istun kiikkutuolissa.

    Olikohan tämä kauhean sekava selostus, voi olla koska olen niin väsynyt. Suosittelisitko unikoulun pitämistä ja olisiko se nimenomaan pu/pd menetelmä? Mitä sitten kun vauva ei välttämättä ala itkemään, vaan viuhtoo selällään ylienergisenä LOPUTTOMIIN? Helpompi olisi jos hän alkaisi itkemään, niin sitten ottaisi syliin ja takaisin alas, mutta jos hän vain jatkaa selällään viuhtomista. Olen myös yrittänyt laittaa vatsalleen, mutta sitten pää vaan nousee ylös ja kitinä alkaa.

    Apuja kaivataan....
    Kiitos jo etukäteen!!!

    VastaaPoista
  33. Moi! Kiva jos blogistani on ollut hyötyä! =)
    Harmi toi maitoallergia.. =/ Sen diagnosoiminen yleensä vielä venähtää, kun oireet ovat joskus ihan ihmeellisiä eikä mitään "perus allergiaoireita". Toivottavasti on olo vauvalla helpottunut. Maitoallergikoilla voi olla muitakin allergioita, joten ei varmasti ole huono idea testata muitakin.

    Uskon että teillä on tehty töitä paljon päivärutiinien ym eteen. Joskus ei vain tunnu mikään tehoavan. x) Luulen että tuo pu/pd menetelmä toimii teilläkin, kun vauva itkee. Mutta jos vauva ei itke, niin silloin voi tehdä niinkin, että istuu vain sängyn vieressä, niin että vauva näkee vanhemman, mutta ei missään vaiheessa katso vauvaa silmiin, sillä tämä aktivoi häntä. Jos alkaa huutamaan, niin ensin voi koittaa silitellä, mutta jos ei ala rauhoittumaan, niin sitten nostelee. Ja vauvan tietty pitää olla väsynyt, kun hänet laitetaan nukkumaan. Vauva ei kuitenkaan saisi olla liian väsynyt, sillä silloin nukahtaminen on vaikeampaa. Pitäisi vain löytää juuri se oikea nukkumaanmenoaika. x) Tuon ikäiselle usein vähän kuin itsestäänkin alkaa oma rytmi muodostua. Ja päiväunissakin voi vielä hyvinkin olla hakemista. Vauva alkaa vähän itsekin muodostaa rytmiä ja aikuisen tehtävä on pitää sitä yllä. =) Mutta tietty tämäkin vaihtelee kovasti riippuen vauvasta. Teidän mussukalla on varmasti ollut tarpeeksi rankkaa vauvaiässä tuon allergiaoireilun takia. Mutta mitään arpia se ei häneen jätä. =)

    MUTTA jos vauvalla juuri tällä hetkellä on hampaita tulossa, niin unikouluista ei kyllä paljon apua ole. Jos epäilee, että vauvalla on kipuja, niin kannattaa kokeilla kipulääkettä (parasetamolia). Ei siitä haittaakaan ole. Paitsi mahakipu on sellainen oire, johon ei saa koskaan antaa kipulääkettä, vaan potilas kiikutetaan lääkäriin. Joillekin kipulääke tehoaa todella hyvin, joillekin ei ollenkaan.. Tietty mahdollisten muiden allergioiden aiheuttama itkuisuus/oirelu pitäisi olla suljettu pois. Ja jos on flunssakausi, niin korvatulehdus kannattaa myös sulkea pois.

    Toki noita unikouluja voi aina kokeilla, niillä ei traumoja saa aikaan. Tietty voi olla turhauttavaa itselle, jos ei meinaa onnistua. Ja jos unikoulua vetää, saa siinä olla melko sinnikäs joskus eikä antaa helpolla periksi.

    Toivottavasti tästä on yhtään apua... Ja käyttäkää kaikki sukulais-/tuttava-apu mitä irti saatte! Voimia hirmuisesti! Tiedän mitä on herätä tunnin välein 2kk ajan... Meillä esikoisen kanssa onneksi toimi tuo pu/pd. Kirjoittele uudestaan jos jäi jotain epäselvää tai tulee uusia kysymyksiä. =)

    VastaaPoista
  34. Hei, meillä nyt muutama päivä nukutettu 6kk tyttö P.U/P.D menetelmällä. Ollaan onnistuttu mielestäni hyvin, päiväpäivältä nukahtaa helpommin. Aluksi meni n. 30 min ja nosteluita oli useita. Nyt nukahtaa itsekeseen nopeasti, välillä joutuu pari kertaa käydä rauhottamassa. Nyt on ruvennut mietityttämään vauvan käheä ääni. Hän ei normaalisti oikeastaan itkeskele, mutta nyt unikoulun aalettua nukkumaan mennessä on itketty enempi tai vähempi. Mietin että uskallanko jatkaa unikoulua, jos tytöllä kurkku siitä kipeytyy. En usko, että on kipeä kun ei ole kuumetta ja on hereillä ollessaan iloinen ja pirteä. Voiko äänen käheys johtua lisääntyneestä itkusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Äänenkäheys toki voi olla itkemisestä. Jos ei ole flunssaoireita, niin pieni äänenkäheys ei haittaa. Ja pääasia ettei lapsi ole kipeä. Kunhan käheys ei jatku kuukausitolkulla.

      Poista
    2. Joo, näin itsekkin arvelen. Unikoulu näyttää toimivan ja tyttö nukahtaa aina vaan helpommin itsekseen. Pitää seurailla äänen käheyttä ja muuta vointia. Kiitos neuvoistasi!

      Poista
    3. Pakko vielä kiittää mahtavasta blogista ja jakamistasi vinkeistä! Yksi kysymys tuli vielä mieleeni. Meillä on nyt tullut rutiiniksi, että ennen nukkumaan menoa puen tytön unipussiin ja siitä sitten hetken kuluttua sänkyyn. Nyt tyttö on oppinut, tämän rutiinin ja alkaa itkemään kun ollaan puettu unipussi ja seistään sängyn vieressä. Teenkö jotain väärin, vai mistä tämä "etukäteen" itkeminen voi johtua?

      Poista
    4. Kiitos <3 =)
      Et tee mitään väärin. Tuo on aika normaalia. Meillä mm. sama ilmiö, mutta vauva oppii pian taas sitten, että omassa sängyssä on turvallista ja mukavaa nukahtaa, niin tuokin jää pikku hiljaa pois. Meidän esikoisella oma sänky on nykyisin oma "turvapaikka" ja hänelle vedettiin tuo pu/pd aikoinaan. =)
      Voit tietty tehdä välillä niin, että puet hänet unipussiin ja pidät valot hetken päällä. Lauleskelet ym. vielä vähän pidempään ennen kuin laitat hänet nukkumaan. Mut ei tietty mitään mahtavaa showta enää pystyyn. x) Tai sitten puet unipussin vaikka olohuoneessa parina iltana. Ja eipä tuohon oikeastaan ihmeempiä välttämättä tarvita, kuin että rauhotellaan lasta samaan tyyliin sitten sängyssä kuin ennenkin. =)

      Poista
  35. Olen jo tovin aikaa lukenu kaikki kommentit läpi uudestaa ja uudestaan jos jokin konsti meidän neitille löytys.. Mutta nyt kyllä päätän kysyä iha suoraan!
    Meidän neiti on nyt hieman yli 5kk. Päivärutiinit ovat löytyneet ja kiinteitä syödään hyvin. Päivissä ei mitn ongelmaa. Mutta.. Yöt ovat olleet 2kk ajan tosi levottomia. Alussa mahan kanssa ongelmia mutta niistäon päästy eroon. Meillä levottomaksi yöt tekee tutti! Tutti on niin tärkeä että ilman sitä ei nukahda. Nyt yöt ovat menneet siihen pisteeseen että herätään tunnin välein itkuun kun tutti pitäisi saada takaisin.. Itse ei osaa sitä ottaa takas ja meillä nukutaa yöt kapalossa kauhian käsien viuhtomisen takia. Mitä tehdään? Tulen jo hulluksi noide öiden takia.. Kokeiltiin kerran tutitta rueta nukkuun. Päiväunilla itkee sen 10min ja nukahtaa. Mutta yöunille huudettii se tunti ja sitte annettiin periksi.. Vauva ei itke yksin, joko vanhempi on vierässä tai vauva sylissä. Heti kun saa tutin nukahtaa samantien.. Voiko vauvaa huudattaa niin kauan kuin se jaksaa huutaa? Vaikka vanhempi on koko ajan läsnä.. Auta! Nyt olisi hyvät neuvot kultaakin kalliimpia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiva et löysit blogini. Tutti on tosiaan vähän kaksiteräinen miekka, et se kyllä joillain toimii tosi hyvin nukkumaamennessä, mut sit siinä on tosiaan tuo vaara, et yöllä herätään tunnin välein kun tutti tippuu. Ja jos se tosiaan menee siihen, että äiti väsähtää, niin silloin on tutti melkein pakko jättää pois. Kyllähän tuo vaiva itsestäänkin saattaa hävitä, mutta tähänkin voi menneä parisen kuukautta, niin on aika raskasta nostella tuttia se aika.
      Vaikka vauva huutaa ennen nukkumaanmenoa, niin hän ei kärsi siitä ollenkaan, mikäli vanhempi on siinä vieressä koko ajan. Tuo pu/pd unikoulu on siitä ihana, että vanhempi tuntee koko ajan lohduttavansa vauvaa, mutta samalla vauva opetetaan nukahtamaan itsekseen. Voi tietty kokeilla tassuttelua ym siinä vauvan vieressä istumista. Mutta katsekontaktia ei kannata ottaa, vaan silitellään/lauleskellaan/istutaan rauhassa. Kannattaa kokeilla eri konsteja ja katsoa mikä itselle ja vauvalle parhaiten passaa. Jos huuto on aivan sietämätöntä eikä lapsi yhtään ala nukkumaan omassa sängyssä, niin tuo pu/pd nostelu unikoulu on kyllä varmasti paras. Mutta ohjeita kannattaa noudattaa tarkkaan että se lähtee pyörimään. Oiskos näistä mitään apua? =) Toivottavasti yöt helpottuu! Laita uutta viestiä jos tulee lisäkysymyksiä tai unikoulu ei lähde onnistuun.

      Poista
  36. Kiitos vaustauksesta!!! Mepä yritetään tota pu/pd ensin koska tassuttelu varmaan ei toimi ku menee iha kauheeksi huudoksi.. Ootin niin täyä sun vaustausta ja oon nyt niin helpottunu ku tietää mitä voi lähtä kokeileen. Toivotaan et toimii!!!:) kiitos tuhannesti! Mä ilmottelen miten meillä menee..:)

    VastaaPoista
  37. Hei, on tässä nyt muutaman päivän ajan tehty nostelua ja nukuttamista ilman tuttia 5kk:n ikäiselle vauvalle. aluksi annettiin päiväunia ja -torkkuja varten tutti mutta yöllä ei. nyt aloitettiin linja että kokeillaan mennä kaikki unet ilman tuttia. välillä on mennyt hieman paremmin, viime yönä heräsi vain kerran neljältä syömään. nukuttaminen välillä onnistuu vähän paremmin ja välillä vähän huonommin. nostelu-vaiheesta olisin kysynyt kun tuntuu että vauva lähes aina rimpuilee heti kun nostaa syliin ja huuto vain kovenee. olenkin paljon yrittänyt vain hyssytellä ja pitää kättä vauvan päällä ja sitten jos huuto jatkuu minuutin-pari niin sitten olen vasta ottanut hetkeksi syliin mutta en ole sylissä kovin pitkään pitänyt kun rimpuilee niin kovin ja silloin vauva pitäisi kai laittaa takaisin sänkyyn. miten tuo oikeaoppisesti menee tuo nostelu jos rimpuilee?
    ja vielä, kun on 5kk:n ikäinen, oisko järkevä lopettaa tutti kokonaan? vai antaa vain päivällä silloin kun ei olla menossa nukkumaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!
      Periaatteessa jos vauva rimpuilee vastaan, niin hänet kannattaa vain heti laskea alas. Olen huomannut, että nämä rimpuilevat lapset hyötyävät yleensä ehkä enemmän tassuttelusta ja siitä että ollaan vain vieressä. Välillä voi tietty nostaa syliin, jos tuntuu että huuto yltyy vain koko ajan. Tämmöiset vauvat ovat yleensä aika temperamenttisia. =) Mutta tassuttelukin tosiaan on ihan hyvä konsti. Ja siinä vieressä voi vaikka hyräillä joka ilta jotain samaa laulua niin lapsi oppii rauhoittumaan siihenkin. Veikkaisin et tämä voisi tehota teille paremmin, mut tietty vähä hankala sanoa kun en ole vauvaa nähnyt. =)
      Tutin voi mielestäni vielä pitää mukana, koska on noin pieni.

      Poista
  38. Hei Paula! Kiitos hyvästä blogista ja siitä, että jaksat vastata kaikille! Toivottavasti siis myös minulle. =)

    Meillä 5,5 kk tytär nukkunut aiemmin hyvin, eli jo pienenä silloin tällöin kokonaisia öitä, mutta oikeastaan 4 kuukauden iästä on mennyt huonompaan suuntaan. Useimmiten on nukahtanut syliin mutta nyt kun häntä ei enää meinaa siitäkään saada herättämättä siirrettyä sänkyyn ajattelin, että pitäisi opettaa nukahtamaan itse.

    Eilen teinkin jo pick up/put downia ja taisi tehota, mutta muutama kysymys vielä:

    1. Vauvaa pidetään siis sylissä kunnes rauhottuu, mutta riittääkö että hiljenee vai pitääkö pitää kunnes esim. käsien ja pään viuhtominen ja hengityskin rauhoittuvat? Eli toisin sanoen vauva melkein nukahtaa? Tuntui niin julmalta aina herättää laskemalla alas kun toinen on juuri nukahtamaisillaan, mutta piti vain muistutella itselleen, että sehän tässä on tavoitteena, ettei syliin nukahda. =)

    2. Pitääkö vauva siis ihan heti nostaa ylös uudestaan kunhan on otteensa irroittanut (ja selkänsä suoristanut) vai voiko siinä vaiheessa jäädä hetkeksi kuuntelemaan kumpaan suuntaan itku menee?

    3. Mitenkäs tutti ja uniriepu? Tutti ainakin rauhoittaa meidän tyttöä ja ajattelin että sitä voisi vielä käyttää, ja uniriepuahan suosittelitkin. Nyt siis tungin niitä joka nostolla ja joka laskulla, koska ainahan ne tippuvat. =D Vähän tekee hommasta vielä rankempaa, mutta mitä mieltä olet, kannattaako?

    Kiitos vastauksesta! Nimim. Teenkö oikein?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Vauva lasketaan alas kun huuto loppuu. Ei tarvitse ihan kokonaan rauhoittua. Idea on tosiaan se, että vauva ei ala torkkumaan sylissä, vaan rauhoitellaan häntä vain. Jos vauva nukahtaa syliin ja siitä voi ihan vapaasti laskea omaan sänkyyn, niin minusta silleen voi ihan hyvin tehdä. Mutta jos vauva havahtuu aina kun laskee alas, niin silloin on paras opettaa nukahtamaan itse. Ja yli 6kk ikäistä vauvaa on yleensä aika hankala saada nukahtamaan syliin enää.
      Vauva nostetaan välittömästi ylös,kun huuto alkaa taas. Toki itkua voi kuunnella ja vaikka tassutellakin hetken. Mutta ensimmäisinä päivinä yleensä kannattaa vain nostella ja siitä sitten vähitellen siirtyä tassutteluun.
      Uniriepu on hyvä (tai joku muu unilelu). Tähän totuttelu voi viedä aikaa ja siksi sitä on hyvä ptää päivälläkin mukana, kun lasta pitää sylissä. Ja imetyksen aikana varsinkin. Myös rattaissa se on hyvä olla mukana, niin vauva kokee sen lopulta turvalliseksi ja tämä on erittäin hyvä keino saada vauvalle turvallisuuden tunnetta kun äiti ei ole vieressä. Äidin ei tosiaan ole tarkoituskaan olla vieressä 24/7. ;) Varsinkin kun lähestytään 6kk ikää. Vastasyntynyt on vähän eri. Tuttikin voi vielä olla mukana, mutta jos siitä on enemmän haittaa kun hyötyä, niin tässä vaiheessahan se on helpoin jättää pois. Ja voihan sitä vielä päivällä käyttää, mutta yöunilla koittaa pitää pois. Jos onnistuu x)
      Hyvin menee, jatka samaa tahtia! Tsemppiä ja ole yhteyksissä jos tulee kysymyksiä! Takapakkia usein tulee parin viikon kohdalla mut älä anna periksi!

      Poista
  39. Moi, Kirjoitin edellisen tekstin 25.1. eli noin kaksi viikkoa sitten. yöunet on saatu menemään kohtuullisesti, ilman tuttia nukutetaan mutta saattaa 15-30min olla huutoa ennenkuin nukahtaa. iltarutiinit tehdään samanlailla, puuro yms. iltasadut ja joskus onkin nukahtanut helposti mutta usein on tuota huutoa kyllä jonkun aikaa. milloin voisi odottaa että tuo huuto jäisi pois?

    päiväunet on sitten vielä asia erikseen, 12-14 (-15) nukkuu vaunuissa ulkona ilman tuttia ihan ok, joskus pitää käydä hyssyttelemässä.

    lyhemmät väliunet on se haastavin juttu. eli n. klo 9:00 - 9:30 sekä 17:30-18:00. tuntuu että niille on tarvetta kun tulee kitinää, haukottelua ja silmien hieromista. muttei kuitenkaan meinaa millään nukahtaa niille unille. joskus kokeillaan ilman tuttia ja joskus tutin kanssa mennä välipäikkäreille. äsken mentiin tassuttelulla/nostelulla 30min huudot eikä uni tullut. tuntuu turhauttavalta huudattaa yhtä pitkään kuin ne itse unet pitäisi olla..
    tuttikaan ei monesti auta nukkumaan mentäessä kun vauva alkaa vain leikkiä sillä ja sitä saa sitten olla koko ajan laittamassa takaisin. joskus siitä kyllä on apua..
    no mikähän se itse kysymys tässä nyt sitten olis, ehkä että miten noi välipäikkärit sais toimimaan vai pitäiskö ne vain suosiolla jättää pois? välillä käy niin että ne vain jää välistä vaikka vauvaa väsyttää mutta kun on vain huutoa ni sitten lopulta otetaan vauva pois sängystä ja mennään uudestaan nukkumaan kun on seuraavien unien aika.

    VastaaPoista
  40. Huuto ennen nukkumaanmenoa voi kestää parikin kuukautta. Mutta usein se on vain semmoista kiukuttelua nukkumaanmenoa vastaan. Ei ole vaarallista. Päiväunet ovat tosiaan aina vaikeammat. Tiedän miten turhauttavaa on nukutella vauvaa 30min ja sitten päikkäriaika onkin jo ohi ja lapsi herää 5min päästä. Sit tunnin päästä olisi taas mahdoton väsy. Mutta sekin helpottaa kyllä ajan kanssa. Ja jos tuntuu, että meinaa itse väsyä, niin nukuttele vain vaunuihin päikkäreille. Ainakin niille haasteellisimmille. Mutta jos vauva jaksaa valvoa, niin voihan niitä koittaa jättää poiskin.

    VastaaPoista
  41. Hei, meillä on 3kk ikäinen terve poika. Ongelmaksi on mudostunut pojan nukahtamisongelmat kaikille unille. Poika tarvii nukahtaakseen liikkuvat vaunut, sylissä heijaamisen tai mieluiten tissin suuhun. Kahteen ensimmäiseen kuuluu myös kova huutaminen ja nukahtaminen voi kestää 10-60min, riippuen nukutanko ulos vai sisälle. Yöunille nukahtaminen vie pisimpään (nukkuu pinnasängyssä, jotka on kiinni omassa sängyssäni) ja poika herää 3-4 krt yössä syömään. Poika on myös alkanut vaatia yöllä myös muita kikkoja nukahtamiseen kuin tissin, koska hän yleensä herää siirrettäessä omaan sänkyynsä. Toisena ongelmana on myös kipeät rinnan päät tiheästä imetyksestä ja 3 kk kestäneestä haavasta johtuen. Olenkin ajatellut lopettaa imetyksen pojan ollessa 4kk ikäinen kun poika syö velliä iltaisin. En haluaisi lopettaa imetystä, mutta se on todella tuskallista!
    Kannattaisiko minun ensin opettaa poika kokonaan pullolle (syö kyllä nykyisinkin joskus pullosta) ja vasta sitten pitää/yrittää P.U/P.D unikoulu vai molemmat yhtä aikaa? Nyt vain tuntuu, että poika huutaa tissiä, jotta voi nukahtaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. =) Vauveli on vielä niin pieni, että voit ihan hyvin nukutella vaikkapa vielä syliin jos hän siihen nukahtaa. Ja tissillekin vielä voi nukutella. Toki kannattaa kokeilla noita konsteja postauksesta "nukkuminen 0-4kk". Jotain rauhoittelukonsteja pienillekin on =)
      Oletko kokeillut rinnanpäihin apteekeista/marketeista saatavia rintakumeja? Niillä yleensä alkaa homma pelittään. Mut jos saat imetettyä sen 4kk niin sekin on jo tosi hyvä. Ei tarvi potea syyllisyyttä jos ei sen pidempään onnistu.
      Voisit ensin opettaa poikaa kunnolla pullolle ja sitten miettiä unikoulua. Monesti pullollisen jälkeen lapsi rauhoittuukin helpommin omaan sänkyyn. Mutta jos jaksat niin nukuttele vielä vaikka syliin vähän aikaa ja sitten siitä pikku hiljaa alat laskemaan omaan sänkyyn ennen kuin vauva nukahtaa syliin. =) 4kk jälkeen voi kuitenkin yrittää jo tuota nostelua, jos meinaa itse väsähtää nukutteluun ja heräilyyn.

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi. Olenkin ajatellut kokeilla unikoulua vasta 4kk loppupuolella ja jos se ei toimi, niin kokeilen myöhemmin. Kaikkia nukutuskeinoja olemme kokeilleet, aina vain päädytään siihen, että poikaa pitää olla koko ajan nukuttamassa, esim. tissi suussa koko yö tai vaunut liikkeessä. Nytkin vaikuttaa siltä, että poika vaatii yöllä sylissä keinuttelua yhä pitempään ja useammin ja päikkäreillä vaunujen pitäisi olla koko ajan liikkeellä.
      Rinnan päiden parantamiseksi olen kokeillut jo kaikkia, eikä mikään tehoa. Rintakumia tai tuttia poika ei huoli. Imuote on varmasti väärä, sitäkin olen kokeillut parantaa imetystukihenkilön neuvojen mukaisesti.
      Ei auta muutakuin jaksaa vielä muutama viikko :) Ja voihan olla, että poika kasvaa tässä ajassa ja nukkuminen helpottuu itsestään..toivossa on hyvä elää! :)

      Poista
  42. Moi, pidän tällä hetkellä p.u/p.d unikoulua 4kk ikäiselle vauvalle ja se todellakin toimii!!! :D Uskalsin kokeilla, koska vauvalla on ollut selkeä rytmi 1.5 kk asti. Tarkoituksena ei kylläkään ole saada yösyöttöjä loppumaan, vaan lopettaa tissille/syliin nukahtaminen ja tunnin välein heräileminen. Nykyään (4vrk menossa) vauva nukahtaa 5-30min kuluessa omaan unilauluunsa. Toki vielä välillä käydään pari kertaa nostelemassa alussa tai tassuttelmassa. Harmi vain ku vauva nukkuu sisällä vain sen ensimmäisen unisyklin verran (30-60min). Elikkäs kun tämä koulu alkaa sujumaan niin olisi tarkoitus lähteä vaunuilemaan (toiveissa pitemmät unet). Pitääkö vauvan ensin itse nukahtaa vaunuihin (ja tarvittaessa p.u/p.d) ja vasta sitten lähteä liikkeelle vai voiko antaa vauvan nukahtaa vaunujen liikkeeseen? Aikaisemmin vauva nukahti liikkuviin vaunuihin. Tassuttelua on vaikea tehdä vaunuissa, koska vauva nukkuu selällään, sängyssään hän nukkuu mahallaan, jolloin tassuttelu onnistuu paremmin. Kyljellään vauva ei enää ala olemaan. Loistava blogi!!!

    VastaaPoista
  43. Kiitos =)
    Kiva et unikoulu toimii. Yleensä se toimii =D
    Periaatteessa, jos unikoulua noudattaa oikein tarkkaan, niin lapsen pitäisi itse ensin nukahtaa vaunuihin, mutta toisaalta itse yleensä kehoitan ottamaan sen verran rennosti, että ei stressaa joka asiasta ja välillä voi nukuttaa liikkuviin vaunuihinkin (samanlain kun joskus vauva nukahtaa autoon). Tuskin unikoulu siitä menee pilalle. Mut jos on tosi haastava vauva eikä nukkuminen ota onnistuakseen, niin silloin on ehkä oltava extratarkkaan noiden "sääntöjen" kans. Teillä menee hyvin! Jatka samaan malliin! =)

    VastaaPoista
  44. Heippa! Luin tuon Tracy Hoggin kirjan ja ajattelimme pitää tuon pick up/put down koulun 5-6kk taitteessa eli ihan kohta... :) Päivärutiinit on kyllä kohtalaisen kunnossa, mutta pitääkö niiden mennä just sen EASYn (4 tunnin) mukaan, jotta unikoulu toimisi? Meidän pikkunen viihtyy rinnalla noin 2-3 tunnin välein, koska päiväunet on niin lyhyet (n. tunnin-puolitoista x3-4/vrk) eikä monestikkaan jaksa olla hereillä 2 tuntia. Piteneekö päiväunet itsestään, jos unikoulu onnistuu vai pitääkö pikkunen opettaa tuolla menetelmällä pidentämään ne? Eli kun herää liian aikaisin niin vain aletaan nosteleen vaikka vauva ois virkeä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se EASY on hyvä, mut ei niitä rutiineja nyt ehkä kovin orjallisesti tarvitse noudattaa. Riippuu mikä itselle passaa. Jos tuntuu että vauva tarvitsee ruokaa usein, niin voi imettää. Mutta toki kannattaa vähitellen pyrkiä pidentään ruokailuaikoja hieman. Jos vauva on pelkällä rinnalla ja syö todella usein, kannattaa myös miettiä riittääkö maito. Riisi/maissivelliä voi esim. kokeilla pullosta jos ei halua korvikkeita käyttää. Unikoulu usein vaikuttaa myös päiväuniin ja pidentää niitä pitkällä tähtäimellä. Mutta päiväunien kestoon on usein aika vaikea vaikuttaa. Riippuu vauvan luonteesta hyvin pitkälti ja tätähän ei voi oikeastaan muuttaa. =) Mut oliko ongelmana siis se, että vauva ei tahdo jaksaa olla hereillä kauaa päiväunien välissä? Pieni vauva harvoin jaksaa valvoa 2tuntia kauempaa. Tämä on ihan normaalia. Ruokailu kannattaa ajoittaa niin kuin lapselle on parhaaksi. Sitten 6kk tienoilla pitäisi jaksaa valvoa jo 3-4h putkeen. Riippu lapsesta. Jotkut nukkuvat vuoden iässä vielä kolmet päikkärit. Jotkut taas pärjäävät 8kk iässä yksillä pitkillä päikkäreillä.

      Toki jos vauva herää päikkäreiltä ja on erittäni väsynyt, niin voi yrittää nukutella uudelleenkin, mutta olen huomannut että tämä on kuitenkin aika haastavaa, vaikka vauva olisikin hyväuninen. Jos vauva on virkeä, niin silloin ei kannata enää nukutella. Vaunuissahan vauva on helpoin nukuttaa uudelleen, mutta unikoulun ajaksi kannattaa melkeinpä nukuttaa vauva päikkäreillekin omaan sänkyynsä. Mutta homma ei mene läskiksi, vaikka välillä nukuttaisi vaunuihinkin. Jos vauva esim. sairastuu ja nukkuu viikon huonosti, palautuu normaali rytmi kuitenkin melkeinpä itsestään taas vauvan parannuttua.

      Tsemppiä unikouluun ja kysele jos tulee ongelmia. =)

      Poista
    2. Jep, kovin orjalliselta se rytmi tuntuu, varsinkin kun pikkuinen ei jaksa olla hereillä 2 tuntia. Haukoittelu ja kitinä alkaa usein jo 1-1,5 tunnin kohdalla ja silloinhan vauva pitäis jo laittaa nukkumaan. Ohjelman mukaan jo 4kk ikäinen pitäisi jaksaa olla hereillä 2 tuntia. Kiinteitä kyllä jo syö kohtalaisen hyvin. Olen kovasti yrittänyt pidentää ruokailuvälejä ihan neuvolan suosituksestakin, mutta vauva on jo tottunut tuohon (väljään) EASYn rytmiin, jolloin unien jälkeen syötetään. Pers.. eellä puuhun vissiin menty. Ehkäpä tuo tunti on sille riittävä päiväunimäärä. Jos nukutettaan uudelleen, herää vauva itkemällä. Jos nostetaan "itsenäisen" heräämisen jälkeen ylös vaunuista, on pikkunen ihan tyytyväinen. Ehkäpä lyhyistä päiväunista johtuen vauva ei jaksa olla hereillä 2 tuntia... :) Kiitos vastauksestasi. Kohtapa voidaan alkaa toteuttaan unikoulua, tai siis isä alkaa! :)

      Poista
  45. Moikka!

    Sulla on kyllä tää blogi täynnä mahtavia neuvoja! Oon mielenkiinnolla lukenut näitä unijuttuja ja niihin liittyviä kommentteja, ja nyt rohkaistuin pyytämään jeesiä... :)

    Meillä on 7,5kk ikäinen poika. Hän on varsinainen tissiposki, ja olen antanut sitä suosiolla ollakin, sillä esikoisen kanssa imetys ei onnistunut. Poika on ollut alusta asti suuri, mulla oli raskausajan diabetes, ja syntymäpaino oli 4,4kg. Tällä hetkellä paino hurjat 12 kg! 5 kk ikään mentiin täysimetyksellä, nyt kiinteät menee jo hienosti ja hyviä määriä sen 5 x pvässä. Imetän päivisin ruokailun päätteeksi maitohörpyt ja ennen päikkäreitä myös. Poika herää aamuisin 7-8 välillä, syö aamupalan siinä kahdeksan aikaan ja käy ekoille päikkäreille yleensä 10 aikaan. Nukkuu 30-60min yleensä. Syö lounaan 11.30-12 aikaan ja käy toisille päikkäreille noin klo 14. Nukkuu taas sen 30-60 min, joskus ehkä 1h 15 min. Välipala otetaan välillä ennen, välillä jälkeen unien. Päivällinen noin klo 17 ja jos päikkärit olleet aikaisemmin pvällä huonot, saattaa nukkua 18 aikaan 15-30 minuuttia. Nää illan voimaunet on pääsääntöisesti jääneet jo pois. Iltapuuro klo 19.30 ja iltakylvyn jälkeen syötölle noin klo 20-20.30. Nukahtaa tissille, tankkailee jopa tunnin. Sitten nostan nukkuvana omaan sänkyyn. Nukkuu yleensä ekan pätkän noin klo 00-1 asti, joskus jopa kahteen. Sitten nostan viereen ja syö tissiä. Yleensä nukahdan itse siinä samalla.... Loppuyön syö vaihdellen, välillä seuraava syöttö on klo 5-6 välillä, välillä taas syö tihenevästi aamua kohti. Pääsääntöisesti syöttöjä on 3-4x yössä.

    Sen tajuan, että nyt taitaa olla unikoulun paikka :D kaipaan kuitenkin vahvistusta, miten sen toteutan... Nukahtaminen siis omaan sänkyyn, ei tissille, mutta nostanko tissiltä puoliunessa sänkyyn, vai onko siinä hyvä olla vielä joku välivaihe? Jätänkö yösyötöt kokonaan pois? Poika on kyllä temperamenttinen, mitä ruokailuun ja vallankin tissitouhuun tulee, on varmaan hankala vieroittaa tissinukutuksista. Yöllä siis tungen aina vaan tissin suuhun, kun alkaa ährätä :/ luulen, että tassuttelu ei toimi, ei ainakaan tähän mennessä ole juuri sille rauhoittunut. Mutta mitenhän Se nostelu, kun poika on näin suuri???

    Miltä nää meidän kuviot kuulostaa ja miten neuvoisit tässä imetys- ja unikoulutuskassani? Kiitos jo etukäteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon ikäiselle toimii yleensä nostelu ihan hyvin, mutta jos tuntuu ettei jaksa nostella, niin sitten voi kokeilla tassuttelua. 12kg on jo aika kookas, mutta siinähän tulisi hyvä punttitreeni samalla ;)
      Iltaisin kannattaa pyrkiä siihen, ettei lapsi nukahtaisi tissille, vaan rintaruokinta olisi esim. 15min ennen nukkumaanmenoa. Sitten nukuttelisi vauvan omaan sänkyyn. Yösyötöt voi jättää pois. Nälkä tuskin on, mutta tietty lapsi pitää tissihuvittelusta aika voimakkaasti alussa kiinni. Mutta jos suinkin vain jaksaa, niin kannattaa yrittää rauhoitella vauvaa jotenkin muuten. Isäkin voi kokeilla rauhoitella, koska häneltä ei maitoa heru. Tai sitten tuttipulloa / tuttiakin voi kokeilla. Joku unilelu/riepu on kätevä ja siihen on vauva hyvä totuttaa, niin hän viihtyy sitten yksinäänkin sängyssä.
      Voit toki kokeilla semmoistakin, että istut vain sängyn vieressä, et ota katsekontaktia vauvaan, vaan odotat rauhoittuisiko hän itsekseen. Tassuttelussakin voi kestää jopa 1,5h ennen kuin vauva rauhoittuu, mutta jos nostelua ei jaksa tehdä, niin tätäkin kyllä uskaltaa kokeilla. Toivottavasti näistä olisi jotain apua =)

      Poista
  46. Kiitos hienosta blogista! :) Tähän omaan kysymykseeni en löytänyt vielä vastausta, joten kysyn lapsen touhuilemisesta omassa sängyssä kun pitäisi nukkua.

    Meillä on juuri semmoinen aikaisin kehittynyt tapaus, että ekat 3 kk nukkui loistavasti omassa sängyssä, mutta sitten alkoi iltavalvomiset ja yöheräilyt. Olemme tähän asti nukuttaneet hänet yöunille Manducassa (kantoreppu), koska häntä on niin vaikea saada illalla rauhoittumaan. Nyt poika on 10 kk ja ottanut ensiaskeleensa, ja hänellä alkaa olla painoa sen verran että haluttiin siirtyä kanniskelusta omaan sänkyyn nukahtamiseen.

    Koska kumpikaan versio yksinään ei meillä toiminut, kehitin tassuttelu - PUPD - sylittely -yhdistelmän, joka viikon kuluessa tuotti kohtuullisen hyvää tulosta siinä mielessä että vauva lopulta nukahti itse, kunnes tuli korvatulehdus ja pari hammasta samaan syssyyn. Niiden jälkeen on tarkoitus jatkaa...

    Mutta ongelmana siis on, että ihan sama miten väsynyt on, niin pystyyn poitsu nousee saman tien kun sen sänkyyn hereillä tai vaikka kuinka puolinukuksissa laittaa. ½ - 1 tunnin tassuttelu-nostelun jälkeen jää makuuasennossa pyörimään sängyssä ja lopulta toisen mokoman jälkeen nukahtaa sinne, mutta tuo on niin pitkä aika, että tuntuu että omat hermot ei kovin montaa yötä enää kestä sellaista. Mies taas on luonteeltaan niin kärsimätön, että tuommoiset aikamäärät tai puoletkaan niistä on sille sula mahdottomuus.

    Eli kun noissa unikouluohjeissa mainitaan vain huutaminen, niin jos vauva ei huuda, onko parempi antaa olla vaan ja touhuta vaikka kuinka kauan vai yrittää rauhoitella esim. sylissä?

    Kokemusta kun meillä on siitäkin, että tyyppi leikkii vaikka kuinka monta tuntia isoveljen nukkumaanmenon jälkeen, jos sitä ei aktiivisesti nukuta. Että illanvirkkuja ollaan. Mutta kyllä vauva silti aamulla herää ja alkaa touhuta viimeistään silloin, kun isoveli herää ja pitää ääntä, vaikka hiljaisena aamuna voi posottaa hyvinkin pari tuntia pidempään. Ruokaa menee hyvin ja vetää varsinkin illalla isoja annoksia, eli nälkä ei vauvaa hereillä pidä. Päiväunilta joudutaan usein herättämään viimeistään 3 tunnin jälkeen, kakkospäikkärit hän on juuri jättänyt pois. Hyväntuulinen vauva on melkein aina, joten unta saa kyllä tarpeeksi vaikka määrä ehkä onkin keskivertoa pienempi. Pienentää sitä ei kuitenkaan juuri enää uskaltaisi, siitä kärsisi muuten jo omat unet / oma aika...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos =)
      Tuo kävelyvaiheen oppiminen vie usein yöunet pariksi viikoksi. Jos vauva ei huuda, niin silloin tosiaan on parempi ettei hänen touhuihinsa reagoida mitenkään, koska tämä vain aktivoi lasta. Mikäli hän jotain mökästää, niin sitäkin voi rauhassa kuunnella. Jos vauva itkee raivokkaasti, niin silloin toki pitää mennä auttamaan. Toisella lapsella unet voi jäädä vähän vähemmäksi, sillä vanhempi lapsihan häntä aktivoi suuresti. Mutta kyllä hän pärjää. ;) Temperamenttiselle lapselle usein uskaltaa tehdä niin, että istuu sängyn vieressä ja odottaa että vauva rauhoittuu. Mikäli huuto menee mahdottomaksi, niin tietty voi lasta rauhoitella tassuttelemalla tai sylissä. Jos tuntuu että vauvalla menee hermo tähänkin, niin sitten voi kokeilla semmoista että jättää vauvan itsekseen huoneeseen ja kuulostelee vähän rauhoittuisiko. Jokin uniriepu ym on hyvä olla kaverina. Tämä auttaa suuresti kun vauva on erossa äidistä. Tähän vain pitää aluksi totutella aika paljon. Kannattaa kantaa riepua pitkin päivää sylissä, jotta siihen tarttuu äidin tuoksu. Ja vaunuihinkin ottaa mukaan.
      Toivottavasti näistä olisi jotain apua =)

      Poista
  47. Hei! Saako sinulta yhä kysellä vinkkejä unikouluun, vaikka tässäkin postauksessa viimeisimmästä kommentista on jo aikaa? :) Olemme pitäneet vajaa 6 kk ikäiselle vauvallemme PU/PD-unikoulua nyt viidettä yötä. Vauva ei vielä syö paljoa kiinteitä, joten en uskaltanut luopua yöimetyksestä. Ongelma on nyt se, että vauva herää jo puolilta öin ensimmäisen kerran syömään. Toinen syöttö on vasta aamulla, jonka jälkeen vielä torkumme vähän. Mutta siis periaatteessa pärjäämme yhdellä yösyötöllä. Miten sitä voisi kuitenkin venyttää myöhemmäksi? Luulisi vauvan jaksavan hieman enemmän kuin 3-4 tuntia ilman maitoa (iltamaito n. klo 20.30), mutta puolilta öin herättyään vauva itkeskelee mielestäni nälkäänsä enkä ole raaskinut olla syöttämättä jo silloin. Pitäisikö kuitenkin vain yrittää nostella/tassutella vauva takaisin uneen? Muuten minua ei haittaisi imetyksen kellonaika, mutta nyt en ehdi juurikaan nukahtaa ennen ensimmäistä heräämistä enkä aina saa enää unta aamumaidon jälkeen, joten unipätkä jää turhan lyhyeksi.

    VastaaPoista
  48. Hei. Olen kyllä vastaillut kysymyksiin vaikka blogia en enää juuri kerkeäkään päivittää =)
    Voisit ehkä kokeilla tuota 7-kohtaa, wake to sleep. Saisitteko sillä siirrettyä ensimmäistä syöttöä. Mutta jos sinusta tuntuu että lapsella on nälkä, niin voit toki syöttää. Mutta jos tuntuu että nälästä ei ole kyse, niin sitten mielummin pidentää välejä esim. myös nostelemalla.

    VastaaPoista
  49. Voiko soveltaa päikkäreille? Vauva kohta 4kk nukahtaa iltaisin tissille, mutta kuukauden ajan päiväunille nukahtaminen ollut 2-3 tunnin huutoprojekti. Ennen nukahti tissille, vaunuihin tai syliin, ei enää. Jo vastasyntyneenä ei suostunut millään yksinään nukahtamaan, kapaloa koitetaessa raivosi. Kokeilin vain muutaman kerran silloin nostelua ja luovutin. Kokeilin tänään nostelua, mutta raivosi huusi ja karjui naama punaisena, joten luovutin. Tuttia ei osaa pitää suussa. Se kyllä jotenkin kelpaa esim. autossa, kun sitä pitää kädellä suussa, saattaa nukahtaa. Mutta itse ekäi osaa tuttia imeä niin, että pysyisi suussa.

    VastaaPoista
  50. Voiko soveltaa päikkäreille? Vauva kohta 4kk nukahtaa iltaisin tissille, mutta kuukauden ajan päiväunille nukahtaminen ollut 2-3 tunnin huutoprojekti. Ennen nukahti tissille, vaunuihin tai syliin, ei enää. Jo vastasyntyneenä ei suostunut millään yksinään nukahtamaan, kapaloa koitetaessa raivosi. Kokeilin vain muutaman kerran silloin nostelua ja luovutin. Kokeilin tänään nostelua, mutta raivosi huusi ja karjui naama punaisena, joten luovutin. Tuttia ei osaa pitää suussa. Se kyllä jotenkin kelpaa esim. autossa, kun sitä pitää kädellä suussa, saattaa nukahtaa. Mutta itse ekäi osaa tuttia imeä niin, että pysyisi suussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi soveltaa myös päikkäreille. Päikkäreille tosin saattaa olla astetta työläämpi, mutta jos tekniikka toimii iltaisin, suosittelen sitä päivisinkin. Usein alussa nostelua joutuukin tekemään puolisen tuntia, kunnes homma alkaa pelittään. Jos lapsi itkee, otetaan hänet vain uudelleen syliin kunnes nukahtaa. Kaikki lapset eivät kuitenkaan tästä hyödy, sillä lapset ovat erilaisia. Jotkut haluavat vain että heitä silitellään. Vaikka vauva huutaisikin ennen nukkumaanmenoa kuin leijona, ei hänellä ole mitään hätää, kunhan vanhempi pysyy vieressä. 4kk ikäinen on vielä aika pieni, voi olla ettei hän ole valmis vielä nukkumaan itse. Jos tuntuu että itse meinaa väsähtää, voi vauvaa pitää ihan vain vieressä sängyllä. Ei kärsi vaikka itkee, kunhan ei jätetä yksin.

      Poista