Nuorimmaisen unilelu ja nukkuminen

Kattokaas mikä meidän kuopuksella on unikaverina. Pointti ei ole siis toi Luigi ukkeli, vaan tuo naru. Vanhempi poikamme on ihan oikea Luigi-fani, mutta nuorimmainen (1v) otti tämän lelun omakseen, sillä lelussa oli kiinni muovilenkki, jossa oli muistaakseni hintalappu tai vastaava. Tavaroissahan on muovijuttuja kiinni. Usein muovi on leikattava irti (esim. vaatteista), mutta tässä oli muovirenkula, joka vaikutti aika napakalta. Lenkki tosin irtosi ja sidoin sitten tuommoisen langan tilalle. Toimii ehkä jopa paremmin. Toki tuostakin voisi panikoida, että voi ei jos lanka irtoaa ja poika syö sen. Mutta 1-vuotias osaa jo aika näppärästi vain nakata sen pois enkä jaksa alkaa siitä seinille hyppimään, sillä tuo on niin hyvä rauhoituskonsti kaikkeen. Muuta lelua poika ei ole hyväksynyt. Poika nimittäin rauhoittuu kietomalla narun peukalon ympärille ja sitten hän imee peukkua! Kesti tooosi kauan, ennen kuin löysin jonkun lelun, joka rauhoittaa vauvaa. Vanhemmalle pojallemme löytyi uniriepu siinä puolen vuoden iässä (jota sai toki pari kuukautta hänellekin tuputtaa), joka rauhoitti yömme ja nukahtamistilanteet täydellisesti. Kuopuksemme on ollut astetta temperamenttisempi eikä hän oikein meinannut hyväksyä muuta kuin äidin hiustupon. Eihän silleen nyt voi nukkua että vauva repii äidin hiuksia koko yön. Olen huomannut että poika rauhoittuu ja nukkuu paremmin omassa pinnasängyssään, mutta välillä otan hänet meidän väliin sänkyyn, jos näyttää ettei hän rauhoitu (esim. hampaat tai flunssa) enkä tietty jaksa itse yöllä nousta kovin pienestä ylös häntä hyssyttämään tai keinutuoliin istuskelemaan. Hiustuppo saattoi häntä rauhoittaa, mutta loppujen lopuksi hän vain riehaantui siitä eikä tuo hiusten repiminen äidin päästä tietty muutenkaan ole kovin hyvä juttu. x) Kaikkea sitä näkee... Kuopus on muutenkin hauska kaveri, kuten tekstin lopusta käy ilmi. Ei kovin helppo, mutta en pidä vaikeanakaan. x)

 

Esikoisemme unikoulu 4v sitten

 

Minun oli aikoinaan tarkoitus tehdä tänne postaus, miten unikoulu etenki esikoisemme kanssa 6kk iässä, mutta ilmeisesti se on jäänyt, sillä en löydä semmoista. Esikoisellemme nimittäin piti pitää tuo suosittu Tracy Hoggin nostelu-unikoulu 5,5kk iässä, sillä hän heräsi 1-2h välein joka yö 2kk ajan! Unikoulun vetäminen on usein aika raskasta eikä sitä ihan pienestä heräilystä jaksa vetää. Esikoinen on loppupeleissä ollut aika helppo ja lupsakka lapsi. Ei älyttömän temperamenttinen. Vauvana nukkui heti 6h yössä putkeen eikä paljon itkeskellytkään. 4kk iässä sitten alkoi tulla vaikeampaa ja heräily alkoi. Tämä oli minun moka suurelta osalta, sillä olin opettanut hänet nukahtamaan vain tissille ja vauvahan havahtuu useita kertoja yössä ja mikäli hän ei yksin osaa nukahtaa, huutaa hän äidin apuun. Perhepetikään ei meille oikein sopinut, koska vanhemmat eivät sitten nukkuneet kunnolla. Unikoulun etenemisestä olen tehnyt muistiinpanot ja ne ovat aika kiva esimerkki miten unikoulu voi edetä ja myös aika opettavaista. Kootusti voisi sen verran tähän tiivistää, että eka yönä tein 100 nostoa. Sitten se väheni nopeasti 10-20 nostoon. Päiväunet olivat tietty hankalammat, mutta kyllä nekin ajan kanssa paranivat. En vain antanut periksi, vaan nostelin ja tassuttelin päivälläkin. Jotenkin homma ei vain kunnolla pelittänyt, joten siirryin kuuntelemaan vauvan itkua ja huomasin ettei vauva edes itkenyt vaan mölötteli sängyssä itsekseen. Joskus tätä mökää kestijopa 20min, muttei se kuulostanut mitenkään pahalta. Mökästyskin jäi sitten ajan kanssa pois. Tähän ehkä eniten vaikutti tuo uniriepu, johon usein tipautin hieman äidinmaitoa. Viimeisin saavutus on mieheni ansiota. Nukuin vierashuoneessa 1-2vkoa korvatulpat päässä ja mies nousi öisin tassuttelemaan vauvaa. Mies ei ihan pienestä havahtunut, joten usein vauva ehti 15-30sekunnissa rauhoittua itsekseen (ei vauva edes oikeastaan ollut hereilläkään). Kaiken kaikkiaan "täydellisen vasteen" saaminen taisi kestää jopa 2kk, mutta yöt helpottuivat kuitenkin jo kahdessa viikossa enkä enää kävellyt päivisin kuin zombi univelkaisena. Lopulta poika tosiaan jäi aina omaan sänkyyn tyytyväisenä unirievun kanssa ja nukkui öisin 12h putkeen (klo19-7). Olihan elämä juhlaa. =D Pinnasängystä pois siirryttäessä tulikin sitten iltaisin vähän ongelmia kun lapsi ei tahtonut pysyä sängyssä. Mutta tämä vaihe kesti noin vuoden ja sen jälkeen ei ole ollut muuta ongelmaa, muuta kuin yöllä saattaa pelätä ja tulla äidin ja isän viereen.

 

Uniriepu

 

Hehkutan vielä unirievun/-lelun vaikutusta vauvaan. Nimittäin unikoulun onnistuminen jää usein siitä kiinni. Tarkemmin unilelusta voi lukea tästä aiemmasta postauksestani. Psykologienkin mukaan unilelu on tärkeä asia lapselle, kun hän on erossa äidistä yöllä. Ei tosiaan ole tarkoitus, että lapsi pönöttää äidin vieressä 24/7. Mutta toki näin voi tehdä, jos siltä tuntuu. Vauvasta vain tulee ihan yhtä hyvä, vaikka hänellä on välillä jokin korvaava rätti vieressä, joka esim. tuoksuu äidiltä.

 

Kuopuksemme nukkuminen

 

Kuopuksemmekin on mielestäni ollut ihan normaali vauva. Ei helppo eikä haastava. Vauvana heräsi 2h välein syömään yöllä, mutta en pitänyt tätä mitenkään väsyttävänä, sillä hän kävi tissillä ja sen jälkeen jäi tyytyväisenä omaan sänkyyn (hereille tai nukkumaan). Yöt olivat rauhalliset. 6kk kohdalla hän heräili ehkä kerran yössä mikä ei ole paha. Sen verran vain unikoulutin, että halusin hänen nukahtavat illalla itse omaan sänkyyn. En oikeastaan ikinä antanut pojan nukahtaa tissille, sillä siitä pois opettaminen on vaikeaa. Vauva sinänsä ei helposti nukahtanutkaan koskaan tissille, joten tämä oli helppo toteuttaa. Jotkut vauvat nukahtavat suunnilleen jo kun näkevät tissin. Minä mielummin nukutin vauvan syliin, sillä siitä opettaminen pois on helpompaa kuin tissiltä. Tämä toimi hyvin, mutta ihan itsekseen hän ei yleensä illalla nukahtanut. Tein niin, että istuin illalla sängyn vieressä ja hyräilin aina samaa laulua, kunnes vauva rauhoittui (1-2min yleensä kesti). Koitin myös nostelua, mutta tästä vauva vain raivostui (ei siis sopinut hänelle). Poika on kyllä sylivauva, mutta jostain syystä illalla nukkumaan mennessä haluaa olla rauhassa. Tassuttelu toimi ihan hyvin, mutta parhaiten kuitenkin tuo että istuin vain pinnasängyn vieressä. Vauva nukkuikin 7kk iässä yöt putkeen, mutta sitten alkoi 2kk kestävä hampaiden teko (7kpl tuli tuossa ajassa) ja useat flunssat. Yöt olivat ihan kohtalaiset, mutta heräilyjä oli 1-2/yö. Usein vauva rauhoittui ihan vellipullolla (imetys loppui 7kk iässä kun maito ei riittänyt). Käytin häntä monesti korvalääkärilläkin yhtä äkkisen itkuisuuden takia, mutta nuorimmaisella ei ole koskaan mitään vakavampaa helposti tullut. Vanhempi on sitten päinvastainen. Kauheassa korvakierteessä vauvana. Hän on vain ollut siitä hassu, että kipeänä hän on nukkunut jopa sikeämmin. Hänellä usein epäiltiin ihan tosi vakavaa tautia, sillä korvatulehdus veti hänet aina niin veteläksi. Noh, kuitenkin tämä nuorimmainen aloitti taas yöheräilyt, mutta 1-2/yössä ei vielä niin paha ollut että olisin jaksanut unikoulua alkaa taas vetämään. Halusin öistä vaan helpot. 9kk kohdalla kävin 6vkoa töissä ja mies piti isäkuukauden (tämä olisi mielestäni melkeinpä pakollinen kaikille isille, ihan huippujuttu). Kun taas jäin kotiin oli vauva nilkassa kiinni koko ajan. Toki mukana oli ehkä eroahdistustakin ja muutenkin hän on aika mammanpoika. Mutta varmasti vaikutti tuo töissäkäyntipätkä. 1v iässä yhä yleensä herää kerran yössä vellipullolle. Nälkä tuskin on, mutta sillä hän rauhoittuu parhaiten ja mikäli pulloa ei tule, hän valvoo joka ikinen kerta 2-3h yöllä, joten ei kiitos. Poika havahtuu meidän huoneessa helposti pienellekin rapinalle, joten nyt on vuorossa omaan huoneeseen siirtäminen, jolloin hän saa nukkua rauhassa ja itsekään en niin helposti herää hänen tohinaan. Kuulen kyllä jos poika ei rauhoitu ja vien pullon hänelle. Tämä toimi hyvin esikoisemmekin kohdalla. Vanhempien kanssa samassa huoneessa nukkuvalle vauvalle tulee usein öisin halu alkaa nousemaan ylös, mutta omassa huoneessa unet voi rauhoittua. Ja pieni lapsi ei muuten tajua pelätä kuten esim. hyvän mielikuvituksen omaava nelivuotias. Sitä ei tarvitse pelätä. Jos homma ei pelitä, voi sänkyjä taas justeerata kunnes kaikki saavat nukutuksi. Ja tuo unilelu, jossa on tuo hassu naru, toimii nykyisin tosi hyvin rauhoittelussa. Mikäli hän havahtuu, käyn vain antamassa tuon hänen käteensä mikäli hän ei sitä itse löydä. Hyvät unethan ovat aina se tavoite. Et näin erilaisia voivat lapset olla. Mielestäni on kiva että pojat ovat noin erilaisia. =) Vaihtelua elämään.



Kiukku kiukku kiukku

Kiukkukohtaukset kuuluvat elämään, mutta osa vanhemmista suhtautuu näihin todella varoen tai sitten provosoituen. Jos aletaan kovasti hyssyttelemään, ettei lapsi vain saa kiukkukohtausta, niin silloin kannattaa muuttaa asennetta. Kiukkukohtauksia tulee paljon ja paras suhtautuminen niihin on pitää oma pää kylmänä. Laitan tähän muutaman suuntaa antavat vinkin, miten eri tilanteissa voi toimia. Kannattaa myös ottaa huomioon, että ihmisillä on eri temperamentti. Tämän voi tunnistaa jo vauvoista. Kannattaa vilkaista postaus tunnista vauvasi temperamentti. Tuota ei kannata liian tosissaan ottaa, mutta on ihan hauska lähinnä tietää.

 

"Hyvänlaatuisia kiukkukohtauksia"

 

Ensiksikin on paljon kiukkukohtauksia, jotka ovat ihan "luvallisia". Täytyyhän lapsen saada kiukutella eikä häntä siitä saa joka kerta rangaista. Ilman pientä kapinointia lapsen psyyke kärsii. Esim. uhmaikä ja murrosikä ovat erittäin tärkeitä vaiheita elämässä kohti lapsen itsenäistymistä. Muuten lapsi voi jäädä ihan lapsentasolle, mikäli ei saa kunnon irtiottoa vanhemmista.

 

Jokainen varmaan tietään tarhapäivän jälkeisen kiukun. Tämä on vain hyvä merkki, sillä jos lapsi ei uskalla kiukutella kotonaan, niin jotain on vialla. Pitkän tarhapäivän jälkeen ei kannata vielä lasta markettiin, sillä tarhapäivä on lapselle työpäivä ja se on erittäin raskas. Tarhassa ei kehtaa tädeille alkaa mahtihemeleitä vetämään, joten ne tietty kaatuvat sitten vanhempien niskaan. Ja hyvä niin, että tulee kiukku ulos.

 

Jos lapsi vetää äksät karkkihyllyn edessä, niin tähän voi yrittää reagoida niin että ei juurikaan noteeraa kohtausta vaan odottaa menisikö se siitä piakkoin ohi. On ihan sama mitä muut ihmiset ympärillä ajattelevat. Keskittykööt omaan elämäänsä. Jos kohtaus menee mahdottomaksi, voi lapsen ottaa kainaloon ja lähteä kaupasta. Usean lapsen kanssa kannattaa tehdä niin, että tehdään pelisäännöt ennen kauppaan menoa valmiiksi. Kerrotaan miten kaupassa tulee käyttäytyä ja mitä seuraa jos ei tottele. Pienille lapsille voi ottaa mukaan lelun (tai tutin ym) ja vanhemmille antaa listan, jonka avulla he voivat auttaa kaupassa, jotta lapsillakin on tekemistä. Onko mitään tylsempää lapselle kuin kaupassakäynti, josta ei edes karkkia tai lelua saa mukaan.

 

Jos lapsi ei saa kotona haluamaansa (esim. karkkia) ja vetää hemelit, kannattaa tässäkin koittaa pysyä itse rauhallisena. Saahan sitä kiukustua. Lapselta ei voi odottaa aikuisen tyyntä käyttäytymistä pettymystilanteissa. Voi jatkaa omia puuhasteluja ja sanoa vain rauhallisella äänellä, että nyt ei tule karkkia.
 

Miten toimia eri ikäisten kanssa
 

Pienen lapsen (alle 2v) kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä hän ei oikein vielä ymmärrä kiukkua. Lapsen vieressä kannattaa olla ja katsoa ettei hän loukkaa itseään. Alle 1v pitää aina ottaa syliin, sillä hän ei kerta kaikkiaan ymmärrä mikä meni pieleen. Alle 1-vuotiashan osaa myös kiukutella. Hän voi esim. suuttua siitä että tuiskahtaa pyllylleen tai sitten hänet otetaan pois hajottamasta digiboxia, joka olisi niin kivaa. Tietty jos lapsi huitoo kovasti ja raapii vaikka kasvoja, on hänet välillä laskettava alas. Alle 2v kiukkukohtauksissakin voi toki koittaa ottaa lasta syliin, jos näyttää ettei hän itse kykene tästä yli pääsemään, mutta jos lapsi rimpuilee kovasti vastaan, en väkisin sulkisi häntä syliin. 5min välein voi esim. koittaa joko lapsi olisi sen verran rauhoittunut että hänet voisi ottaa syliin. Lasta on siis autettava käsittelemään tunteitaan ja myös lohdutettava. Ei kiukku ole mikään paha asia, vaan ihan sallittava tunne. Yleensä lapsi tarvitsee vähän apua kiukun käsittelyyn eikä häntä saa hylätä sen takia.
 

Isomman kanssa (alle 3v) voi sitten yrittää ihan keskustellakin aiheesta, mutta jos lapsi huutaa lattialla eikä aiheuta harmia (meluhaitta sallittakoon, ääntä kyllä maailmaan mahtuu), niin antaa kiukutella. Kun pahin on menossa ohi, kannatta lapsen luo mennä. Itse pidän jopa aikarajaa. Yli 15min en lapsen antaisi huutaa missään paikassa, vaan yrittäisin vähän käydä jututtamassa ja lohduttamassa, sillä usein lapsella on oikeasti paha mieli ja hän kaipaa lohdutusta ja auttajaa. Riippuu tilanteesta. Vaikea tietty antaa yhtä ja oikeaa ohjetta. Se että lapsi huutaa pari tuntia omassa huoneessa, on mielestäni jo aivan kauheaa. Jokin lapsella on hätänä, jota hän ei itse osaa ratkaista. Tällöin tarvitaan aikuisen apua.
Lasta ei tietenkään pidä palkita kiukkukohtauksesta, vaan tarkoitus on auttaa.

 

Rangaistavia kiukkukohtauksia

 

Itse pidän sääntönä sitä että "ketään ei saa vahingoittaa ja mitään ei saa rikkoa". Tämä pätee myös sanalliseen vahingoittamiseen, kuten haukkumiseen ja kiroiluun. Lapsi ei saa kiroilla aikuiselle päin naamaa (niin kuin kukaan ihminen ei saisi toiselle) ja tätä ei saa vain katsoa läpi sormien. Lapsi joutuu sanoistaan vastuuseen, jotta hän ymmärtää asian vakavuuden ja osaa välttää tilannetta jatkossa. Täytyyhän lapsille opettaa miten maailmassa käyttäydytään tai muuten tulee isona ongelmia ihmissuhteissa.

 

Jos lapsi alkaa fyysisesti hakkaamaan toista tai nakkelemaan tavaroita, on tämmöinen kiukku katkaistava. Jos lapsi jatkuvasti käyttäytyy huonosti eikä vanhempi saa tätä muuten ruotuun, niin ehkä tässä tapauksessa voi kokeilla yli 3v tapauksissa jäähynurkkaa, jonka käytöstä on tarkemman ohjeet täällä. Toki ensin kokeillaan uskoisiko lapsi sanallista kieltoa. Pienempien kanssa on vain tilanne katkaistava ja otettava lapsi pois tilanteesta. Toki 1-vuotiaallekin sanotaan "ei saa lyödä äitiä". Lapset ymmärtävät paljon. Jos isompi lapsi käy pienemmän päälle, on aikuisen mentävä väliin. Kyllähän sisarukset kinastelevat ja esim. kaverusten voi antaa ratkoa omat erimielisyytensä, mikäli tämä ei mene ihan tappeluksi. Mutta pienempiä sisaruksia on jonkun puolustettava, sillä tilanne on epäreilu. Toki ei saa automaattisesti olettaa, että taas isoveli on hakkaamassa pienempää. Jos tilannetta ei ole itse nähnyt, on vain koitettava toimia rauhallisesti ja selvitettävä asiaa. Itse en pidä siitä että "en välitä kuka aloitti" -asenteesta. Tottakai sillä on väliä, kuka toisen kimppuun on hyökännyt. On vain luonnollista, että lapsi alkaa puolustaa itseään. Hyökkääjä menee mielestäni vastuuseen teostaan ja sillä todellakin on väliä kuka aloitti ja se selvitetään mikäli mahdollista.

Huutamisellakin on tietty joku raja. Jos huuto menee niin mahdottomaksi ja pitkittyy niin että ihmisillä korvat halkeaa, niin voi tähänkin yrittää puuttua. Jokin raja sietokyvylläkin.

 

Esimerkki

 

Aikuisen on vain kerättävä itselleen jostain voimia ja katkaistava kiukku, joka aiheuttaa harmia muille. Näin itse Hoplopissa isän, jolla oli todennäköisesti kaksi omaa ja kaksi kaverin lasta mukana. Yksi (arviolta 5v) poika kiusasi kaikkia lapsia puistossa. En ole ikinä nähnyt vastaavaa. Lapset saattavat pihallakin nahistella, mutta tämä oli kaiken huippu. Lapsi kirjaimellisesti kiusasi ihan jokaista joka tuli vastaan. Oma 4v poikanikin yritti selittää hänelle, että ei saa töniä ja hakata. Neuvoin poikaani sitten lopulta vain hakeutumaan pojan läheisyydestä pois ja selitin että poika on erittäin ilkeä. Poika hakkasi kaikkia ja esti lasten pääsyn liukumäkeen. Hänen pikkusiskonsa (n.3v) alkoi tietty apinoimaan tätä käytöstä. Välillä hänen ikätoverikaverit hermostuivat tähän häirikköön ja tönäisivät häntä tieltä pois tms (eivät hakanneet mitenkään törkeästi). Lapsi kävi välillä itkemässä isälleen että toiset tönii. Isä istui ja luki lehteä. Otti lapsen syliin eikä ollenkaan ottanut selvää mikä oli tilanne. Kun poppoo oli lähdössä pois, mosautti poika pikkusiskoaan nyrkillä päähän. Tyttö alkoi tietty itkeä ja mitä teki isä. Ei noteerannut mitenkään pojan käytöstä, vaan nappasi tytön ja alkoi pukea tälle haalareita. Ihan hirveää. Poika ei ilmeisesti saa huomiota osakseen ja on muutaman kerran saanut jollain mahtikiukulla sitä, joten hän vetää käytöksensä ihan överiksi, sillä loppupeleissä se on ainut keino jolla hän saa huomiota. Lapsi haluaa aina vanhempien huomiota ja hankkii sitä keinolla millä hyvänsä. Myös ikävä huomio (toruminen esim.) on lapsesta parempi kuin ei huomiota olenkaan. Itseäni järkytti tuo isän käyttäytyminen. Olin niin lähellä käydä sanomassa isälle, että tuletko katsomaan miten poikasi käyttäytyy puistossa. Mutta sitten tajusin, ettei häntä voisi vähempää kiinnostaa. Jouduin komentamaan kiusaajapoikaa jossain vaiheessa, koska hän alkoi töniä poikaani ja minä ainakin puolustan muita ihmisiä, vaikka he pärjäisivätkin omillaan. Ihmiset varovat liikaa komentamasta toisten lapsia. Jos vanhempia ei ole lähettyvillä, saa heitä todellakin torua ja pitääkin olla tiukkana. Ja vaikka vanhemmat olisivatkin jossain lähellä, mutta eivät tee mitään, pitää toisen lapselle sanoa asiallisesti mutta topakasti, mikä meni pieleen. Paljon näkee kiukuttelevia lapsia ympäri pitäjää, mutta tuossa pojassa oli selkeä ero. Hänen käytöksensä oli oikeasti ilkeää, kuten varmaan jokainen sen tekstistä sai irti. Ja pahinta oli se, ettei poika ilmeisesti koskaan joudu siitä vastuuseen. Muuten hän ei ikinä käyttäytyisi niin, että hakkaa ihan jokaista vastaantulevaa lasta. Ikinä en ole missään pelännyt päästää poikaani johonkin leikkipaikaan. Yleensä lapset tulevat keskenään toimeen ja jos joku tönäisee, ratkeaa asiaa kohtuu helposti. En tosiaankaan väitä, että poika olisi ilkeä lapsi. Hänen käytöksensä vain oli ilkeää ja tämä on tietenkin hänen vanhempiensa mahdollistava ilmiö. Ei jakseta tai osata komentaa. Tai sitten ei kiinnosta tai luullaan ettei ole aikuisten asia puuttua lasten käytökseen. Hyvä etten itse saanut kiukkukohtausta. Juttelin poikani kanssa jälkeenpäin vielä tilanteesta ja hän tuntui ymmärtävän ikäisekseen asian tosi hyvin. Lapset kun automaattisesti luulevat että jokainen ihminen on kiltti ja kaikkiin voi luottaa. Puoliaan on opittava pitämään ja ihmisiin ei saa sokeasti luottaa, mikäli heitä ei tunne.

 

Mutta näin. Jos lapsia hankkii, on heidän kiukkukohtauksiinsa vain jaksettava reagoida, vaikka asia tuntuisi kuinka vähäpätöiseltä. "Ken leikkiin ryhtyy, sen leikin kestäköön" on minun mottoni aina, kun joku kysyy, että eikö sinua väsytä, kun pieni vauva nukkuu huonosti ja isompaakin pitäisi jaksaa viihdyttää. Toki väsyttää, mutta se on vain perhe-elämää. Jos ei jaksa, on apua otettava vastaan.

Huudatusunikoulut pannaan

Huomasin tässä yks päivä facebookissa linkin Länsiväylän sivuilla olevaan artikkeliin: "Saako lasta huudattaa unikoulun nimeen?" No minun mielestäni ei saa! Tuo artikkeli aiheesta on mielestäni ihan hyvä. On välillä todella masentavaa, miten paljon Suomessakin vielä huudatetaan huonosti nukkuvia tai usein heräileviä vauvoja. Se minua ei kauheasti huoleta, jos vanhemmat vain ovat ekshaustiossa eivätkä tiedä mitä tehdä ja siksi joutuvat vauvaa sängyssä huudattamaan. Parempihan se on kuin päätyä pahoinpitelemään lasta (valitettavan yleistä). Mutta jos sairaalat ja turvakodit tarjoavat unikouluja, joissa ei lasta saa edes syliin nostaa, niin se on minusta aatamin aikaista. Eihän lapsi pilalle mene vaikka se vähän itkeskeleekin välillä sängyssä. Varsinkin jos vanhempi on siinä vieressä heti saatavilla. Mutta kun konsteja kerta on, niin miksi tehdä elämästä tympeää. Raskaitahan unikoulut periaatteessa ovat, sillä vanhemmat joutuvat yöllä heräilemään ja rauhoittelemaan lasta eri konstein, mutta niin he joutuvat kyllä ilman niitäkin. Ja olen aika pettynyt neuvoloiden tiedonmääriin tämän asian suhteen. Hoitajien koulutukseen ei edes kuulu unikoulua. Siitä ehkä mainitaan jollain tunnilla, mutta itse näistä asioista pitäisi ottaa selvää. Lastenlääkäreillä on usein kattavammat tiedot aiheesta.

 

Olen koittanut koota tänne blogiin kattavasti eri konsteja eri ikäisille lapsille. Toki perhepedit ovat hyviä, mutta joka perheessä se ei välttämättä onnistu. Ja esim. meidän esikoinen ei vain siinä kerta kaikkiaan suostunut nukkumaan vaikka mitä konsteja käytti. Hänet unikoulutin Tracy Hoggin P.U/P.D unikoululla, jossa ei anneta lapsen itkeä yskin sängyssä vaan otetaan vauva syliin aina kun alkaa itkemään. Tassuttelu unikoulut ovat myös ns. lempeitä unikouluja, sillä vaikka vauva on yksin sängyssä, niin vanhemman läsnäolo siinä vieressä riittää kyllä. Riippuu vauvan temperamentista, mikä konsti toimii. Meidän kuopus on ollut kohtuu hyvä nukkumaan, mut hänellekin siinä 7kk iässä pidin pari viikkoa tassuttelua, sillä hän ei oikein osannut nukahtaa itse sänkyyn ja alkoi olla liian iso syliin nukuttamiseen. Tissille ei oikeastaan koskaan nukahtanut. Ja hänelle tuo nostelu ei ollut hyvä, hän vain rimpuili siitä alas. Mutta hän onkin eri luonteinen kuin esikoisemme. Hänelle myös auttoi se, että istuin sängyn vieressä ja hyräilin tiettyä laulua. Nykyisin alkaa haukottelemaan heti, kun kuulee laulun. Yli 1v iässä sitten kans vähän protestoi, mutta kuuntelin huutoa 10-15sek ja sehän taukosi itsestään. Eikä kannata ajatella, että lapsi luovutti, koska ei saanutkaan huomiota. Tämmöinen ilmiö ei ilmene tuommoisena käyttäytymisenä. Siihen tarvitaan kuukausian ignooraaminen.

Kategoriasta nukkuminen, löytyy paljon vinkkejä eri ongelmiin ja kysymyksiin pyrin aina vastaamaan, sillä jokainen lapsi on kuitenkin erilainen ja reagoin asioihin eri lailla.

 

Perhepedeistä tulee harvemmin kirjoiteltua, sillä ne joissa se toimii ei yleensä ilmene paljon ongelmia tai kysymyksiä. Jos lapsi simahtaa vanhemman viereen eikä ala ryömimään sängyltä alas, niin toki siinä on hyvä nukkua. Ja sitten on semmoinenkin konsti, että vauva imetetään sängyssä, mutta varovasti otetaan tissi pois suusta ennen kuin lapsi siihen kokonaan nukahtaa. Näin opetetaan lapsi nukahtamaan aikuisen viereen itsekseen.

Mutta painotan aina yhtä tärkeää asiaa ja se on parisuhde. Koko perheen on oltava tyytyväinen ratkaisuihin ja miestäkin on kuunneltava. Jos parisuhde voi hyvin niin lapsikin voi hyvin.

 

Eli ei huudatusunikouluja. Mutta jos vanhemmat ovat väsyneitä eivätkä saa lasta nukkumaan, niin mielestäni on ehdotonta tehdä asialle jotain. Toivon kovasti, että jokaisessa perheessä nautittaisiin vauvasta ja koko perhe olisi onnellinen. Siksi loinkin nämä sivut ja haluan jakaa kaiken tiedon ja konstit, jotka olen havainnut toimiviksi. En tietenkään mikään guru tässä asiassa ole, mutta paljon olen asiaa opiskellut ja käytännössä kenttätyössäkin sitä oppinut. Aion jatkossakin päivittää tietojani ja kuunnella kaikenlaisten ihmisten kokemuksia ja omia vinkkejä eri ongelmiin.

Yhteistyö on tärkeää.

Jäähynurkka

Mainitsinkin jo supernanny Jo Frostin aiemmassa tekstissäni ja ajattelin kirjoittaa tänne blogiin hänen jäähynurkka menetelmästään. Tämä on maailmankuulu, mutta en ole aivan varma kannattaako sitä tehdä kaikille. Tottakai lapselle täytyy tehdä selväksi käyttäytymissäännöt. Vanhempia on kunnioitettava eikä ketään saa lyödä eikä tavaroita rikkoa. Kiukutella toki saa, mutta rajat on tässäkin oltava. Luulen että tämä ainakin toimii, jos tilanne on todella vaikea ja lapsi käyttäytyy jatkuvasti huonosti eikä vanhempi saa häntä muuten ruotuun.

 

Frostin jäähypenkkimeneltelmä on tässä tiivistetysti. Jokainen vaihe on aina käytävä läpi. Konsti toimii todella nopeasti, kunhan vain ei anna periksi ja uskoo itseensä.

 

1. Anna lapselle varoitus, jos hän ei lopeta jotain tuhmaa tekemistä.

 

2. Jos lapsi ei yhdestä varoituksesta usko, laita hänet jäähypenkille / nurkkaan / portaalle / matolle ym istumaan. Tämä onnistuu 3-4 vuotiailla. 6-7 ikäinen kannattaa laittaa jäähyhuoneeseen, jossa ei ole mitään tekemistä (ei omaan huoneeseen).

 

3. Lapsi istuu arestissa iän osoittaman minuuttimäärän verran. Esim. 3-vuotias istuu 3min, 6-vuotias 6min.

 

4. Jos lapsi ei pysy arestipaikassa, viedään hänet takaisin. Lapselle ei jäädä juttelemaan yhtään mitään vaan viedään hänet takaisin ja lähdetään heti itse pois. Mökästyksestä ei kannata välittää. Lasta voi joutua viemään takaisin yli tunnin ajan, mutta periksi ei saa antaa. Konsti toimii varmasti, kun sen tekee oikein. Kun näkee alussa vaivaa, niin homma helpottuu todella nopeaa ja jatkossa usein pelkkä varoitus riittää.

 

5. Kun jäähyaika on loppunut, mennään lapsen luo ja selitetään miksi hän sai jäähyn.

 

6. Vaaditaan anteeksipyyntö (jos lapsi ei kadu ja pyydä anteeksi, otetaan uusi jäähy) ja lopuksi aina hali ja pusu. Koskaan ei saa jäädä kaunaa ja vanhempi ei saa vihoitella anteeksipyynnön jälkeen.

 

Kun lapsi kokee jäähyn pari kertaa, riittää jatkossa usein vain varoitus ja uhka jäähypenkistä. Lapset ovat fiksuja ja oppivat nopeasti.

 

Usein unohtuu esim. tuo että selitetään lapselle miksi jäähy annetaan. Lapsihan luulee ilman tätä että hän vain naureskeli ja siitä rangaistaan (todellisuudessa hän on ehkä paiskonut leluja muiden päälle). Fyysisesti raskain on viedä lapsi aina arestipaikalle, mutta tässä asiassa ei missään nimessä kannata luovuttaa. Ja tässä vaiheessa ei tosiaan puhuta lapselle eikä aleta neuvottelemaan.

 

Yksi konsti oli sitten sellainen, että jos aresti ei auta, otetaan lapselta yksi lelu karanteeniin. Sen saa takaisin, kun lapsi on kiltti. Mutta tätä ei pidä tehdä ennen arestia, sillä se on epäreilua.

 

Kolmas konsti on nopea ja tehokas, mutta siitä ei ole kiva aloittaa. Jos muu ei onnistu ja lapsi esim. koko ajan kiusaa toisia sisaruksia, niin hänet vain jätetään huomiotta ja laitetaan pois huoneesta, kunnes hän osaa käyttäytyä. Häntä ei ikään kuin aleta vaan pullautetaan leikistä ulos. Tämä ei tietty ihan pienimmille toimi, vaan enemmänkin 5-vuodesta ylöspäin. Eikä tästä ole kiva aloittaa. Mutta ongelmatapauksessa tämä voi olla ainut konsti, jolla saadaan viesti perille.

 

 

Karkaileva lapsi

 

Sisältä ulos karkaava lapsihan hoituu sillä, että oveen kiinnitetään ylös lukko.

Mutta entäs jos lapsi karkaa ulkona. Tähänkin on Frostilla hyvä konsti.

 

Ihan sama mihin mennään, lapselle tehdään ennen lähtöä selväksi, miten hänen oletetaan käyttäytyvän. Pelisääntöjen selvittäminen on tärkeää, sillä miten lapsi voisi muuten tietää. Jos lapsi esim. kaupassa tekee jotain älyttömän tuhmaa, annetaan jäähy kotiin päästyä.

 

Jos lapsi karkaa esim. puistossa, opetetaan lapselle, että kun äiti huutaa "seis" ja näyttää kädellä seis/stop, tulee lapsen pysähtyä paikoilleen. Jos lapsi ei usko, on hänen pidettävä kiinni rattaista (mikäli mukana on vaunuissa/rattaissa kulkeva lapsi) tai kädestä iän osoittama minuuttimäärä. Samalla kävellään eteenpäin Tämä jälkeen on lupa kulkea taas edessä vapaasti, mutta aina on pysähdyttävä kun vanhempi huutaa seis. Näin vanhempi hallitsee lasta, joka meinaa karata liian kauas tai esim. ajotielle.

 

Vinkki: Ravintolaan kannattaa aina ottaa rekvisiittaa mukaan (leluja/kirjoja), sillä on aika paljon vaadittu että lapset pysyvät rauhallisena pitkiä aikoja, jos ruokaa joutuu odottamaan paikoillaan kauan. Kotona on tietty eri. Lapset kyllä hoksaavat tämän.

 

Perheet, joita Frost usein auttaa, ovat usein liian lepsuja lapsille ja lapset ovat ottaneet perheessä johtajan aseman. Jotenkin outoa, että monessa perheessä ei osata pitää rajoja. Ehkä vanhemmat eivät osaa pitää kuria oikein ja pelkäävät satuttavansa lapsia. Mutta nuo konstit kyllä toimivat!

Itsellä menee töissä monesti hermot, kun lapset hyppivät seinille ja minä joudun niitä sitten komentamaan, kun vanhempi ei tee mitään. Sen verran pitää tsemppiä ja voimia löytyä, että ainakin yritetään komentaa lapsia. Jos ei onnistu, niin onpahan yritetty.

 

Itse olen huomannut sen, että kun lasta on joutunut vähän komentamaan ja laittamaan ruotuun, niin hän on jonkin ajan päästä todella iloinen ja ihan parasta kaveria, kun lapsella on turvallinen olo vanhemman ollessa auktoriteetti. Fyysistä kuritusta ei koskaan pidä harrastaa ja huutamistakin kannattaa aina välttää, vaikka kuinka hermot meinaavat mennä.

MEILLÄ
Meillä ei jääähynurkkaa käytetä, vaan jos lapsi kiukuttelee, niin yleensä olen siinä vieressä kunnes tilanne rauhoittuu ja sitten juttelen lapselle asiasta. Pienen lapsen kanssa juttelu ei aina toimi, mutta silloinkin voi istua vieressä ja katsoa ettei lapsi loukkaa itseään. Lapsihan ei ilkeyttään kiukuttele vaan jokin hänellä on hätänä ja se pitää selvittää. Lapsi vain ei aina osaa itse sitä kertoa.

 

Rajat ovat rakkautta.

Rajaton lapsuus on sama kuin lapsen hylkääminen.

Ruumiillinen kuritus lisää lapsen aggressiivisuutta

Tähän artikkeliin törmäsin ensin vau.fi sivuilla, mutta artikkeli on alunperin otettu yhdysvaltalaistutkimuksesta Pediatrics lehdestä.

 

Ruumiillinen kuritus ja rankaiseminen on aikaisemminkin yhdistetty lasten aggressiivisuuteen, mutta nyt tehty tutkimus on laadukkain tähänastisista selvityksistä.

 

Tutkijat huomioivat mm. lapsen aggressiivisuuden kolmivuotiaana sekä monia perheoloihin ja vanhempiin liittyviä riskitekijöitä, jotka ovat vaikeuttaneet aikaisempien tutkimusten tulkintaa.

 

Tutkijat haastattelivat 2 500 äitiä ja havaitsivat, että kolmevuotiaana säännöllisesti kuritetut lapset olivat puolet todennäköisemmin aggressiivisia viisivuotiaana kuin lapset, joiden vanhemmat eivät käyttäneet väkivaltaa lapsiinsa.

 

Säännöllisenä kurittamisena pidettiin esimerkiksi piiskaamista vähintään kolmesti edeltävän kuukauden aikana. Niin menetteli neljännes äideistä. Toinen neljännes oli kurittanut kerran tai kahdesti ja loput eli noin puolet äideistä ei käyttänyt fyysistä kuritusta.

 

Suomalaisista vajaa kolmannes hyväksyy lapsen fyysisen kurittamisen joissain tilanteissa. Kannattajia on usein kuritettu lapsena. Tiedot perustuvat Lastensuojelun Keskusliiton vuonna 2006 toteuttamaan kyselyyn.

 

Pediatrics published online April 29, 2010

 

Suomessa lasten ruumiillinen kurittaminen ja muu pahoinpitely on virallisen syytteen alainen rikos. Ollut vuodesta 1984. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä ettäkö suurimmassa osassa perheistä olisi ollut lasten ruumiillista kuritusta tätä aikaisemmin. Esim. mummuni kotona ei koskaan kuulemma kuritettu lapsia vaan ilmapiiri oli aina ihana ja lämmin, vaikka rajat toki olivatkin.

 

  Kannattaa myös huomata, että huutamisella on samoja vaikutuksia kuin fyysisellä kurituksella. Jos kaikki keskustelut käydään huutamalla ja vanhemmat komentavat lapsia aina huutaen, niin lapset alkavat huutaa takaisin. Sitten on turha syyttää huonotapaisia lapsia. Toki on inhimillistä että hermot menee, mutta aina on paras, jos säilyttää hermonsa. Näin tilanne pysyy hallinnassa ja varma sekä rauhallinen vanhempi on aina auktoriteetti. Lapsen kiukkua ei myöskään kannata säikähtää. Ei se ole vaarallista. Matala ja jämäkkä äänenpaino on paras. Lapsi tietää että vanhempi on tosissaan, mutta ei kuitenkaan säikähdä. Ja vanhemman tulisi aina tulla lapsen tasolle (fyysisesti eli laskeudutaan esim. polvilleen), kun hän puhuu lapselle. Jotkut lapset säikähtävät huutoa ja vanhemmat ajattelevat että tämähän toimii. Mutta tämä kuitenkin kostautuu jatkossa. Lasta ei saa pelotella. Lapsia on loppujen lopuksi helppo pitää ruodussa, kunhan vain pysyy määrätietoisena ja rauhallisena. Pitää tietty tietää mitä tekee. Itse tykkään lukea paljon lasten kasvatuksesta, sillä olen huomannut että moni vanhempi menee täysin metsään luottamalla "maalaisjärkeensä". Toki tähänkin kannattaa luottaa, mutta suosittelen lukemaan tästäkin aiheesta. ;)

 

Ikuisena optimistina uskon, että Suomessa suurin osa vanhemmista osaa hommansa ;)

Esikoisen suusta 3-4-vuotiaana

Pakko oli listata tähän meidän poitsun parhaat kootut jutut. x)

 

3v

 

Poika sanoitti uudelleen Piippolan vaarin:

"Piippolan vaarilla oli talo, hiiala hiiala hei.

Vaari se hoiteli pappojansa, hiiala hiiala hei.

Hattu siellä ja hattu täällä,

siellä hattu, täällä hattu, joka puolella hattu.

Hiiala hiiala hei!"

 

(Piippolan vaari on kenties laajentanut bisnestä vanhusten huoltoon??)

 

Kukkakauppias = kukkakaalinen

Papukaija = kapukaija

Hämähäkki = mamahakki

Erikäisiä = erilaisia

 

Minä: Älä koske siihen, tulee vahinko.
Poitsu: Älä sinä pölö pölö.

 

Minä: Tuleeko sinusta iso poika?
Poika: Ei

M: Tuleeko sinusta pieni poika?
P: Ei

M: Mikä sinusta sitten tulee?

P: Minusta tulee hattupoika.

 

Poitsu soitti leikkipuhelimella monesti kaverilleen ja jutut oli aina samat:

"Terve! No emminä tiiä! No niin heippa!"

 

Lentokoneessa ukkeli huutaa isoon ääneen:
"Hei mitä tää jengi on, istukaa alas!"

 

M: Mikä sinusta tulee isona?
P: Minusta tulee Luigi!

 

(italialainen putkimies??)

 

"Vauva näyttää ihan makkaralta."

 

"Äiti on minun paras kaveri."

 

"Äiti on niin nätti."

 

"Äiti on niin tyttö."

 

"Minä lähden nyt töihin." (Ottaa pyörän, käy pyöräilemässä ja keräämässä kiviä). "Minä tulin nyt töistä ja toin sinulle lahjoja."

 

M: Auta äitiä siivoamaan.

P: En minä auta sinua.

M: Sitten ei tule legoa.

P: Oi anteeksi, minun pitääkin auttaa sinua.

 

4v

 

Tiku ja Taku kiusaa Akua piirretyssä.

M: Nuo tiku ja taku on vähän tuhmia.

P: Niin, ne on vähä miehiä.

 

"Äiti laita se musiikki pois, minä yritän lukea."

 

Vein poitsun tarhaan yks aamu lelupäivänä ja toinen poika itki lautasen äärellä. Poitsu meni hänen luokseen ja sanoi: "älä huoli, minulla on leluja".

 

P: Äiti älä laula.

M: Miksen?

P: No kun se on vaarallista.

 

Nipistinomppu = piste(?)

 

Muuton jälkeen: "Onko se ykköstoista koti kunnossa" (vanha asunto oli nro 11)



Mistä tiedät, että sinusta on tullut äiti

Bongasin jokin aika sitten netistä (facebookin kautta todennäköisesti) tämmöisen humoristisen jutun, joka kuitenkin minun mielestä on pelottavan todenperäinen:

 

1. Sen sijaan että juoksisit poispäin räjähtävästä oksennuksesta, juokset sitä kohti.

2. Teet enemmän seitsemässä minuutissa kuin moni muu koko päivän aikana.

3. Sanapari "happy hour" tarkoittaa sinulle nykyään hetkeä lapsesi nukkumaanmenon ja oman yöpuulle käymisesi välissä.

4. Pyrähdys baariin vaatii enemmän toipumisaikaa kuin pieni kirurginen toimenpide.

5. Kauppaan meno yksin on kuin miniloma.

6. Viidentoista minuutin suihku suljettujen ovien takana tuntuu hemmottelevalta spa-hetkeltä.

7. Pissaaminen yleisön edessä on sinulle arkipäiväinen tapahtuma.

8. Sinulla on salainen suklaajemma, koska olet yksinkertaisesti kyllästynyt jakamaan kaiken.

9. Peset samaa pyykkikoneellista jo kolmatta päivää, koska unohdat aina ripustaa pyykit kuivumaan.

10. Hampaiden harjaaminen päivän päätteeksi tuntuu saavutukselta.

 

11. On olemassa kolmenlaista fyysistä kipua:
-kipu
-kova kipu
-astuminen legon päälle

 

12. Lasillinen viiniä lasketaan hedelmäannokseksi.

 

13. Otat mieluummin itsellesi 40 asteen kuumeen kuin soisit sen lapsellesi.

 

14. Huomaat tuijottavasi sohvalla muumeja, vaikka lapset ovat menneet nukkumaan jo puoli tuntia sitten.

 

15. Sinulla on kyky kuulla aivastus suljettujen ovien läpi keskellä yötä monen kymmenen metrin päästä, vaikka miehesi kuorsaa vieressäsi.