maanantai 29. syyskuuta 2014

Vahingollista lapselle

Nyt on käyty laajasti keskustelua mediassa jäähymenetelmästä ja siitä että se voi jopa vahingoittaa lasta. Kannattaa ihmeessä lukea asiasta vaikka täältä.
 
Laitoinkin tänne blogiini tuon maailman kuulun Jo Frostin jäähymenetelmän, joka löytyy täältä. TV:ssä jäähy näyttää toimivan hyvin, mutta meillä esim. ei ole koskaan tätä kotona harrastettu, sillä minusta jotenkin on aina tuntunut, että tuo ei ole ihan hyvä juttu. Ainakaan meidän perheelle. Jos perheessä on jokin ongelmatilanne eikä vanhemmat saa lasta muuten ruotuun, niin olisiko silloin ehkä hyvä käyttää jäähyä? Mutta toisaalta ei ole lapsen ongelma, jos vanhemmat ei osaa.. Lapsihan ei ilkeyttään kiukuttele vaan hän tarvitsee apua. Kiukun syy pitäisi selvittää. Vanhemman lapsen kanssa voi jo jutella ja antaa hänelle aikaa, jolloin usein selviää mikä on ongelma. Jos lapsi kuikuttelee, voi hänen vieressään olla kunnes tilanne rauhoittuu. Ei kannata itse provosoitua tai panikoida. Jos pieni lapsi kiukuttelee, niin silloin vieressä voi olla ja katsoa ettei lapsi loukkaa itseään. Syliin voi ottaa sitten kun lapsi ei enää riehu niin että tukka lähtee päästä.
 
Itse olen aina tehnyt niin että jään huoneeseen lapsen kanssa jos kiukku tulee ja rauhoittelen tarvittaessa. Tavallaan autan kiukun yli. Sitten ollaan taas kavereita. Jos lapsi tekee jotain tuhmaa, niin tietty siitä pitää hänelle sanoa ja olla jämäkkänä, jotta lapsi tietää että äiti on tosissaan. Mutta huutaa ei missään nimessä kannata. Tavallaan vain pitää pysyä rauhallisena ja tehdä oma asiansa selväksi, niin lapsi uskoo seuraavalla kerralla paremmin. Toki on inhimillistä että joskus hermot menee ja sitten sitä huudetaan kuorossa.

Ja kannattaa muistaa, että lapsen täytyy saada kiukutellakin välillä. Itse jouduin lapsena valitettavasti tilanteisiin, joissa äitini ei kestänyt kiukutteluani. Hän ei huutanut minulle, mutta hänellä oli hyvin ahdistunut ja vihainen katse, jota pelkäsin. Äitini tiesi että lapsen täytyy saada kiukutella, mutta hän ei ollut tunnetasolla tätä saavuttanut. Jos tunne-elämässä on ongelmia, tulisi aina ottaa terapiaa vastaan. Äitini tajusin tämän vasta 60v iässä, mutta silloin on vähän liian myöhäistä enää.

Monesti sanotaan, että lapsen syntymä on kuin oma syntymä uudestaan. Silloin herää omat lapsuuden aikaiset muistot pintaan ja myös alitajunta saattaa ryöpsäyttää jotain tiedostamatonta pintaan. Moni masentuu, koska pettyy kiljuvaan vauvaan ja alkaa soimata siitä itseään. Osalle muistuu mieleen omat lapsuuden traumat, joita vuosien ajan on yrittänyt itseltään kieltää. Osalle lapsen syntymä taas saattaa olla iloisen uuden elämän alku. Negatiivisistakin tunteista pääsee eroon ajan kanssa. Ja minusta on hienoa, jos uskaltaa ottaa vastaan esim. terapiaa, joka on todettu tehokkaimmaksi keinoksi masennuksen ja ahdistuksen hoidossa. Masennuslääkkeet saattavat auttaa, mutta masennuksen syytähän ne eivät poista. Sama kipulääkkeiden kanssa. Murtunut jalka ei buranalla parane. Kipu vain lähtee. Kipu voi kuitenkin palata. Joskus ahdistus voi oireilla ihan oikeana kipuna. Tämä ei ole häpeän asia, vaan tilanne joka on 98% tapauksista hoidettavissa oikeilla hoidoilla. Miksi kärsiä kun apuakin saa. Joskus sitä vain täytyy määrätietoisesti jaksaa etsiä.

Nykyisin on tuotu (onneksi) paljon esille miten tärkeää lapselle on saada elää turvallinen lapsuus. Myös 15v tarvitsee vielä paljon turvaa ja tukea. Ja halata saa vielä aikuistakin lasta. Mikäli lapsuus on turvaton, voi lapsi aikuisena masentua. Mikäli lapsi ei saa näyttää tunteitaan, hän ahdistuu. Ahdistus kuvaa aina sitä, että ihmisellä on jokin tunne mitä hän ei salli itsensä kokevan. Masennus tarkoittaa pitkäkestoista suremista. Tämän voi laukaista esim. 5 vuotta kestävä raskas vaihe, jota ei ole ollut aikaa surra. Paniikkikohtaukset ovat yleensä seurausta henkisestä tai fyysisestä väkivallasta. Tämä voi olla seurausta tilanteista, joissa kukaan ei ole tehnyt varsinaisesti mitään väärin. Ei vain ehkä ole osattu. Jos vanhempi ei kuuntele tai ymmärrä lastaan, voi lapsi ajatella että hänet on hylätty. Lapsi syyttää aina itseään. Lapsi ei koskaan halua tuottaa vanhemmalle pettymystä, mutta kaipaa silti huomiota. Mielummin negatiivinen huomio kuin ei huomiota ollenkaan.
 
Vanhempi poikamme on yksi jääräpäsimmistä ihmisistä ikinä. Hänen kanssaan joutuu hermot koetukselle. Nuorimmainen uskoo kerrasta. Vanhempi ei usko vaikka kymmenen kertaa sanoisi rauhallisesti mutta jämäkästi. Tässä vaiheessa menee hermot varmasti kaikilta paitsi yli-ihmiseltä. Poikamme on harvinaisen älykäs (osasi aakkoset 2v ikäisenä, oppi lukemaan ja laskemaan tuhanteen 4v iässä), mutta hänellä on hieman haasteita sosiaalisissa tilanteissa. Mitään sairautta hänellä ei ole ja hän koko ajan etenee taidoissaan. Mutta pitää nähdä vähän extravaivaa. Kun vain jaksaisi aina pysyä rauhallisena mutta määrätietoisena. Pitää kuitenkin olla armollinen itselle. Ja jos lapsella on jotain harjoiteltavaa, kannattaa ottaa kaikki apu vastaan! Jos tarhasta tulee palautetta, että lapsi mahdollisesti tarvitsee tukea, tätä ei kannata ottaa negatiivisesti. Tarkoitushan on auttaa lasta. Ja myöskin vanhempien pitää ottaa apua vastaan tarvittaessa. Itse en jaksaisi ellen välillä voisi käydä keskustelemassa arjen haasteista ulkopuoliselle ihmiselle. Olen niin onnellinen kun voin tehdä yhteistyötä poikamme hoitajien ja opettajien kanssa! Saatamme olla yhteydessä päivittäin ja miettiä mikä olisi pojalle parasta. Monestihan tarkoitus on lähinnä auttaa aikuisia miten suhtaudutaan vähän erilaiseen lapseen. Ei lapsen tarvitse muuttua, vaan aikuisten on sopeuduttava häneen. Toki lapsen täytyy käyttäytymistavat ja säännöt oppia tottelemaan, mutta perusluonnetta ei saa muuttaa. Tärkeintä on hyväksyä lapsi sellaisenaan kuin hän on. Pettymyksen tunteita toki tulee useinkin, mutta nekin pitää sallia itselleen. Mitään tunnetta ei saa itseltä kieltää. Tällöin ahdistuu.
 
BLOGITAUKOA
 
Blogiani en valitettavasti kerkeä nyt enää paljon kirjoitella, mutta jätän kuitenkin nämä tähän asti kirjoittamani tekstit tänne, jos joku kaipaa apuja juuri esim. hankalien öiden kanssa. Olen paljon penkonut tietoa asiasta ja löytänyt ihania metodeja, joissa ei jätetä lasta öisin yksin huutamaan vaan koitetaan saada kaikille hyvät yöunet. Olen saanut ihanaa palautetta ja blogista on selkeästi ollut apua. Muutama ihminen on ollut erimieltä, mutta sehän ei haittaa. Jokainen tehkööt tyylillään. Jokainen vanhempi on paras omalle lapselleen.

Jos lasta rakastaa, halii ja pusuttaa, niin kuinka paljon pieleen voi mennä.