Blogi pian 5-vuotta

Blogini täyttää pian 5-vuotta. Kylläpä se aika rientää. Ideahan tähän lähti aikoinaan siitä, että päädyin tutkimaan paljon erilaisia ystävällisiä unikouluvaihtoehtoja huonosti nukkuville vauvoille. Esikoiseni herätti minua 4-6kk ikäisenä 1-2h välein öisin, joten pakko oli asialle tehdä jotain, sillä olin jo melkein univajepsykoosissa. Asialle kuitenkin löytyi helppo ratkaisu. Tuolloin ei Suomen neuvoloista tai kirjallisuudesta ollut paljon hyötyä, vaan lähdin etsimään tietoa ulkomailta. Tietoa oli yllättävän paljon ja päätinkin sitten suomentaa osan blogiin, sillä väsyneitä äitejä oli todella paljon. Ammattini puolesta olen todella paljon tekemisissä lasten ja vanhempien kanssa ja päätinkin sitten lisätä tietoa aika laidasta laitaan. Vauvoista ehkä eniten tuli hankittua kuitenkin tietoa. Tieto kuitenkin muuttuu aika pian, vaikka tietty pääasiat pysyvät samoina. Minulla ei hirveästi ole aikaa päivittää vanhimpia tekstejä (muuta kuin ehkä poistaa jos asia on muuttunut täysin), joten ajattelinkin että jossain vaiheessa ehkä nappaan blogini vain pois. Pienen tauon pidinkin, mutta tuli niin paljon toiveita blogin jatkosta, joten olen yrittänyt tätä päivitellä vielä =) Ja viikottain tulee paljon kyselyitä mm. unikouluongelmiin ja ihania kommentteja miten blogistani on ollut apua, joten en raskisi tätä poiskaan laittaa. =) Todennäköisesti annan vanhimpienkin tekstien olla täällä vielä joitain vuosia, sillä haluan auttaa vauvaperheitä kaikin konstein enkä usko että tieto kovin radikaalisti muuttuu. Mikään tieteiskirjastohan tämä blogi ei ole vaan enemmänkin tukena vanhemmille ja hyvä vinkkejä koitetaan yhdessä löytää. Unikouluista onneksi tuntuu löytyvän jo aika hyvin tietoa Suomen kirjallisuudesta, joten luotan että ihmiset jatkossa löytävät apua helpommin. ;) Tämän olen huomannut muuten siinäkin, että vauva-keskustelupalsat eivät enää pursua epätoivoisia avunhuutoja nukkumisongelmiin. Nykyisin löytyy apua ja muitakin neuvoja kuin vain että "antakaa huutaa". Toivottavasti myös perheestä ja kaveripiiristä löytyy nykyisin enemmän apuja. Joskus oli vähän semmoinen asenne, että yksin on pärjättävä. Yhteistyöllä täytyy aina mennä.

 

Äitiys on sinänsä aika arka aihe pitää blogia sillä vauhkoontuneita ihmisiäkin löytyy aika paljon. x) Ja mikään ei ole mustavalkoista vaan aina voi soveltaa tietoa ja osaamista. Haluaisin kuitenkin että blogini ilmapiiri pysyy iloisena ja positiivisena. Kanssani saa olla eri mieltä ja jos jokin aihe ei blogissa innosta, niin tällöin saa vapaasti poistua paikalta. Ja jos joku on sitä mieltä että unikoulu pilaa vauvan, niin saa olla ihan vapaasti sitä mieltä, mutta tänne sitä on turha toitottaa. Itse en ymmärrä niin lyhytnäköisiä ihmisiä. Jos vauvan saisi niinkin helposti pilalle kuin kahden viikon lempeällä unikoulutuksella, niin kellään ei olisi tässä elämässä mitään toivoa. Hieman suhteellisuuden tajua elämään. Yleensä lapsi "pilataan" paljon myöhemmässä vaiheessa kuin vauvaiässä. Kehittävää palautetta otan vastaan, mutta en vihamielistä kritiikkiä. Tätä kyllä tulee aika vähän, mutta ehkä kymmenisen kommenttia vuoden varrella on tullut vastaan. Kaikki ovat tainneet liittyä äidimaitoon, mikä on hassua sillä imetyshän on ihana asia. Joidenkin mielestä imetys ilmeisesti vain pelastaa elämän, joten ihan niin vauhkoontunut en imetyksen puolesta ole ja kaikilla se ei vain onnistu, vaikka kuinka tuetaan ja autetaan. Jos yrittää niin saa minulta täydet pisteet. Äidinmaito on elämän eliksiiri ja yksi maailmankaikkeuden parhaista keksinnöistä, mutta elossa pysyy Suomessa ilmankin. Onhan se niin, että vaikka olisi maailman tykätyin ihminen niin ainahan toki löytyy vihaajia eikä minua sinänsä ilkeät kommentit haittaa. Haluan että vauva perheissä pystytään nauttimaan vauva-ajasta.

Toivottavasti blogini vinkeistä löytyy jatkossakin apua ihmisille. =)



Joka tuhannen roska menee suuhun

Ette arvaa mikä meidän 9kk ikäisellä poitsulla on harrastuksena. Hän kulkee ympäri kämppää ryömien/kontaten ja etusormella napsii ihan mikroskooppisen pieniä roskia, hiuksia ja pölyä suuhun. Sitten onnellisena jauhaa roskaa suussa. Tuon ikäinenhän laittaa vielä kaiken suuhun, mutta en ole koskaan aiemmin nähnyt noin hanakasti roskia syövää lasta! Toinen poikamme ei laittanut tähän verrattuna juuri mitään suuhun noin pienenä. Ja arvatkaa olenko sydän syrjällään koko ajan. Pölyhän nyt ei vaarallista ole ja paperin palasiin harvoin tukehtuu, mutta joka toinen päivä hän jotain oksentaa ulos.

 

Vaikka olisi siivonnut lattiat imuroimalla, moppaamalla ja luutuamalla, niin siltikin hän löytää jotain ihme roskia ja varsinkin noita paperinpalasia, joita mystisesti jostain ilmestyy. Eteiseen häntä ei ikinä päästetä, sillä siellä on pieniä kiviä. Jostain mainoksesta kerran tipahti niitti ja se löytyi suusta. Pidän lasta koko ajan silmällä ja huomaan kyllä kun hän jotain laittaa suuhun. Mutta pakkohan sitä joskus on selkänsä kääntää. Monta kertaa päivässä tsekkaan posket ja pyöräytän sormen hänen suussaan, koska hän tykkää hamstrata poskiinsa roskia. Jos joku pieni mystinen paperinpalanen (esim. vanhemman pojan lelusta tai työhuoneesta?) menee kurkkuun hän kyllä alkaa yskiä ja yökkiä. Ei kuitenkaan mitenkään kakomaan. Jos suussa ei tunnu paperia, niin silloin tökkään sormet raa'asti kurkkuun ja oksetutan hänet. Näin paperi tulee ylös suuhun ja saan sen pois. Kuulostaa varmaan aika hirveältä, mutta pakkohan se paperi on sieltä kurkusta saada pois. Tukehtumisriski siihen tosiaan on pieni, mutta tympeähän se on siellä ja eihän sitä ihmisen sisuksiin paperi kuulu. Hiuksia hän myös himoitsee. Tykkää kietoa minunkin hiukset käden ympärille ja laittaa peukun suuhun. Näin hän kyllä rauhoittuisikin helposti, mutta minulta lähtisi tukka kokonaan päästä jos näin antaisin tehdä. Poitsu menee ihan sekaisin jos ei vähään aikaan löydä jotain suuhun pantavaa lattialta. Ja nälässä ei kyllä pidetä, poika syö paljon. =D Kerran olen säikähtänyt ihan oikeasti, kun hän oksensi popcornin jyväsen. Koko ajan saa pelätä, että mitä siellä suussa/kurkussa on. En pelkää mitään niin paljon kuin lapsen tukehtumista ja sitten tämä tänttärällää löytää kaikki mahdottomimmatkin roskat. Kaikki ovat häntä ihmetelleet.

 

Äitini on minuun verrattuna himosiivooja, mutta tällä hetkellä mummulassa on enemmän roskia kuin meillä. Olen oppinut "skannaamaan" ympäristöä katseellani. Huomaan heti jos pieni lelu on hukassa. Esim. jouluna huomasin että vanhemman pojan uudesta autosta oli kaksi 2cm kokoista rengasta hukassa. Onneksi poika kuuli, kun ihmettelin missä renkaat ovat ja hän näytti mihin oli piilottanut ne. Ette arvaa missä ne oli. Saunan kiukaassa! Kyllä piti poikaa vähän torua, että sinne ei saa mennä mitään laittamaan. Tulipalohan siitä olisi voinut syttyä. Mutta sitten kuitenkin kehuinkin häntä kovasti, koska hän tämän piilopaikan kertoi. Muuten renkaita ei olisi ikimaailmassa löydetty. Vanhempi poitsu on kyllä hauska, kun jos hän joskus jotain tuommoista jäynää tekee (vaikka tietäisikin sen vääräksi) niin hän joka kerta käräyttää itsensä ja tulee kertomaan mitä on tehnyt. =D Noh, hyvä että ei ainakaan pelkää vanhempiaan, vaikka kyllä meillä yritetään kuitenkin kohtuu tiukat rajat pitää. x) Esikoinen oppi todella nopeaa pitämään pienet lelut poissa lattialta. Pienen pienet legotkin pitää nätisti pöydällä tarjottimilla. Jos joku tipahtaa lattialle, niin nappaa sen heti pois. Ja pienet lelut, jotka ovat lattialla, hän kerää kun vauva herää. Tämän hän oppi ihan hetkessä. Asiasta ei todellakaan tarvinnut tapella. =)

Mut olen siis välillä ihan tosi paniikissa ja tällä hetkellä minulla on vain yksi tavoite elämässä: pitää tuo vauva hengissä. Tietty vanhempikin lapsi, mutta ei hän mitään noin sekoa tietenkään enää tee. Esikoinen oli 1-2-vuotiaana hirmu menijä ja hänen kanssaan sai pelätä, että milloin hän loukkaa itsensä pahasti. Tosin ei hän loppupeleissä mahdottoman vilkas ollut, vaan hän tutki kaikkia ihme paikkoja taloissa. Viisaaksi on poika kyllä osoittautunut. 4-vuotiaana opettelee jo lukemaan ja osaa laskea jo tuhansiin! Ihan itse opetellut, koska on siitä kiinnostunut. Toki me tätä tuemme, mutta emme todellakaan ole häntä pakottaneet. Liikunnastakin hän pitää, mutta ei kuitenkaan perinteisistä jalkapallosta tai jääkiekosta. Voimistelu ja uinti ovat enemmän hänen mieleen. Pitää vain löytää se oma juttu. =) Tietty tuon ikäinen vielä on pieni ja mielenkiinnonkohteet vaihtuu vielä. 

 

Mut täytyy vain ajatella, että kaikkeni teen ja sen täytyy riittää. Uskon että pojilla on omat suojelusenkelit mukana. Loppujen lopuksi korkeamman kädessähän tässä ollaan. Olkaa hengessä mukana ja toivokaa että tuo vaihe menee kohta ohi. xD

Hauskoja vauvojen tapoja

Piti koota tähän muutamia hauskoja tapauksia, joita vauvat haluavat touhuta itsekseen. Vauvat ovat niin erilaisia. Jotkut syövät tuttia, jotkut peukaloa. Jotkut tarvitsevat yöllä unipupun, toiset rievun.

 

Yhdessä perheessä peukku oli vauvalle niin tärkeä, että vauva ei nukkunut ulkona vaunuissakaan ilman että peukku oli suussa. Äiti sitten keksi leikata hanskaan pienen reiän, jotta peukku saatiin suuhun talvellakin. Peukku oli suussa turvassa ja lämpimässä. Meilläkin nuorimmaiselle peukku on tosi tärkeä, mutta onneksi ulkona pärjää ilman. =D

 

Meidän juniorille sen sijana hiukset ja nauhat ovat tärkeitä. Mutta eipä niitä oikein sille voi antaa. Hän metsästää ympäritaloa hiuksia (8kk), käärii ne käden ympärille ja pistää peukun suuhun. Yäk. Joskus hän ryömii iloisena vastaan pölypallo suupielessä... Pöly ei onneksi vaarallista ole enkä sen takia ala joka toinen päivä imuroimaan. Pienten roskien takia kuitenkin on oltava hysteerisen varovainen, sillä juniori laittaa kaiken mahdollisen normaalia hanakammin suuhun. Pienet roskat esim. eteisestä on pop (koivun lehdet ym.). Yhteen väliin sidoin vahvan narun pinnasängyn pinnaan kiinni ja sitä hän piti kädessä iltaisin. Yöllä otin sitten sen pois, vaikka tuskinpa siihen olisi kuristunut.

 

Taaperon kanssa alkaa sitten usein tulla jo syömishulinat. Aletaan ronkeliksi ja vanhemmat stressaavat, että nyt lapsi kuolee nälkään. No eihän näin terveelle lapselle ruokalautasen edessä käy. Ei kannata lähteä mukaan kovin suuren hauskuutuskomiteaan ruokailun aikana. Yksi lapsi suostui syömään ruokaa vain jäätelötuutista saunan lauteilla! Jos jotain lelua pitää pöydällä ruokailun aikana, niin se ei minun mielestäni ole kovin paha.

 

Vauvojen pukeminen saattaa joskus olla kuin mustekalaa survoisi toppapukuun... Jossain perheessä lapsi puettiin pää alaspäin, joka oli hänestä mahdottoman hauskaa. x) En ole itse kokeillut.

 

Eri maissa vauvojen jokeltelu on ihan erilaista. Jos pääsee vertaamaan niin kannattaa kiinnittää huomiota. Meidän lapset ovat jokellelleet ihan erillä lailla kuin esim. ystäväni lapsi, joka asuu Belgiassa.

 

Tässä nyt oli muutamia vauvojen touhuja.

Jos tulee jotain hauskoja juttuja mieleen, niin laittakaa kommenttikenttään! ;)

 

Mukavaa joulun odotusta!

 

Blogitauko

Nyt on aika pitää pieni blogitauko, sillä valmistuminen uhkaa painaa päälle ja työt alkavat täyspäiväisesti keväällä. ;) Mutta kysymyksiä voi yhä toki lähettää. Koitan vastata kaikkiin ja yhdessä voidaan miettiä ratkaisuja eri ongelmiin. Kiitos kaikille lukijoille ja erityiskiitos kaikista ihanista kommenteista! =)

Pelastakaa pojat

Tässä on muuten aivan ihana kirja. Suosittelen jokaiselle, jolla on pieni Vaahteramäen Eemeli siellä kotona. =D Kirjoittanut Raisa Cacciatore ja Samuli Koiso-Kanttila. Tässä hieman kuvausta kirjasta, jota netistä poimin:

Monet vanhemmat ovat pulassa siksi, että omilta vanhemmilta saadut mallit toimia vanhempana eivät tunnu enää sopivilta. Niitä on aika muuttaa, mutta miten? Kirja auttaa pohtimaan poikana kasvamisen erityispiirteitä ja antaa käytännön ohjeita siitä, miten poikien hyvinvointia, itsetuntoa ja minäkuvaa voi tukea lapsuuden ja nuoruuden herkkinä vuosina. Kirjan lähtökohtana on, että pojat ja tytöt ovat usein erilaisia. Pojat rikkovat sääntöjä ja totuttuja tapoja ja haastavat ympäristöään usein voimakkaammin kuin tytöt. Poikien reaktiotapa on osin biologisesti määräytynyttä. Siksi vanhempien on hyvä pysähtyä miettimään poikien tunteiden hallintataitoja ja niiden tukemista. Kirjassa painotetaan erityisesti isien ja muiden lähiympäristön miesten tärkeyttä pojan kasvulle. Esiin nostetaan myös miehen maailman kipeitä ongelmia kuten myönteisten mallien puute ja syrjäytymisriski.

Pojat todellakin ovat poikia, mutta se ei tarkoita että he olisivat ilkeämpiä, huonompia tai hankalampia. Kun asennoituu siihen, että poika on nyt vähän villi ja kauppareissu menee luultavasti vähä taistellessa, niin yllättyy usein miten hienosti poika taas pärjäsi tämänkin reissun. 

Olin sairaan ylpeä taas omasta 2v pojastani viime viikonloppuna, kun kävimme katsomassa jalkapallopeliä ja hän pysyi katsomossa 1,5h! =D Siinä se kiipeili ja ruuvasi mutteria irti penkistä ym tuuskaamista, mutta hienosti pysyi 2m säteellä tallessa. Olin asennoitunut että juoksen hänen perässään pari tuntia. Sen sijaan sainkin itse katsoa suurimman osan pelistä! =) On se ihanaa. Puoliajalla hän kävin juoksemassa kentän ympäri pari kertaa ja taas meni lujaa vähän aikaa. =)

En sano etteivätkö tytötkin voisi olla villejä, mutta oman kokemukseni mukaan suurin osa tytöistä on kuitenkin paljon rauhallisempia. Tytöt on vain erilaisempia. On hauska katsoa sivusta, kun kolme 1-2v tyttöä istuu matolla ja tuijottaa nallea, kun pojat juoksee ilman housuja sohvalta toiselle. =D Mutta ei siis todellakaan tarvitse olla näin. Alle 4v saa olla melkeimpä niin villi kun haluaa. 5v pitäisi jo alkaa käyttäytymään. ;)

Hieman villi lapsi on vain terveen lapsen merkki. ;)

Kaksikielisyys

"Sääntöjen mukaan" ilmeisesti olisi hyvä, jos vanhemmat puhuisivat vain omaa kieltään lapselle koko ajan. Tämä helpottaisi tulevaisuudessa kielten hahmottamista. Mielestäni tätä on erittäin vaikea toteuttaa, koska täytyyhän vanhempienkin kommunikoida lapsen läsnäollessa! Joskus perheessä on jopa kolme kieltä, jos vanhemmat puhuvat omien lisäksi vaikka englantia. Parasta on vain löytää oma harmonia perheessä ja tehdä niin kuin parhaaksi tuntuu. =) Usein käy niin, että lapsi ottaa vain toisen kielen, varsinkin jos asutaan ulkomailla. Suomi esim. jää. Mutta lapsi kyllä ymmärtää tätä toistakin kieltä. Eikä se tarkoita sitä etteikö lapsi omaksuisi esim. juuri Suomen kulttuuria ja tapoja. Hän voi jopa ihannoida näitä, vaikka ei kieltä osaakaan. =)

Mielestäni kaksikielisyys on rikkaus ja nostan hattua niille, jotka jaksavat lapsille nämä opettaa. Eikä kannata tuntea itseään epäonnistuneeksi, jos tämä ei toteudu. Se on paljon rankempaa kuin uskoisi!

Eikä kannata panikoida, jos lapsen kielellinen kehitys ei etene kovin vauhdilla. Ei tarvitse johtua kaksikielisyydestä, mut tietty voi johtua. Ei ole kuitenkaan vaarallista. =)

Tässä hieman Oulun yliopiston sivuilta. Kannattaa lukaista, jos asia on ajankohtainen itselle. =)
Sekä tutkijat että vanhemmat ovat olleet kiinnostuneita kaksikielisyyden myönteisistä ja/tai kielteisistä vaikutuksista (Arnberg 1987: 21). Eri yhteyksissä on tutkittu kaksikielisyyden vaikutusta älylliseen, kielelliseen, kognitiiviseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Tulokset riippuvat paljolti tutkittavien henkilökohtaisista ominaisuuksista ja kielten omaksumistilanteesta, kieliin suhtautumisesta ja tutkimusmenetelmistä eli ketä ja mitä tutkitaan, ketkä ovat verrokkeina jne.
Aikaisemmin kaksikielisyyttä pidettiin lapselle kielellisenä ja älyllisenä riskinä (Sundman 1995: 35). Syynä tällaiseen käsitykseen ovat olleet useat 1900-luvun alusta lähtien tehdyt tutkimukset, joiden tulokset ovat ensi sijassa olleet ristiriitaisia: ensin negatiivisia, 60-luvusta lähtien positiivisia tai neutraaleja.
Kaksikielisyyden riskejä korostivat ensimmäiset tutkimukset 1923 vuodesta alkaen Walesissa. Uskottiin, että yhden kielen omaksuminen vie kielikyvystä 100 % ja että lapsi kykenee ottamaan vastaan vain yhden kielen. Kahden kielen samanaikaisen omaksumisen uskottiin vaikuttavan kielteisesti lapsen kielen kehitykseen jo pelkästään yksinkertaisen matemaattisen laskelman mukaan: kielet kehittyvät kumpikin vain 50 %:n verran, ja näin lapsesta tulee puolikielinen (Oksaar 1992 a: 10).
Kielteisiä tuloksia on esitetty niissä tutkimuksissa (esim. Wales), joissa on selvitetty kielellisen vähemmistön, maahanmuuttajien, alempiin sosiaaliryhmiin kuuluvien lasten kehitystä (esim. Skutnabb-Kangas 1988: 92). Monesti poliittisista syistä on mainostettu yhden, ylemmän luokan ja valtionkielen puhumista ja viitattu kaksikielisyyden haittoihin (Yhdysvallat, Neuvostoliitto). Yksikielisyyttä on kannatettu kansallisvaltion, kansalliskielen ja rotupolitiikan takia (Oksaar 1992 a: 11). Toisaalta pienvaltioiden kansat ovat joutuneet ottamaan vastaan toisen ”äidinkielen” (esim. Neuvostoliiton osavaltiot). Suurvaltojen kieliä on poliittisista syistä pidetty parempana vaihtoehtona ja jopa paikallisia pieniä kieliä kehittyneempinä (Hint 1987 a: 52, 1987 b: 45–46; Oksaar 1992 a: 10–13).
Puolikielisyys (semilingualism, double semilingualism) on saanut terminä osakseen nykytutkimuksen ehdottoman kritiikin (Baker–Prys Jones 1998: 14). Skutnabb-Kangas (1981: 248) korostaa, että termi puolikielisyys on saanut erityisesti Skandinaviassa halventavan ja vähättelevän sävyn, jonka vuoksi kaksikielisyyden tavoite on leimattu saavuttamattomana epäonnistumaan. Termiä alikehittyneet kielet käytetään joskus enemmän poliittisena kuin kielitieteeseen kuuluvana, kun kielet eivät pääse kehittymään ekologisten, poliittisten ja sosiaalisten olosuhteiden takia (Baker-Prys Jones 1998: 14). Monet kaksikieliset käyttävät kieliänsä eri tasoilla eri alueilla – he käyttävät kieliä tietyssä kontekstissa, mikä ei tarkoita, että kielet eivät olisi tarpeeksi kehittyneitä.
Vaikka kielitesteillä on mahdollista mitata vain pientä osaa ihmisen kielitasosta, testien perusteella on arvosteltu kaksikielisten osaamista ja kompetenssia. Kaksikieliset eroavat yksikielisistä sekä laadullisesti että määrällisesti kahden kielensä käyttämisessä, ja näennäinen ”puute” saattaa johtua sopimattomasta vertailukohteesta. (Baker–Prys Jones 1998: 14.) Kielteisinä seikkoina on pidetty kaksikielisillä koodien yhdistymistä, lainaamista, interferenssiä ja koodinvaihtoa (Baker–Prys Jones 1998: 62, 573). Todellisuudessa nämä kuuluvat kahden kielen omaksumisen prosessiin, ja koodinvaihtoa voidaan hyvinkin pitää kielenkäyttöä rikastavana ilmiönä (De Houwer 1998: 257–258).
Vasta 1960-luvulla kehittyneet sosio- ja psykolingvistiikka nostivat esiin kysymykset tutkittavien sosiaalitaustojen ja psykologisten edellytyksien tärkeydestä tutkimuksessa (testeissä). Tuolloin alettiin kiinnittää huomiota siihen, että tutkittavien tuli olla mahdollisimman samankaltaisia ja että etenkin kielen omaksumisen motivaation tulisi olla vertailukelpoinen.
Myönteisiä tuloksia kaksikielisyydestä ovat esittäneet Kanadasta peräisin olevat tutkimukset kuusikymmentäluvun alusta (Peal ja Lambert 1962) alkaen. Niissä otettiin huomioon sosiaaliset seikat ja lasten verrattavuus. Tulosten mukaan kaksikieliset lapset saavuttivat yksikielistä parempia tuloksia testeissä, jotka edellyttivät käsitteenmuodostusta tai mentaalista tai symbolista joustavuutta (Sundman 1995: 37). Ajattelukyvyn joustavuuden ovat huomanneet myös toiset tutkijat (tarkemmin Arnberg 1989: 24). Tyypillistä simultaanisesti kaksikieliselle lapselle on jo varhaisessa iässä tietoisuus kielistä, joita hän puhuu. Tietoisuus kielistä ilmenee esimerkiksi mielenkiintona kieliopillisia seikkoja kohtaan (Meisel 1990: 17; De Houwer 1995: 221) ja huomioina kielten sanojen erilaisesta merkityskentästä (Oksaar 1992 a: 7). On todettu, että kaksikieliset lapset huomaavat helpommin kieliopillisia virheitä (Arnberg 1989: 26) ja saavuttavat parempia tuloksia luovuutta sekä ongelmanratkaisua vaativissa tehtävissä (Sundman 1995: 37). On keskusteltu myös siitä, vaikuttaako kaksikielisyys tavalla tai toisella positiivisesti älylliseen kehitykseen (Baker Prys Jones 1998: 62, 66).
Lapsen kognitiivinen kehitys toisen ikävuoden loppupuolella luo edellytykset kielellisen tietoisuuden kasvuun. Lapsi saattaa jo toisena elinvuotenaan ymmärtää, että hänen ympäristössään puhutaan kahta kieltä. (Vihman 1985: 313.) Meiselin (1990: 5–22) mukaan ihmisen kognitiiviseen kehitykseen ja persoonallisuuteen vaikuttavat monenlaiset tekijät, jotka samalla koordinoivat hänen kahden kielen hallintaansa ja kielen valintaansa.
Jo antiikin Quintilianus vakuutti, että toisen kielen oppimisen valossa omaksutaan äidinkieli paremmin: ”Toisen kielen peilistä näen äidinkieleni ominaisuudet todellisuudessa selvemmin.” (Oksaar 1992 a: 8). Cumminsin "kynnysteorian" (1991: 70–71, 84–86) mukaan kaksikielisyys tuottaa kognitiivista etua vain silloin, kun lapsen kielitaidon taso ylittää molemmissa kielissä tietyn perustason eli kaksi kynnystä. Cumminsin teoria korostaa kummankin kielen samanvertaista tasoa, joka saavutetaan kieliä rinnakkain omaksuttaessa. Oksaar pitää kaksikielisyyden myönteisinä vaikutuksina analyyttisen ajattelun lisäksi positiivista vaikutusta lapsen älylliseen kehitykseen, monivivahteisempaa maailmankäsitystä ja ymmärtäväisempää suhtautumista toisiin ihmisiin. Kaksikielisen lapsen on myös helpompaa opetella seuraavia vieraita kieliä. (Oksaar 1989: 319.) Lapsuudessa oppiminen on helpompaa, koska lapsella ei ole vielä paljon muita tehtäviä. Lapsi on avoin ja rohkenee kokeilla: hän luo helposti kommunikaatiotilanteita ja oppii leikin kautta (Oksaar 1992 a: 9).
Meisel väittää, että joissakin tapauksissa monikieliset lapset saattavat omaksua kieliopin yksikielisiin lapsiin verrattuina nopeammin ja vähemmin virhein, koska he huomioivat enemmän kielen muodollista puolta. Hänen mukaansa kaksikieliset lapset pystyvät jo hyvin pieninä erottamaan kummankin kielensä sananjärjestyksen ja kieliopilliset keinot (Meisel 1990: 18; myös Romaine 1995: 209–210).
Kaksikielisiksi kasvetaan monesta syystä. Perheen ja lapsen emootiot kaksikielisyyteen suhtautumisessa ovat yhteydessä kaksikielisyyden omaksumisen tarpeeseen. Ulkopuolisesta tarpeesta saattaa olla kyse silloin, jos tarvitaan kahta tai useampaa kieltä. Tällainen on tilanne, kun yhteiskunnassa käytetään valtionkielenä kahta tai useampaa kieltä tai kun perhe muuttaa ulkomaille ja joutuu vaihtamaan kieltä väliaikaisesti tai pysyvästi. Näissä tapauksissa kieliympäristön muutosta ei aina koeta myönteisenä (Arnberg 1989: 12). Muuttaminen vaikuttaa tietynikäisiin lapsiin eri tavalla ja saattaa aiheuttaa kriisejä.
Kahden kielen käyttö perheessä tuottaa varmasti lisäongelmia ja vaatii vanhemmilta suurempaa huomiota lasta kohtaan, enemmän aikaa ja kielellisiä virikkeitä sekä myönteisempää suhtautumista ja tukea. Vaikka lapsi ei itse puhuisi kahta kieltä, jo pelkästään kahden kielen kuuleminen päivittäin kehittää hänen kielikykyään. Hän omaksuu helpommin vieraita kieliä ja pystyy toisen kielen kontekstissa, esimerkiksi ulkomailla, suhteellisen nopeasti vaihtamaan kieltä. (Oksaar 1989: 319; 1992 a: 9, Huss 1991: 137–138.) Tärkeintä lapsen kannalta on, että ensi sijassa äiti, isä ja lähisukulaiset suhtautuvat myönteisesti kaksikielisyyteen, että lapselle tarjotaan riittävästi kielellisiä virikkeitä kummallakin kielellä ja että löytyy kumpaakin kieltä puhuvia aikuisia ja lapsia kavereiksi (Arnberg 1989: 15).
Vaikka lasten kaksikielisyyttä onkin laajalti tutkittu, De Houwerin (1995: 249) mukaan käsitys siitä, miten normaali kaksikielisyys kehittyy, ei ole vielä vakiintunut. Ennakkoluulot kaksikielisyyden aiheuttamista kehityshäiriöistä vaikuttavat edelleen sekä joihinkin vanhempiin että asiantuntijoihin, esimerkiksi puheterapeutteihin ja psykologeihin (Baker–Prys Jones 1998: 574). Pelätään, että lapsilta vaaditaan liian paljon, heidän persoonansa minä-kehitys saattaa hajota, he saattavat alkaa änkyttää tai voivat kehittyä muuten toisia lapsia hitaammin (Oksaar 1992 a: 10). Romaine (1995: 213) toteaakin, että valitettavasti jotkut ovat tähän asti suhtautuneet kaksikielisyyteen kielteisesti ja nähneet kaksikielisyydessä vaaran. Toisaalta on korostettu (Baker–Prys Jones 1998: 574), ettei kaksikielisyys lisää riskiä kielen kehityksen viivästymiin tai häiriöihin.
Kaksikielisten kielihäiriöisten lasten tutkimus puuttuu lähes kokonaan (Holm ym. 1997: 55, myös Crutchley ym. 1997: 118, Baker–Prys Jones 1998: 574). Kun yleisesti ollaan sitä mieltä, että kaksi- ja monikielisyys ei aiheuta vahinkoja, on hyvin vähän tietoa siitä, miten kielten runsaus vaikuttaa lapsiin, joilla on alttius jonkinlaiseen kielihäiriöön (tai laajempaan kehityshäiriöön). Kaksikielisten lasten kielenkehitystä koskevat tutkimustulokset eroavat laajalti, eikä siitä syystä ole mahdollista kehittää yleistä ”normia”, josta selviäisi normaalin, hitaahkon tai häiriintyneen kehityksen raja. Näin puuttuu myös tieto terapiasta. Se, järjestetäänkö terapia yhdellä (ja kummalla) vai kaksikielisen kummallakin kielellä, riippuu usein terapeutin kielivalikoimasta. Terapiaan on suhtauduttava tapauskohtaisesti, mutta yleisesti ottaen kaksikielisyyden vaihtaminen terapian merkeissä (tai terapeutin vaatimuksesta) yksikielisyyteen ei ole ongelman ratkaisu ja saattaa, odotuksenvastaisesti, aiheuttaa dramaattisen kielteisiä vaikutuksia. (Baker–Prys Jones 1998: 574.)

Lähde: http://herkules.oulu.fi/isbn951426648X/html/x264.html