Jos nämä Hoggin kirjan metodit eivät toimi, niin se ei välttämättä
tarkoita sitä että on tehnyt jotain väärin eikä se todellakaan tarkoita
sitä olisi huono vanhempi. Kaikille lapsille eivät sovi kaikki metodit. Tässä kuitenkin muutamia mahdollisia syitä.
-liian aikaisin aloitettu unikoulu
-vanhemmat eivät ymmärää P.U/P.D:n ideaa
-päivärutiinit eivät ole kunnossa
-vanhemmat eivät lue vauvan itkua oikein
-P.U/P.D ei ole muokkautettu lapsen ikään sopivaksi
-vanhempien tunteet tulevat tielle (sääliä ja soimausta)
-huone ei ole valmis nukkumiselle
-vanhemmat eivät huomioi lapsen temperamenttia
-toinen vanhempi ei ole valmis/yhteistyökykyinen
-vanhemmilla on epärealistiset odotukset (P.U./P.D ei ole mikään taikakonsti eikä sovi kaikille)
-vanhemmat luovuttavat/eivät pysy lujina (unikoulussa ei saa jämähtää vaan pitää pyrkiä etenemään koko ajan tavoitteeseen)
Lasten kanssahan tekee aina "virheitä", mutta niitä ei kannata ajatella sinänsä pahalla eikä ottaa liikaa itseensä, sillä pienillä virheillä ei ole mitään väliä. Maalaisjärjellä pääsee pitkälle, mutta itse olen ajan kanssa löytänyt paljon myös yllättävääkin tietoa vauvoista ja olen todennut ne toimiviksi. Kirja puhuu alussa vauvan itsenäistämisestä yms heti syntymän jälkeen, mutta itse en ole näistä teksteistä paljon välittänyt. Läheisyyttä vauvalle vain niin paljon kuin irtoaa. Läheisyyden antaminen lapselle on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Se rakentaa lapselle hyvin perusturvan alitajuntaan, jonka avulla pärjää aikuisena pelottavissakin tilanteissa.
Hox! Unikouluissa tulee yleensä aina takapakkia 2-3pvän kohdalla! Tämän vuoksi ei kannata luovuttaa, vaan jatkaa samaan malliin ja aina voi aloittaa alusta.
Kun nostelu-unikoulua on tehnyt pari päivää, lapsen itkua uskaltaa jo kuunnella jonkin aikaa eikä heti tarvitse mennä nostelemaan/silittelemään. Lapsi on jo kuitenkin oppinut yleensä jonkin verran rauhoittumaan itse.
Unikoulu ei ole traumatisoiva kokemus lapselle! Se voi olla pettymys, kun tissiä/tuttipulloa ei tulekaan. Mutta pettymyksiä lapset kestävät paljon! Vanhempien yksi tehtävähän on totuttaa lapsen elämän pettymyksiin lempeillä konsteilla.
Uni on yksi ihmisen perustarpeista, josta lähdetään aina liikkeelle ensimmäisenä syömisen ohella. Myös traumaattisten asioiden kohdatessa. Vanhemmat tarvitsevat unta, kuten lukija kommentissaankin on todennut. Väsymyksestä ei kannata vapaaehtoisesti kärsiä eikä itseään kannata kokonaan uhrata.
Lapsi on onnellinen, kun vanhemmatkin ovat onnellisia!
Voimia kaikille unikouluttajille!
Tosi hyvä kirjoitus, kiitos! Olen itse juuri toteuttamassa unikoulua ja kaipaan nyt pelkästään kannustavaa ja positiivista suhtautumista asiaan. Monet unikoulun vastustajat (jollainen olin itsekin ennen monien kuukausien univajetta) eivät ota huomioon sitä, miten tärkeää uni todella on aikuisillekin jotka vauvaa hoitavat. Kumpi on lapselle vahingollisempaa; hoitaja jolla on kuukausien univelka, joka on ärtynyt, kiukkuinen, parisuhde hajoilee, väsymys vastaa promillen humalaa ja joka ei jaksa lapsen kanssa väsymykseltään ulkoilla saati leikkiä ja nauraa VAI muutaman päivän itkeminen kun totuttelee tyynnyttämään itse itsensä unilleen eikä saa sitä "palvelua" vanhemmalta mihin on tottunut? Ja vanhempi on kuitenkin yölläkin läsnä ja kertoo silittelyllään tms. että kestää kyllä lapsen suuttumuksen ja eikä mitään hätää ole...Uni kunniaan!!!
VastaaPoistaKiitoksia =) Ihanaa, jos teksteistäni on apua. Unikoulut eivät tosiaan traumatisoi lasta. Lapsi on onnellinne, jos vanhemmat ovat onnellisia. ;) Ja uni on yksi ihmisen perustarpeista, josta lähdetään usein liikkeelle suurimpiekin kriisien aikana. Ensin uni, sitten työstetään ongelmia. Toivottavasti teillä unikoulu tehoaa! Hirmuisesti voimia sinne! <3
VastaaPoista